Ruotsissa koronatartunnat keskittyneet maahanmuuttajalähiöihin – näin viranomaiset selittävät ilmiötä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Ruotsissa koronatartunnat keskittyneet maahanmuuttajalähiöihin – näin viranomaiset selittävät ilmiötä

Rinkebyn tori Tukhomassa.

Julkaistu: 7.4. 18:17

Tukholman maahanmuuttajavoittoisissa lähiöissä koronatartuntoja on ollut suhteellisesti jopa moninkertainen määrä verrattuna muuhun kaupunkiin.

Ruotsissa viranomaiset kertoivat tiistaina koronavirukseen kuolleiden määrän nousseen vuorokaudessa yli sadalla ja kuolonuhrien määrän kivunneen kaikkiaan jo lähes kuuteensataan. Epidemiologi Anders Tegnell kertoi iltapäivällä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa tehohoidossa olevien potilaiden määrän laskeneen hieman, joka voidaan nähdä positiivisena merkkinä.

Tiedotustilaisuudessa Tegnell ja muut viranomaiset saivat vastata myös kysymykseen, joka koski koronatartuntojen keskittymistä erityisesti Tukholman maahanmuuttajavoittoisiin lähiöihin. Uutistoimisto TT:n toimittaja halusi tietää, miksi esimerkiksi Rinkebyn, Tenstan, Spångan ja Kistan lähiöt vaikuttavat tänään julkaistuissa tilastoissa muita alueita haavoittuvammilta.

Tegnellin mukaan vastaus saattaa liittyä maahanmuuttajataustaisen väestön elintapoihin.

– Tavallisesti riski on korkeampi kun eletään ahtaasti, useat sukupolvet yhdessä, mutta kukaan ei ole tehnyt tästä tarkkaa analyysiä, Tegnell vastasi.

Tukholman alueella on todettu 3143 koronavirustartuntaa, joka tarkoittaa noin 13 tapausta kymmentätuhatta asukasta kohden. Rinkeby-Kistan alueella tartunnan on saanut 238 eli peräti 47 kymmenestätuhannesta. Spånga-Tenstan alueella tartuntoja on 144 ja sama suhdeluku 37.

Spånga-Tenstan aluehallintoa johtava Fredrik Jurdell totesi TT:n mukaan, että on selvää ettei koronavirusta koskeva tieto ole kulkenut riittävän hyvin alueen asukkaille.

– Olemme pystyttäneet suuria kylttejä ja avustajat ovat puhuneet ihmisille kokoontumisista ja jakaneet käännettyä materiaalia, Jurdell kertoi.

Hänen mukaansa alueen ostoskeskuksissa ja muualla ei enää näe ihmisjoukkoja kokoontumassa kuten aikaisemmin.

Ruotsissa maahanmuuttajataustaisten ihmisten suureen osuuteen koronatartunnan saaneissa ja siihen kuolleissa kiinnitettiin huomiota jo epidemian aikaisessa vaiheessa. Ruotsinsomalialainen lääkärijärjestö kertoi jo 24. maaliskuuta huolestuttavasta havainnosta, jonka mukaan tuossa vaiheessa kuolleesta 15 ruotsalaisesta ainakin kuusi oli somalialaistaustaisia.

– Kun sairaus levisi Ruotsiin, ei tietoa ollut paljon saatavilla somalin kielellä, ja monet jatkoivat elämäänsä normaalisti, arvioi järjestön hallitukseen kuuluva Jihan Mohamed SVT:n haastattelussa.

Myös Suomessa viranomaiset ovat pyrkineet varmistamaan, että koronaviruksen torjuntaa koskeva tieto tavoittaa myös kielivähemmistöjen edustajat. Esimerkiksi Yle on kertonut lisäävänsä koronavirusta koskevia uutisia arabiaksi, somaliksi, kurdiksi ja persiaksi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?