Uusia todisteita koronan varhaisesta leviämisestä – Ranskassa sairastui jo jouluna mies, joka ei ollut käynyt lähelläkään Kiinaa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Uusia todisteita koronan varhaisesta leviämisestä – Ranskassa sairastui jo jouluna mies, joka ei ollut käynyt lähelläkään Kiinaa

Julkaistu: 6.5. 10:40

Brittitutkijoiden tuoreet havainnot vahvistavat tietoja, joiden mukaan koronavirus olisi levinnyt Kiinan ulkopuolella jo viime vuoden puolella.

Brittitutkijat ovat löytäneet lisää todisteita siitä, että koronavirus levisi Euroopassa, Yhdysvalloissa ja muuallakin Kiinan ulkopuolella mahdollisesti jo viikkoja tai jopa kuukausia ennen kuin ensimmäiset tartunnat todettiin virallisesti tammi-helmikuussa.

Kyse on lontoolaisen UCL-yliopiston tutkijoiden tekemästä geneettisestä analyysistä, jossa tarkasteltiin yli 7 600:n eri puolilta maailmaa lähtöisin olevan potilaan näytteitä.

CNN kertoo tutkijoiden löytäneen viruksen mutaatioita tutkiessaan myös todisteita sen nopeasta leviämisestä. Hyvä uutinen on se, että näyttöä ei löytynyt viruksen muuntumisesta helpommin tarttuvaan tai vakavammin sairastuttavaan suuntaan.

– Virus muuntuu, mutta se ei itsessään tarkoita sitä, että siitä olisi tulossa pahempi, UCL:n geenitutkija Francois Balloux kertoi CNN:lle.

Kasvonsa suojannut pariisilaisnainen osallistui terveydenhuollon työntekijöille suunnattuun kunnianosoitukseen heiluttamalla Ranskan lippua ikkunastaan.

Ranskassa joulukuussa keuhkokuumeen sairastaneen keski-ikäisen miehen näytteestä myöhemmin tehdyn koronavirustestin on kerrottu osoittautuneen positiiviseksi. Myös Ruotsissa valtionepidemiologi Anders Tegnell on sanonut pitävänsä mahdollisena, että maassa on ollut yksittäisiä koronatartuntoja jo marraskuussa.

Kiinan viranomaiset vahvistivat joulukuun lopussa, että Wuhanin provinssissa oli hoidettu useita keuhkokuumetapauksia, joissa taudinaiheuttaja ei ollut tiedossa. Koronavirukseksi uusi virus tunnistettiin muutamaa päivää myöhemmin.

Jotkut asiantuntijat ovat jo aiemmin epäilleet, että tauti oli saattanut levitä Kiinassa jopa lokakuusta lähtien.

42-vuotias hakeutui päivystykseen joulun jälkeen

UCL:n tutkijat tarkastelivat eri aikoihin eri paikoissa otettuja näytteitä. Niiden perusteella näyttää siltä, että virus alkoi levitä ihmisten keskuudessa viime vuoden loppupuolella.

Balloux’n mukaan on kuitenkin mahdotonta löytää missään maassa niin sanottua ”potilas nollaa” eli ensimmäisenä koronavirustartunnan saanutta henkilöä.

– Kaikki nämä ajatukset hänen löytämisekseen ovat merkityksettömiä, koska on olemassa niin monia potilas nollia, hän sanoi.

Koronavirus on autioittanut Charles de Gaullen kansainvälisen lentoaseman lähtöaulan Pariisissa. Joulukuussa kentälle tehtiin vielä suoria lentoja Kiinan Wuhanista.

Ranskassa keski-ikäisen miehen positiivisesta koronanäytteestä kertoneen tehohoidon lääkärin Yves Cohenin mukaan ”potilas nollan” löytäminen olisi kuitenkin kiinnostavaa, sillä se tarjoaisi uutta tietoa viruksen etenemisestä maassa.

Cohen on pohtinut, voisiko joulukuussa sairastunut mies kuitenkin olla Ranskan ”potilas nolla”. Kyseinen mies, algerialaissyntyinen kalakauppias Amirouche Hammar, 42, on sittemmin astunut oma-aloitteisesti julkisuuteen.

New York Timesin mukaan Pariisissa asuva Hammar ilmaantui joulukuun 27. päivänä esikaupunkialueella sijaitsevaan sairaalaan yskivänä, kuumeisena sekä hengitysvaikeuksista kärsivänä. Cohenin mukaan hänen tutkijaryhmällään ei ole epäilystäkään siitä, etteikö kyseessä olisi ollut koronavirus, sillä se on vahvistettu tuolloin otetusta näytteestä kahdella testillä.

Hämärän peitossa on kuitenkin se, mistä Hammar oli saanut tartunnan. Hän ei ollut matkustellut edellisenä kesänä Algeriaan tekemänsä matkan jälkeen.

Hammarin vaimon kerrotaan kuitenkin työskentelevän Pariisissa Charles de Gaullen lentoaseman läheisessä supermarketissa, jonne matkustajat saapuvat usein suoraan lennoiltaan asioimaan. Lentoasemalle lennettiin Wuhanista suoria lentoja ennen pandemian puhkeamista.

Kasvomaskeista on tullut keväällä 2020 kiinteä osa eurooppalaisten suurkaupunkien katukuvaa. Kuva Espanjan Barcelonasta sunnuntailta.

Hammarin puolison ja yhden hänen lapsistaan kerrottiin kärsineen jonkin aikaa lievään koronavirukseen viittaavista oireista.

Muut asiantuntijat varoittivat kuitenkin, ettei Hammarin tapausta voi suoraan kytkeä Ranskan tämänhetkiseen epidemiaan ilman geneettistä analyysia. Jos hänen kuitenkin vahvistetaan kuuluneen epidemian ensimmäisiin tartuttajiin, Cohenin mukaan tieto saattaa mullistaa koko tämänhetkisen käsityksen viruksen etenemisestä maassa.

Toiveet laumaimmuniteetista kokivat kolauksen

UCL:n tutkimuksen yhteydessä vahvistui myös olettamus siitä, että pandemian aiheuttanut virus on uusi.

– Tämä sulkee pois ne skenaariot, joiden mukaan SARS-CoV-2 olisi kiertänyt kauan ennen tunnistamistaan ja tartuttanut jo valmiiksi isoja osia väestöstä, Balloux’n johtaman tutkijaryhmän raportissa sanotaan.

CNN:n mukaan kyseessä on huono uutinen, sillä osa asiantuntijoista oli jo ehtinyt toivoa, että virus olisi levinnyt vaivihkaa ihmisten keskuudessa jo pidempään ja tartuttanut heitä enemmän kuin viralliset tilastot kertovat.

Italia oli Euroopassa ensimmäisiä maita, joissa koronavirus lähti leviämään. Nyt siellä on hiljalleen ryhdytty purkamaan epidemian vuoksi asetettuja liikkumisrajoitteita. Kuva Trentosta maanantailta.

Tämä olisi puolestaan lisännyt toivoa sen suhteen, että joissakin yhteisöissä olisi voinut syntyä virukselta suojaavaa laumaimmuniteettia.

– Kaikki toivoivat niin. Minäkin, Balloux kertoi.

Hänen tiiminsä tutkimusten perusteella enimmillään 10 prosenttia maailman väestöstä olisi nyt altistunut virukselle. Heidänkään saamasta immuniteetista ei ole toistaiseksi täyttä varmuutta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?