Etelä-Koreassa otettiin jälleen käyttöön korona­rajoituksia - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Etelä-Koreassa otettiin jälleen käyttöön korona­rajoituksia

Ihmisiä ostoskadulla Soulissa 28. toukokuuta 2020.

Julkaistu: 29.5. 8:45

Uudet tartunnat ovat saaneet virustorjunnan mallimaan pelkäämään toista aaltoa.

Etelä-Korea rajoittaa kouluun ja päivähoitoon menevien lasten määrää maan pääkaupungissa Soulissa ja sen lähiympäristössä koronaviruksen vuoksi. Päivittäin vain kolmannes lapsista menee kouluun, kun taas muut opiskelevat etänä.

Etelä-Koreassa raportoitiin torstaina suurin määrä uusia tartuntoja liki kahteen kuukauteen, yhteensä 79. Perjantaina uusien tartuntojen määrä oli pudonnut 58:aan.

Jo kertaalleen avatut museot, puistot ja taidegalleriat suljettiin Soulissa perjantaina uudelleen kahden viikon ajaksi tartuntojen vuoksi.

Koronaviruspandemian alussa Etelä-Korean tartuntamäärät olivat maailman synkimpiä Kiinan jälkeen. Maa sai kuitenkin viruksen nopeasti kouriin tehokkaalla testauksella ja sairastuneiden jäljittämisellä. Uudet tartunnat ovat kuitenkin saaneet viranomaiset pelkäämään epidemian toista aaltoa.

Lisää aiheesta

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?