Taas päättyy 17 vuoden hiljaiselo – maan alta mönkii esiin miljardeja Jäätteenmäen aikaisia laulukaskaita - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Taas päättyy 17 vuoden hiljaiselo – maan alta mönkii esiin miljardeja Jäätteenmäen aikaisia laulukaskaita

Ensin tulivat murhaherhiläiset, nyt Yhdysvaltoihin hyökkää miljardien pärisevien laulukaskaiden armeija.

Pohjois-Amerikassa esiintyvät Magicicada-suvun laulukaskaat koordinoivat parittelukutsunsa niin, että parvi muodostaa erittäin voimakkaan pörinän.­

25.5.2020 5:08 | Päivitetty 25.5.2020 6:56

Yhdysvalloissa on havahduttu koronaviruspandemian aikana uuteen uhkaan: mehiläisten päät irti repiviin kiinanherhiläisiin. Ne on nimetty mediassa murhaherhiläisiksi.

Ikään kuin siinä ei olisi ollut tarpeeksi, nyt maassa on käynnistymässä miljardien laulukaskaiden ylösnousemus.

Laulukaskaat ovat tiettävästi maailman pitkäikäisimpiä hyönteisiä. Tänä kesänä esiin kömpivät Magicicada-suvun laulukaskaat syntyivät 17 vuotta sitten, Anneli Jäätteenmäen pääministerikauden aikana.

Niiden äidit munivat munansa puiden oksille, jossa ne kuoriutuivat muutama viikko myöhemmin ja pudottautuivat toukkina maahan. Seuraavat 17 vuotta toukat viettivät maan alla imien nesteitä puiden juurista.

Nyt on toukkien aika kömpiä maan pinnalle, puita ylös ja takaisin oksille. Siellä ne luovat nahkansa ja lähtevät lentoon.

Kuvassa näkyy eri vaiheissa siipiään kuivattelevia laulukaskaita. Laulukaskaat ovat siipien kuivattamisen aikaan helppoja saaliita, mutta niitä on niin valtavasti, että riittävä määrä selviää jatkamaan sukuaan.­

Virginiassa, Länsi-Virginiassa ja Pohjois-Carolinassa ilmassa pörrää jo miljardeja laulukaskaita. Koiraat kutsuvat naaraita äänekkäästi pöristen. Ne luovat äänen naksauttelemalla nopeassa tahdissa vatsapuolellaan olevia kalvoja. Takaruumiin ilmapussit toimivat kaikupohjana ja vahvistavat ääntä.

Koiraat pystyvät sulkemaan korvansa suojautuakseen omalta pörinältään.

Tältä laulukaskaiden ääni kuulostaa:

Laulukaskaat eivät ole ihmisille vaarallisia, mutta ne saattavat vahingoittaa kasveja, koska ne munivat niiden päälle valtavia määriä munia. Pienet taimet saattavat kuolla munien painon alla.

Koiraat kuolevat pian pariutumisen jälkeen, naaraat munittuaan. Niiden jälkeläiset aloittavat sen sijaan 17 vuoden hiljaiselon ennen suvun uutta nousua.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?