Jekaterina Klodtin päivän piti olla niin kuin mikä tahansa muukin hänen lapsuutensa päivä. Se alkoi vaeltamalla metsässä isänsä Juri Dmitrijevin ja perheen koiran kanssa pitkin hyttysiä vilisevää metsää Venäjän Itä-Karjalassa.
Mutta tuolloin, reilut 20 vuotta sitten, amatöörihistorioitsija Dmitrijev löysi jotain, mitä oli etsinyt pitkään. Hautakuopan, jossa makasi kuolleena poliittisia vankeja. Heidät oli teloittanut Josif Stalin ja Neuvostoliiton salainen poliisi 1937-38.
Jekaterina Klodt vieraili vastikään samaisella paikalla Sandarmohin hautapaikalla yhdysvaltalaislehti New York Timesin kanssa.
Lehti kirjoittaa tuoreessa artikkelissaan Dmitrijevin karun kohtalon kautta Venäjän tutkinnasta, jonka mukaan kaikki Sandarmohin hautojen uhreista eivät olisikaan Stalinin murhauttamia, vaan osa olisi suomalaisten teloittamia neuvostoliittolaisia sotilaita.
– Kaikki alkoi tältä paikalta, sanoo nyt 35-vuotias Klodt.
– Isäni työ on selvästi saanut joidenkin ihmisen olon erittäin epämukavaksi.
Juri Dmitrijevin tytär Jekaterina Klodt pitää sylissään isäänsä esittävää piirroskuvaa, jonka hän sai lahjaksi oikeudenkäynnissä keväällä 2018. Kuvassa myös piirroksen tekijä Ignat ja hänen äitinsä Lena.
Dmitrijev, 64, itse istuu parhaillaan Venäjällä tutkintavankeudessa pedofiliasta syytettynä, vaikka hänet ehdittiin vapauttaa jo kertaalleen vuoden 2018 oikeudenkäynnissä.
Dmitrijevin perhe ja hänen lähipiirinsä pitävät syytteitä täysin keksittyinä ja poliittisina. Koronaviruksen tuomien rajoitusten vuoksi Dmitrijevin uusi oikeudenkäynti on venynyt entisestään ja pelkona on nyt myös viruksen mahdollinen leviäminen vankilan sisällä.
Jekaterina Klodt sanoo NYT:lle olevansa varma isänsä syyttömyydestä katsoessaan yhtä kuoppaa, jonka Venäjän Sotahistoriallinen seura kaivoi etsiessään Sandarmohista ”suomalaisten tappamia” venäläisiä.
– Olen niin väsynyt tähän sirkukseen. En ymmärrä, mitä he yrittävät todistaa, Klodt sanoo lehdelle.
Sotahistoriallinen seura on suorassa yhteydessä Venäjän hallintoon, sillä se perustettiin 2012 presidentti Vladimir Putinin käskystä vaalimaan Kremlin tukemaa versiota maan historiankirjoituksesta.
Josif Stalinin ajan vainojen teloituspaikka Sandarmohissa Venäjän Karjalassa syyskuussa 2018.
Venäjän Suomi-tutkinta on saanut kaiken lisäksi yhä lisää kierroksia viime päivien aikana.
Viime viikon alussa kävi ilmi, että Venäjä on aloittanut rikostutkinnan, jossa Suomea epäillään Itä-Karjalan slaavilaisten asukkaiden kansanmurhasta jatkosodan aikana.
Hurjimpien väitteiden mukaan Suomi olisi käyttänyt Itä-Karjalan miehitysaikanaan jopa kaasukammioita ja elävältä hautaamista vankiensa surmaamiseen. Suomalaisen hirtoriankirjoituksen ja arkistotietojen mukaan kaikki nämä syytökset ovat täysin vailla totuuspohjaa.
Lue lisää: Venäjä epäilee Suomea kansanmurhasta – Karjalassa käynnistetään rikostutkimus
Lue lisää: Mihin Venäjä pyrkii kansanmurhasyytöksillään? Suomalaistutkija: Poliittinen hanke Suomea vastaan
Uusi kansanmurhatutkimus koskee erityisesti väitettyjä Suomen tekemiä julmuuksia siviiliväestöä kohtaan, mutta se liittyy myös Venäjän Sandarmoh-kaivauksiin monin tavoin.
Venäjän julkisuudessa molempia ”teorioita” on edistänyt Petroskoin yliopiston historian professori Sergei Verigin. Lisäksi Venäjällä on jo aiemmin väitetty, että Sandarmohissa saattaisi olla neuvostoliittolaisten sotavankien lisäksi haudattuna myös suomalaisten ylläpitämillä siviilileireillä kuolleita uhreja.
New York Timesin artikkeliin maininta Venäjän aloittamasta tuoreesta kansanmurhatutkimuksesta ei näytä ehtineen, mutta artikkelissa käydään muilta osin seikkaperäisesti läpi Venäjän nykyistä ilmapiiriä ja tapaa hyödyntää historiaa.
Toimittaja Andrew Higgins muistuttaa lähestymässä olevasta toukokuun 9. päivän voitonpäivästä, jolloin Venäjä juhlii puna-armeijan saavuttamaa voittoa Adolf Hitleristä tasan 75 vuotta sitten. Higginsin mukaan venäläisten ei haluta tässä yhteydessä muistelevan maan oman johdon kansalleen aiheuttamia kärsimyksiä.
– Putin ja hänen virkamiehensä eivät kiistä Stalinin ajan kauhuja, mutta he pyrkivät vakuuttamaan venäläiset siitä, että heidän maansa on ulkoisten vihollisten piirittämä. He haluavat, että venäläiset keskittyvät ulkomaalaisten vihollisten tekemiin rikoksiin, Higgins kuvailee artikkelissa.
