15 tiukkaa vinkkiä Putinin ymmärtämiseen – näin Venäjä ajattelee ja käyttäytyy aina - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

15 tiukkaa vinkkiä Putinin ymmärtämiseen – näin Venäjä ajattelee ja käyttäytyy aina

IS kokosi brittitutkija Keir Gilesin tuoreen kirjan pohjalta viisitoista ”opinkappaletta”, jotka ohjaavat Venäjän toimintaa ja joiden ymmärrys lännessä on yhä heikkoa.

Venäjän ja presidentti Vladimir Putinin toimia ohjaa säännönmukaisuus, jonka voi tiivistää ”Moskovan opeiksi”, huomioi brittitutkija Keir Giles tuoreessa kirjassaan.

12.4.2020 7:08

Suomessa käydään jatkuvasti keskustelua siitä, miten Venäjää voisi ymmärtää vai onko se ylipäätään mahdollista?

Hyödyllisiä neuvoja tähän ongelmaan löytyy brittiläisen Venäjä-tutkijan Keir Gilesin teoksesta Moscow Rules, joka julkaistiin äskettäin suoksi nimellä Moskovan opit (Docendo).

Lue lisää: Tutkija varoittaa Venäjän toimista koronakriisin aikana – ”Naapurimaiden on varottava jatkuvasti tilannetta”

IS kokosi Gilesin kirjan pohjalta listan tärkeimmistä ”Moskovan opeista” eli tavoista, joilla Venäjä toimii lähtökohtaisesti aina.

Gilesin mukaan lännen ei kannata edes kuvitella, että Venäjä muuttuisi joskus liberaaliksi länsityyliseksi demokratiaksi, sillä Venäjä toimii aina kuin imperiumi ja käyttäytyy aina tiettyjen omien lainalaisuuksiensa mukaan.

Seuraavat ohjeet kannattaa Gilesin mukaan pitää mielessä Venäjän kanssa toimiessaan, niin väärinkäsitysten ja pettymysten määrää voidaan kenties vähentää puolin ja toisin.

Vladimir Putin kuvattuna toukokuussa 2018, kun hänet vihittiin presidentin virkaan jälleen kerran Kremlin virkaanastujaisseremoniassa.

1. Älä sano, että ”ei Venäjä tekisi niin, sillä siinä ei olisi mitään järkeä”. Hylkää länsimaiset oletukset järkevästä, sillä Venäjän näkökulmasta juuri epäjärkevä voi olla järkevää. Venäjän päätöksenteko perustuu aivan erilaiselle ymmärrykselle historiasta, maantieteestä, geopolitiikasta ja maiden välisistä suhteista kuin mikä ajattelutapa länsimaissa on vallalla.

2. Venäjän toimintatapojen ymmärtämistä ei pidä sekoittaa Venäjän toimien hyväksymiseen tai anteeksiantamiseen. Venäjä toimii aina niin kuin sillä olisi etuoikeus muihin verrattuna, mutta se ei silti anna Venäjälle oikeutta tehdä niin.

3. Venäjä ei ole koskaan yksiselitteinen. Ei ole yhtä syytä sen toiminnalle tai yhtä vastausta ”kyllä” tai ”ei”. Sanottu ja tehty voivat olla yhtä aikaa sekä totta että epätotta. Venäläinen totuus on ehdollinen ja muuttuva, ei absoluuttinen ja pysyvä. Venäläiseen arkeen kuuluu valmius kertoa valheita, jotka sekä kertoja että kuulija tietävät valheiksi, mutta molemmat käyttäytyvät silti julkisesti aivan kuin uskoisivat niiden olevan totta.

4. Älä anna melun ja uhkailun hämätä. Venäjä reagoi vihaisesti, koska se haluaa parantaa neuvotteluasemiaan. Venäjä vaatii ensin vastapuolelta kokonaan tälle kuuluvan kakun ja tyytyy sitten ”hyväntahtoisesti” puolikkaaseen.

5. Venäjä ei koostu yhdestä henkilöstä, ei edes Vladimir Putinista. Johtajanvaihdoksiin liittyvät kurssinmuutokset ovat isossa kuvassa vain hetkittäisiä poikkeamia. Venäjän nykyinen politiikka ei perustu niinkään Putinin henkilökohtaisiin käsityksiin ja mieltymyksiin, vaan se kumpuaa syvältä Venäjän valtion perusrakenteista ja ajattelusta.

