Vaimonsa murhasta epäilty norjalais­miljonääri lähetti viestin ”kidnappaajille” maksaakseen lunnaat

Miljonäärin epäillään lavastaneen vaimonsa sieppauksen. Kuulusteluja jatketaan tänään.

Tom Hagen vapautettiin tutkintavankeudesta toukokuussa.

3.6.2020 10:25

Norjalaismiljonääri Tom Hagen on tarjoutunut maksamaan vaimostaan vaaditut kryptovaluuttalunnaat, kertoo VG-lehti. Hagen lähetti perjantaina vaimonsa väitetylle kidnappaajalle viestin, jossa vahvisti maksavansa lunnaat.

– Haluamme saada yhteyden toiseen osapuoleen. Siksi päädyimme toimimaan näin, ja toivomme nyt vastausta. Poliisi ei ole ollut osallisena prosessissa, kertoi Hagenin asianajaja Svein Holden VG:lle.

Anne-Elisabeth Hagen katosi lokakuussa 2018, eikä häntä tai hänen ruumistaan ole toistaiseksi löydetty. Vaimon katoamisen jälkeen löydetyssä kirjeessä sieppaajaksi ilmoittautunut vaatii Hagenista 9 miljoonan euron lunnaita. Poliisi sen sijaan uskoo aviomiehen lavastaneen tapauksen.

Vaimonsa murhasta tai avunannosta murhaan epäilty Hagen vapautettiin toukokuun alussa hovioikeuden päätöksellä tutkintavankeudesta, minkä jälkeen poliisi valitti päätöksestä. Poliisi kuulustelee Hagenia uudelleen keskiviikkona.

VG kertoo, että Hagen oli yhteydessä sieppaajaan jo marraskuussa 2018 ja lupasi lähettää rahat viikon kuluessa. Hieman myöhemmin hän lähetti viestin kertoen maksamisessa olevan vaikeuksia ja pyysi lisää aikaa.

Molemmilla kerroilla hän sai varoituksen, että vaimo kuolee, jos maksua ei suoriteta nopeasti.

Viime kesänä Hagen sai uuden varoituksen.

– Anne-Elisabeth Hagen tarvitsee sairaanhoitoa. Me kykenemme vain perustarpeisiin. Emme voi taata, kuinka kauan hän pysyy elossa.

VG:n mukaan Hagen siirsi viestin jälkeen 1,3 miljoonaa euroa Monero-kryptovaluuttaa saadakseen todisteet vaimonsa elossa olosta. Poliisi ei ollut suositellut maksamista. Hän ei saanut vastausta.

Vielä tämän vuoden helmikuussa Hagen yritti turhaan saada yhteyden sieppaajiin.

Poliisin teorian mukaan murhan motiivina olivat pariskunnan pitkään jatkuneet erimielisyydet ja omaisuuskiistat. Hagen mahdollisesti sai apua sieppauksen lavastamisessa. Lapset ovat kiistäneet perheongelmat.

Norjalaismiljonääri Hagen, 70, otettiin kiinni huhtikuun lopussa, kun poliisi alkoi epäillä häntä 1,5 vuotta sitten kadonneen vaimonsa murhasta. Hagenia vastaan on nostettu syytteet murhasta tai avunannosta murhaan. Miljonääri on kiistänyt syytteet.

Anne-Elisabeth Hagen katosi lokakuussa 2018.

Toukokuun alussa poliisi pidätti noin 30-vuotiaan miehen liittyen Anne-Elisabeth Hagenin katoamiseen.

Poliisin mukaan miehellä on kytkös Tom Hageniin sekä myös kryptovaluuttoihin liittyvää osaamista.

Tom Hagen rikastui 1992 perustamansa sähköyhtiön avulla. Hän on Norjan 162. rikkain henkilö noin 1,9 miljardin Norjan kruunun omaisuudella.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?