Saksa tinkii koronarajoituksista maatalouden pelastamiseksi – Itä-Euroopasta lennätetään 40 000 kausityöntekijää - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Saksa tinkii koronarajoituksista maatalouden pelastamiseksi – Itä-Euroopasta lennätetään 40 000 kausityöntekijää

Saksan maatalous- ja sisäministeriö ovat kuitenkin sopineet kipeästi tarvittavien sadonkorjuutyöntekijöiden maahantulosta.

Julkaistu: 5.4. 9:25

Noin 40 000 Itä-Euroopan kausityöntekijää tulee todennäköisesti Saksaan tiukoin määräyksin.

Monien muiden EU-maiden tavoin myös Saksa on sulkenut suurelta osin rajansa koronaviruksen takia. Saksan maatalous- ja sisäministeriö ovat kuitenkin sopineet kipeästi tarvittavien sadonkorjuutyöntekijöiden maahantulosta.

Asiasta kertoo saksalainen Tagesschau.

Media kertoo, että maatalousministeri Julia Klöcknerin mukaan koronapandemiasta huolimatta 40 000 Itä-Euroopan kausityöntekijää saapuu todennäköisesti Saksaan huhtikuussa ja toukokuussa. Asiaan liittyy kuitenkin tiukkoja vaatimuksia.

Työntekijät saavat esimerkiksi tulla ja lähteä vain lentokoneella ryhmissä. Jos heillä on viitteitä koronatartunnasta, maahantulo hylätään. Työteon aikana heidän on huolehdittava vähimmäisetäisyyksistä ja tarvittaessa käytettävä käsineitä ja maskeja.

Syynä ulkomailta tulevan työvoiman sallimiseen on sadonkorjuu, joka ei odota.

Saksan maanviljelijäliitto kertoi Tagesschaulle alkuviikosta, että joistakin hedelmistä ja vihanneksista voi tulla pulaa tulevina viikkoina ja kuukausina, jos kausityöntekijöiden maahantulo lopetetaan.

Tällöin kuluttajien olisi myös odotettava esimerkiksi parsan ja marjojen korkeampia hintoja.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?