Koronan tartuttavuusluku kohosi Tanskassa koulujen avaamisen jälkeen – tätä se tarkoittaa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Koronan tartuttavuusluku kohosi Tanskassa koulujen avaamisen jälkeen – tätä se tarkoittaa

Tanskan seerumi-instituutin tutkijoiden mukaan R0-luvun hienoisesta noususta huolimatta toistaiseksi ei ole näkyvissä viitteitä siitä, että epidemia olisi kiihtymässä maassa uudelleen.

Opettaja Marie Kaas-Larsen piti luokalleen oppituntia koulun viereisessä puistossa Kööpenhaminan Norrebron kaupunginosassa keskiviikkona.­

30.4. 21:52

Suomen hallitus kertoi keskiviikkona, että koronaviruksen leviämisen estämiseen tähtääviä rajoituksia puretaan avaamalla peruskoulujen lähiopetus jälleen 14. toukokuuta. Opetusministeri Li Anderssonin (vas) mukaan rajoitukset ovat olleet tähän asti epidemian vuoksi välttämättömiä, ja epidemian hillitsemisessä on onnistuttu.

Keskiviikkona koronaviruksen tartuttavuusluvun eli R0-luvun kerrottiin painuneen Suomessa alle yhden, mikä tarkoittaa sitä, että yksi tartunnan saanut voi tartuttaa vähemmän kuin yhden henkilön. Tämä merkitsee sitä, että uusien todettujen tartuntojen määrä alkaa vähitellen laskea.

Tiivis käsien peseminen ja turvavälit ovat nyt arkea Tanskan kouluissa. Vastaavia järjestelyjä on luvassa myös suomalaiskouluissa toukokuun puolivälissä.­

Kouluja on avattu myös muissa maissa sen jälkeen, kun viruksen leviämistä on saatu hillittyä riittävästi. Suomessa on seurattu erityisen tarkkaan Tanskaa, jossa alakoululaiset ja päiväkotiryhmät pääsivät palaamaan lähiopetukseen jo pari viikkoa sitten.

Ainakaan toistaiseksi koulujen avaaminen ei vaikuta näkyvän tilastoissa tartuntojen määrän kasvuna, mutta toisaalta aikaa on kulunut vasta kaksi viikkoa, jota pidetään koronaviruksen pisimpänä itämisaikana.

Sen sijaan tanskalaistutkijat ovat havainneet koulujen avaamisen jälkeen muutoksen maan R0-luvussa. Tanskan yleisradion DR:n mukaan valtion seerumi-instituutin tutkijat kertoivat tartuttavuusluvun olevan nyt 0,9, kun se ennen koulujen avaamista oli 0,6.

Ei viitteitä epidemian kiihtymisestä

Noususta huolimatta tilanne ei ole muuttunut radikaalisti, sillä lukema on edelleen alle yhden. Syytä huoleen ei siis tutkijoiden mukaan toistaiseksi ole.

– Tartuttavuusluku ei laske samaa tahtia kuin näimme ennen pääsiäistä. Ei ole kuitenkaan viitteitä siitä, että epidemia olisi tosiasiallisesti kiihtymässä, instituutti tiedotti.

Myös kampaamot ovat saaneet palvella asiakkaita Tanskassa jo parin viikon ajan. Kuva kööpenhaminalaisesta liikkeestä viikon takaa.­

R0-luku putosi Tanskassa alle yhteen maaliskuun lopulla eli noin pari viikkoa ennen koulujen avaamista. 0,6:n tasolle se vajosi 10.–14. huhtikuuta välisenä aikana.

Alakoulut avasivat ovensa 15.–16. huhtikuuta, ja sittemmin tartuttavuusluku on siis noussut. Samaan aikaan tosin annettiin myös esimerkiksi kampaamoille ja tatuointiliikkeille lupa avata ovensa.

Seerumi-instituutin mukaan tartuttavuusluku arvioidaan sairaalahoitoa saaneiden potilaiden määrien avulla. Laskelmiin liittyy hienoista epävarmuutta, mutta tutkijoiden mukaan tämänhetkinen R0-luku asettuu 95 prosentin todennäköisyydellä välille 0,7–1.

Hallitus neuvottelee muiden rajoitusten höllentämisestä

Samaan aikaan kuin instituutti kertoi havainnostaan torstaina, istui Tanskan hallitus keskustelemassa siitä, mitä toimintoja maassa avataan toukokuun 10. päivän jälkeen. Jyllands-Postenin mukaan seerumi-instituutin johtaja Kåre Mølbak kävi kokouksessa kertomassa uutiset R0-luvun noususta.

Lehden lähteiden mukaan hallitus olisi keskustellut kahdesta mahdollisesta kohteesta, joiden kohdalla rajoitustoimia voitaisiin höllentää. Ensimmäinen kohde olisivat suuret ostoskeskukset ja toinen ulkotiloissa toimivat kahvilat ja ravintolat.

Hallitus ei ole vahvistanut eikä kiistänyt Jyllands-Postenin tietoja. Neuvottelujen odotetaan jatkuvan ensi viikkoon.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?