Tuore gallup: Trumpin asema yhä tukalampi

Valtaosa amerikkalaisista tukee mielenosoittajia.

Donald Trump ja hänen puolisonsa Melania Trump vierailivat maanantaina paavi Johannes Paavali II:n muistomerkillä Washingtonissa.

3.6.2020 3:34

Yhdysvaltoja ravistelevat levottomuudet näyttävät syövän presidentti Donald Trumpin suosiota.

Uutistoimisto Reutersin tuoreen mielipidekyselyn mukaan vain 37 prosenttia rekisteröityneistä äänestäjistä aikoo äänestää republikaani Trumpia marraskuun presidentinvaaleissa. Demokraattisen puolueen ehdokasta Joe Bidenia ilmoitti tukevansa 47 prosenttia vastaajista.

Kymmenen prosenttiyksikön ero Bidenin hyväksi on suurempi kuin kertaakaan sen jälkeen, kun Biden varmisti nousevansa demokraattisen puolueen presidenttiehdokkaaksi kaksi kuukautta sitten.

Mielipidetiedustelu suoritettiin maanantain ja tiistain aikana. Sen virhemarginaali on 3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan.

Reuters suoritti samaan aikaan myös toisen mielipidetutkimuksen, jossa tiedusteltiin amerikkalaisten mielipiteitä eri puolilla maata vellovista mielenosoituksista. Ne alkoivat mustaihoisen George Floydin kuolemasta pidätyksen yhteydessä.

Vastaajista 64 prosenttia ilmoitti tukevansa mielenosoittajia. 27 ei tukenut heitä ja 9 prosenttia oli epävarmoja.

Yli 55 prosenttia amerikkalaisista sanoi, etteivät he hyväksy Trumpin tapaa käsitellä mielenosoituksia. Vain kolmannes ilmoitti hyväksyvänsä Trumpin toimet. Osuus oli pienempi kuin Trumpin työhön yleisesti tyytyväisten osuus, 39 prosenttia.

Trump on ottanut mielenosoituksiin ja niihin liittyviin mellakoihin kovan linjan. Maanantain puheessaan hän lupasi palauttaa ”lain ja järjestyksen” maahan. Trump uhkasi jalkauttaa liittovaltion armeijan osavaltioihin, jotka eivät saa mellakoitsijoita kuriin.

Joe Biden puhui maanantaina Philadelphian kaupungintalossa.

Biden matkusti tiistaina ensimmäistä kertaa kotiosavaltionsa Delawaren ulkopuolelle koronaviruskriisin aikana. Hän piti Philadelphiassa puheen, jossa hän vaati useita uudistuksia poliisin toimintaan.

– USA:n presidentin pitää olla osa ratkaisua, ei ongelma. Mutta nykyinen presidenttimme on osa ongelmaa, Biden lausui.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?