Trooppinen myrsky Amanda tappoi yli kymmenen ihmistä El Salvadorissa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Trooppinen myrsky Amanda tappoi yli kymmenen ihmistä El Salvadorissa

Trooppisen myrskyn jälkiä San Salvadorissa 31. toukokuuta 2020.

Julkaistu: 1.6. 9:15, Päivitetty 1.6. 9:40

Myrsky aiheutti muun muassa tulvia ja maanvyöryjä.

El Salvadorissa on kuollut ainakin 14 ihmistä trooppisen Amanda-myrskyn aiheuttamissa tuhoissa.

Yksi ihminen on lisäksi edelleen kateissa. Maan sisäministeri Mario Duran varoitti, että uhriluku saattaa vielä nousta.

Myrsky aiheutti sunnuntaina tulvia, maanvyöryjä ja sähkökatkoksia, kaatoi puita ja vahingoitti noin kahtasataa kotia. El Salvadorista myrsky siirtyi Guatemalaan hieman heikentyneenä.

El Salvadorin presidentti Nayib Bukele on julistanut maahan viidentoista päivän hätätilan.

Tulville ja maanvyöryille altis maa

Puolet uhreista kuoli pääkaupunki San Salvadorissa, kertoi pormestari Ernesto Muyshondt.

– Olemme ennennäkemättömässä tilanteessa: yksi korkean tason hätätilanne toisen vakavan tilanteen päälle, hän sanoi koronaviruspandemiaan viitaten.

Pormestarin mukaan noin 4 200 ihmistä hakeutui valtion järjestämiin suojiin menetettyään kotinsa tai jouduttuaan lähtemään vaara-alueilta.

El Salvadorin ympäristöministeriö varoitti asukkaita useiden vaarallisten maanvyöryjen suuresta todennäköisyydestä.

Valtion pinta-alasta lähes 90 prosentin katsotaan olevan maanmuotojensa vuoksi haavoittuvaista tulville ja maanvyöryille.

El Salvadorista myrsky siirtyi naapurimaa Guatemalaan hieman heikentyneenä. Myös siellä raportoitiin maanvyöryjä ja tulvia, mutta evakuointeja ei ole toistaiseksi toteutettu.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?