Kylmäävät uhriluvut olivat liikaa – Ruotsi teki käännöksen koronalinjassaan - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Kylmäävät uhriluvut olivat liikaa – Ruotsi teki käännöksen koronalinjassaan

Ruotsissa muun muassa kaupoissa kerrallaan asioivien asiakkaiden määrää rajoitetaan.

1.4.2020 16:38

Ruotsi on tähän asti noudattanut muusta Euroopasta poiketen melko lievää linjaa koronaviruksen vastaisessa taistelussa. Meno muuttuu nyt.

Ruotsissa on keskiviikon aikana kuollut 59 henkeä koronaviruksen seurauksena, ja se on saanut Ruotsin kiristämään koronalinjaansa selvästi.

Kaikkiaan Ruotsissa on kuollut koronavirukseen 239 henkeä. Määrä on yli kaksinkertaistunut vain kolmen vuorokauden aikana, sillä 29. maaliskuuta Ruotsissa oli menehtynyt koronavirukseen 111 henkeä.

Yllä olevalta videolta voit katsoa IS Uutisten keskiviikkoillan lähetyksen. Kerromme, mitä meillä ja maailmalla tapahtui tänään.

Ruotsin sosiaali- ja terveysministeri Lena Hallengren ja maan kansanterveyslaitoksen pääjohtaja Johan Carlson esittelivät keskiviikkona liudan uusia ohjeita ja määräyksiä, jolla koronaviruksen leviämistä yritetään hillitä.

Keskeisimmät niistä koskevat kauppojen ja liikkeiden asiakasmääriä, julkista liikennettä ja maan urheiluseurojen toimintaa.

Koulut pysyvät Ruotsissa kuitenkin edelleen auki.

Ruotsin kansanterveyslaitoksen verkkosivujen mukaan kauppojen ja liikkeiden täytyy alkaa rajoittaa samanaikaisesti sisällä olevia asiakasmääriä ja ratkaista, miten jonotus kassoille järjestetään nykyistä paremmin. Liikkeiden pitää myös huolehtia, että asiakkaat pysyttelevät toisistaan riittävän etäällä.

Ruotsin kansanterveyslaitoksen pääjohtaja Johan Carlson ja sosiaali- ja terveysministeri Lena Hallengren esittelivät Ruotsin uudet rajoitukset keskiviikkona.­

Julkisen liikenteen harvennetut vuorovälit ja vuoroperuutukset lopetetaan, jotta ihmiset eivät pakkautuisi harvemmin liikkuviin kulkuneuvoihin. Kulkuneuvoon kerrallaan otettavien matkustajien määrää rajoitetaan.

”Ei isoja pääsiäisjuhlia”

Urheiluseurojen pitää mahdollisuuksien mukaan pitää harjoitukset ja muut kokoontumiset ulkona, peruuttaa ottelut, kilpailut ja cupit sekä rajoittaa paikalle tulevien katsojien määrää.

– Urheilu on vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta haluamme, että ihmiset urheilevat ja liikkuvat ulkona. Jopa iäkkäämmät ja riskiryhmiin kuuluvat kävelevät ja liikkuvat ulkona. Huomaan, että ihmiset tekevät sen esimerkillisesti, Carlson sanoi Aftonbladetille.

Järjestöjen ja yhdistysten täytyy perua ja siirtää vuosikokouksensa ja muut tapaamiset, jos niiden edellytyksenä on kokoontua samassa paikassa.

Myös työnantajille esitettiin omat vaatimuksensa. Työnantajien pitää huolehtia, että työntekijöillä on riittävä etäisyys toisiinsa, suosia kotoa tehtävää etätyötä sekä välttää kaikkia täysin välttämättömiä työmatkoja.

– Ei pidä matkustaa toiselle paikkakunnalle ja sen takia rasittaa siellä terveydenhoitoa. Ei yhtään ei-välttämättömiä matkoja maalle tai muualle eikä mitään isoja pääsiäisjuhlia, Hallengren puolestaan painotti.

Yli 70-vuotiaiden ja muiden riskiryhmien kuuluvien täytyy välttää lähikontakteja muihin ihmisiin ja välttää kokonaan käyttämästä julkista liikennettä tai yhteiskuljetuksia. Heidän myös suositellaan jättävän kauppa- ja apteekkiostoksensa muiden hoidettavaksi sekä välttävän yleisiä paikkoja, joissa kokoontuu paljon muita ihmisiä.

Riskiryhmiin kuulumattomia kehotetaan liikkumaan ulkona niin vähän kuin mahdollista. Ei pitäisi käydä kahviloissa, ravintoloissa tai kaupoissa muuten kuin välttämättömien syiden takia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?