Paul ja Amanda Greerille postikonttori 1. avenuen ja 31. kadun kulmassa Etelä-Minneapolisissa oli kuin toinen koti. Paul oli työskennellyt siellä jo 10 vuotta, kun Mary aloitti työt 15 vuotta sitten.
Pari rakastui ja meni naimisiin.
– Ja sitten tämä tuli pienestä kirjekuorestamme, Amanda sanoo viitaten vieressään seisovaan Mary-tyttäreen.
Paul ja Amanda Greer tapasivat 15 vuotta sitten postikonttorissa, jonka mellakoitsijat tuhosivat.
Lauantaiaamuna Greerit seisoivat toisen kotinsa rauniolla. Mellakoitsijat polttivat edellisenä yönä rakennuksen niin, että siitä olivat jäljellä enää savuavat ulkoseinät.
– Kun tulin tänne, olin puhjeta itkuun. En tiedä, mihin menemme. Ehkä meidät siirretään keskustan pääpostiin, mutta en ole siitä varma. Täällä työskenteli yli 40 postinkantajaa, Paul Greer sanoi Ilta-Sanomille.
– En voi kuvitella, että kukaan tästä yhteisöstä tuhosi oman postikonttorinsa. He tietävät, kuinka tärkeä se oli, Amanda Greer sanoi.
Väkivalta yltyy
Mustaihoisen George Floydin kuolema valkoisen poliisin käsissä käynnisti Minneapolisissa mielenosoitukset, jotka jatkuivat lauantaina jo viidettä päivää. Protestit ovat yltyneet yhä väkivaltaisimmiksi.
Viranomaiset myönsivät, että he eivät olleet varautuneet niin suuriin ja aggressiivisiin joukkoihin, mitä lauantain vastaisena yönä nähtiin. Kuvernööri Tim Waltzin mukaan tuhotöihin osallistui kymmeniätuhansia ihmisiä, joista 80 prosenttia tuli osavaltion ulkopuolelta.
Lauantaina Minneapolisin asukkaat ottivat ohjat ja harjat omiin käsiinsä. Kaduille lähti tuhansia ihmisiä siivoamaan edellisen yön tuhoja.
Yksi heistä oli Dan Jackman, joka osallistui tuhotun hampurilaisravintolan siivoukseen.
– Minun täytyy tehdä jotain. En voi antaa kaupunkimme hajota taistelematta sen yhtenäisyyden puolesta.
– Protestit ovat menneet yli siitä, mistä ne alunperin alkoivat. Jos pitää paikkansa, että tänne tulee ulkopaikkakuntalaisia, en tiedä mitä ajatella. Syytän siitä Donald Trumpia.
– Hän lietsoo rotueroja tässä maassa. Presidenttinä hänen pitäisi yhdistää meitä, ei erottaa meitä.
Dan Jackman lähti siivoustalkoisiin tuhansien muiden tavoin.
Kuuma yö tulossa
Mielenosoitukset jatkuivat lauantai-iltapäivänä Minneapolisissa. Viranomaiset valmistautuivat kuumaan yöhön.
Tuhotun postikonttorin viereisen poliisiaseman katolle pystytettiin ampuma-asemia, ja sotilasajoneuvot toivat kaupunkiin tuhansia kansalliskaartilaisia.
– Minneapolisin ja St. Paulin hienot kaupungit ovat hyökkäyksen kohteena. Minneapolisissa hyökätään nyt kansalaisyhteiskuntaa kohtaan, lietsotaan pelkoa ja häiritään hienoa kaupunkiamme, kuvernööri Walz sanoi.
– Jos olet tänä yönä kaduilla, on hyvin selvää, ettet ole yksi meistä. Et jaa arvojamme. Käytämme hyvyyden ja oikeuden täyttä voimaa varmistaaksemme, että tämä loppuu.