SpaceX:n raketti laukaistiin onnistuneesti – jopa presidentti Trump seurasi historiallista tilaisuutta - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

SpaceX:n raketti laukaistiin onnistuneesti – jopa presidentti Trump seurasi historiallista tilaisuutta

Julkaistu: 30.5. 21:29, Päivitetty 30.5. 22:23

Lento on ensimmäinen yksityisen yrityksen toteuttama miehitetty avaruuslento.

SpaceX-yhtiön avaruusraketti on laukaistu onnistuneesti Yhdysvalloissa. Lento on ensimmäinen yksityisen yrityksen toteuttama miehitetty avaruuslento.

  • Katso video raketin laukaisusta!

Kyseessä on myös Yhdysvaltojen ensimmäinen miehitetty lento sitten vuoden 2011.

Falcon 9 -raketti vei astronautit Bob Behnkenin ja Douglas Hurleyn ensin avaruuteen. Siellä matka on jatkunut Crew Dragon -nimisellä kapselilla, lopullisena päämääränään Kansainvälinen avaruusasema ISS.

CNN:n mukaan kapseli on nyt irtaantunut raketista ja aloittanut 19 tuntia kestävän lentonsa ISS:lle.

Kyseessä on Yhdysvaltojen ensimmäinen miehitetty lento sitten vuoden 2011.

SpaceX on sähköautovalmistaja Teslan toimitusjohtajana myös tunnetun Elon Muskin yritys, joka on pyrkinyt kaupallistamaan avaruuslennot.

Yrityksen ensimmäistä miehitettyä lentoa on pidetty onnistuessaan tärkeänä askeleena kaupallisten avaruuslentojen etenemiselle.

Varapresidentti Mike Pence seurasi historiallista tapahtumaa presidentti Trumpin rinnalla.

Trump: ”Ihmeellistä”

Lento oli määrä toteuttaa jo keskiviikkona, mutta se peruttiin silloin sääolosuhteiden vuoksi. Myös lauantain laukaisun onnistumista jännitettiin viime hetkiin asti sääolojen takia.

SpaceX:n raketti lähti matkaan Kennedyn avaruuskeskuksessa samalta laukaisupaikalta, jolta ihmiskunnan ensimmäinen kuulento, Apollo 11 laukaistiin vuonna 1969.

Myös presidentti Donald Trump seurasi laukaisua paikanpäällä.

– Tämä on ihmeellistä, Trump totesi toimittajille laukaisun jälkeen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?