Keir Giles on Chatham Housen tutkija, joka on erikoistunut Venäjään ja turvallisuuspolitiikkaan.

6. Älä toivo ja odota Venäjän muuttumista, sillä muutos ei tapahdu välttämättä hyvään suuntaan. Historiallisesti katsoen Venäjä elää juuri nyt poikkeuksellisen vapaata kautta. Muutos huonompaan suuntaan voi tapahtua helposti, mutta muutos parempaan suuntaan on vaikeampi toteuttaa.

7. Älä odota Venäjän tuntevan häpeää. Venäjä ei välitä siitä, miltä sen toimet näyttävät niistä maista katsottuina, joita se pitää vastustajinaan. Silti lännen on tärkeää osoittaa Venäjälle selkeästi aina, kun se toimii vastoin kansainvälisiä sopimuksia ja periaatteita.

8. Venäjä ei tee yhteistyötä tai kompromisseja hyvää hyvyyttään. Toisen osapuolen tekemät myönnytykset Venäjä tulkitsee merkiksi heikkoudesta, jota voi käyttää hyväksi. Ajatus molempia tasapuolisesti hyödyttävästä win-win-yhteistyöstä ei kuulu Venäjän toimintaan. Länsimaiden tarjoamaa molempia hyödyttävää yhteistyötä pidetään lähtökohtaisesti jopa epäilyttävänä, sillä Venäjä pyrkii aina itse voittamaan ja Venäjä uskoo myös toisen osapuolen tähtäävän aina voittoon.

9. Älä oleta, että jostain aihepiiristä löytyy lopulta yhteinen etu Venäjän kanssa. Venäjän säännöt, arvot ja lait sekä Moskovan tapa ymmärtää asiat ja tapa toimia ovat säännönmukaisesti ristiriidassa läntisen käsityksen kanssa.

10. Venäjä hakee itselleen kunnioitusta pelon ja alistamisen kautta. Kyseessä on perustavaa laatua oleva ristiriita läntiseen ajatteluun ja juuri siksi lännessä Venäjän toimet herättävät usein kaikkea muuta kuin kunnioitusta tai arvostusta.

Keir Gilesin kirja Moskovan opit (Docendo) julkaistiin vastikään suomeksi.

11. Venäjän mielestä turvallisuutta on maailmassa vain rajallinen määrä. Venäjä tuntee olonsa turvalliseksi vain, kun sillä on enemmän turvallisuutta kuin muilla ja kun muut ovat vaarassa. Turvallisuutta hakiessaan Venäjä pyrkii hankkimaan itselleen puskurivaltioita sekä heikentämään ja hajottamaan muita valtioita.

12. Venäjä toimii aina niin kuin se olisi uhattuna. Taustalla on sekä uskoa jättimäiseen Venäjän-vastaiseen salaliittoon että tarkoituksellista hämäävää propagandaa. Venäjän reagointi tapahtumiin on silti molemmissa tapauksissa aina samanlaista, olipa sen usko uhkaan aitoa tai ei.

13. Venäjän kanssa ei voi aloittaa suhteita ”puhtaalta pöydältä”. Kun Yhdysvallat ryhtyi parantamaan Venäjä-suhteitaan Georgian sodan jälkeen vuonna 2009 kuuluisalla reset-politiikalla, sovinnon ele toimi Moskovalle itse asiassa vain rohkaisun ja yllykkeen tavoin. Venäjä sai silloin voimapolitiikastaan palkkion eikä rangaistusta – mikä on johtanut sittemmin jo Krimin valtaukseen ja Itä-Ukrainan sotaan.

14. Venäjälle on puhuttava suoraan. Venäjän ja lännen tapa puhua on niin erilainen, että siitä seuraa jatkuvasti vakava väärinymmärryksen mahdollisuus. Venäjälle osoitettujen keskeisten viestien on oltava sen vuoksi selviä ja suorasanaisia eikä diplomaattisiin kohteliaisuuksiin peiteltyjä.

15. Venäjä ei ole koskaan ”rauhan tilassa” suhteessaan länteen. Normaalit suhteet Venäjän kanssa tarkoittavat, että silloinkin Moskovasta tulee koko ajan erilaisia vihamielisiä lausuntoja ja tekoja länttä kohtaan. Lännen pitää ymmärtää, että juuri tämä onkin Venäjä-suhteiden normitila. Venäjä on itse silloin omalla ”mukavuusalueellaan”.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?