– Koronaviruspandemia tuhosi suunnitelmat valtavasta sotilasparaatista Moskovassa, mutta Venäjän valtiollinen media on ollut jo kuukausia täynnä päivittäisiä kertomuksia Venäjän kärsimyksistä ja sankariteoista sodassa, Higgins kirjoittaa.
Lue lisää: Pääkirjoitus: Suomesta tehdään kilpailevaa julmuria Stalinille
Lue lisää: Venäläistutkijalla on vastateoria Suomi-syytöksille: Oliko sotavankien ampuja Neuvostoliitto itse?
Anatoli Razumovin mukaan Venäjä pyrkii hämärtämään historiantapahtumia tekemällä niistä ”hybridihistoriaa”.
Venäjän toimintatapaa selittää artikkelissa myös pietarilainen historioitsija Anatoli Razumov, joka on julkaissut yhdessä Dmitrijevin kanssa luettelon Sandarmohissa Stalinin käskystä teloitettujen yli 6 000 vainouhrin nimistä.
Razumovin mukaan todisteiden etsiminen väitetyistä ”Suomen hirmuteoista” on osa venäläisten nationalistien propagandakampanjaa, jota Venäjän valtio tukee. Tarkoituksena on hänen mukaansa luoda ”hybridihistoriaa”.
Hybridihistorian ajatuksena on hämärtää selviä faktoja Venäjän historiasta sekoittamalla joukkoon kansallismielisiä kielikuvia ja villejä arvailuja.
Samaa taktiikkaa käytetään sekoittamaan faktoja esimerkiksi Neuvostoliiton kuuluisimmasta toisen maailmansodan aikaisesta teloituksesta eli Katynin joukkomurhasta. Keväällä 1940 Neuvostoliiton salainen poliisi NKVD tappoi yli 20 000 puolalaista upseeria, uskonnollista johtajaa ja intellektuellia.
NYT:n mukaan Sotahistoriallinen seura on ollut myös tämän verityön ”uudelleen kirjoittamisen eturintamassa”. Seura on ylläpitänyt muun muassa väitteitä, jonka mukaan Hitlerin armeija olisi ainakin osin syypää Katynin joukkomurhaan.
Sandarmohin joukkohaudalla on lukuisia muistomerkkejä suomalaisille Stalinin poliittisen terrorin uhreille 1930-luvulta.
Sergei Veriginin lisäksi Venäjän tuoreita Suomi-teorioita on puolestaan ylläpitänyt myös toinen petroskoilainen historioitsija, Juri Kilin. Molemmat ovat Sotahistoriallisen seuran jäseniä.
NYT on haastatellut artikkeliinsa Kiliniä puhelimitse.
Higginsin mukaan Kilin antoi haastattelussa ymmärtää, että Venäjän ”ääriliberaalit” yrittävät koko ajan kasvattaa Stalinin vainojen uhrilukua ”halventaakseen meidän menneisyyttämme ja pimentääkseen tulevaisuutemme.”
Myös IS haastatteli viime vuoden lopulla Kiliniä Petroskoissa. Hän piti tuolloinkin tiukasti kiinni teoriastaan, jonka mukaan Suomi olisi jopa tiennyt Stalinin terrorin aikaisista joukkohaudoista jo jatkosodassa ja käyttänyt niitä vankien teloittamiseen ja hautaamiseen.
Venäjällä Dmitrijeviä syytetään hänen kasvattityttäreensä kohdistuneista väitetyistä seksuaalisista teoista. IS tapasi Dmitrijevin keväällä 2018, kun hän oli juuri vapautunut syytteistä ensimmäisen oikeudenkäynnin jälkeen.
Venäjällä on kuitenkin myös paljon Stalinin vainojen uhrien omaisia, jotka ovat tyrmistyneitä Dmitrijevin kohtalosta eivätkä usko hänen syyllisyyteensä. Heidän mielestään Dmitrijevin syyttämisen taustalla on pyrkimys vähätellä Stalinin rikoksia.
– Koko tapaus on pelkkää kauhua, toteaa entinen balettitanssija Natalia Pakentis NYT:lle.
Petroskoissa asuva Pakentis sai tietää kauan kadoksissa olleen isoisänsä kohtalon juuri Dmitrijevin tutkimusten avulla. Isoisä oli teloitettu Sandarmohissa vuonna 1938.
– Miljoonia ihmisiä tapettiin ja heillä kaikilla oli perhe. Miten me voimme nyt esittää, että mitään tästä ei oikeasti tapahtunut? hän kyselee.
Sergei Verigin on puolustanut julkisuudessa sekä ”teoriaa” Suomen väitetysti Sandarmohissa surmamista neuvostovangeista että uutta rikostutkintaa väitetystä kansanmurhasta Itä-Karjalassa.
Viime ja toissa vuonna Sandarmohista ylös kaivetut ruumiiden jäänteet on lähetetty lääketieteellisen analyysiin.
Mitään selkeitä tuloksia ei ole vieläkään esitetty kummankaan kaivausoperaation tuloksista, mutta löydettyihin jäänteisiin on silti viitattu Venäjän julkisuudessa ikään kuin jo todisteina Suomen tekemistä julmuuksista.
Sergei Verigin on myös väittänyt, että Suomi ei olisi kertonut Neuvostoliitolle ja Venäjälle Itä-Karjalaan haudattujen siviili- ja sotavankien hautapaikkoja.
Tosiasiassa haudat tiedetään varsin tarkkaan, tiedot niistä on luovutettu myös Venäjälle ja tietoja vankien kohtaloista voi lukea myös internetistä Kansallisarkiston kokoamista tietokannoista.