Kiina vapautti aktivisteja puolustaneen asianajajan vuosien vankeuden jälkeen - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Kiina vapautti aktivisteja puolustaneen asianajajan vuosien vankeuden jälkeen

Kiina on vapauttanut vankilasta tunnetun ihmisoikeusasianajajan Wang Quanzhangin.

5.4. 15:07

Vapautuksesta kertoo hänen vaimonsa Li Wenzu.

Miestä ei kuitenkaan Lin mukaan päästetty perheensä luo Pekingiin vaan hänet määrättiin koronakaranteeniin toisaalle eli omistamalleen kiinteistölle Shandongin provinssiin. Li epäilee, että koronaepidemia on vain tekosyy ja viranomaiset laittavat Wangin kotiarestiin.

Wang pidätettiin alun perin vuonna 2015. Samaan aikaan pidätettiin yli 200 asianajajaa ja Kiinan hallinnon arvostelijaa, kun presidentti Xi Jinping pyrki ottamaan tiukemman otteen vallasta.

Tuomion Wang sai vuosi sitten tammikuussa. Hänet tuomittiin neljäksi ja puoleksi vuodeksi vankilaan valtion vallan horjuttamisesta. Oikeudenkäynti pidettiin suljetuin ovin.

Wang on tullut tunnetuksi poliittisten aktivistien ja maansa menettäneiden ihmisten asianajajana.

EU kiitti vapauttamista "positiiviseksi kehitykseksi", mutta ilmaisi myös huolensa tiedoista, joiden mukaan Wangia muun muassa kidutettiin vankilassa. Vankila-aikainen kohtelu on tutkittava perin pohjin, EU vaatii.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?