G20-maat lupasivat yhtenäisen linjan koronaa vastaan – tukitoimia yhteensä yli 4,5 biljoonan euron edestä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

G20-maat lupasivat yhtenäisen linjan koronaa vastaan – tukitoimia yhteensä yli 4,5 biljoonan euron edestä

Britannian pääministeri Boris Johnson G20-maiden hätävideokonferenssissa tänään.

Julkaistu: 26.3. 18:44

Videokonferenssin yhteydessä maailman suurimmat talousmahdit lupailivat myös mittavaa talouspakettia kehittyvien valtioiden tueksi.

Maailman suurimmat talousmahdit eli G20-maat vannoivat torstaina olevansa yhtenäisessä rintamassa koronaviruspandemian vastaisessa taistelussa.

Maiden johtajat kertoivat yhteisessä tiedotteessaan, että G20-maiden erinäiset koronaepidemian vaikutuksiin vastaamiseksi tehtävät tukitoimet ovat yhteensä noin 5 biljoonan dollarin eli yli 4,5 biljoonan euron suuruisia.

G20-maat pyrkivät parhaillaan puolustamaan omia viruksen runtelemia kansantalouksiaan. Samaan aikaan ennusteet varoittavat maiden olevan suistumassa kohti lamaa.

Talousmahtien johtajat kokoontuivat torstaina etsimään ratkaisuja koronaviruksen aiheuttamaan maailmanlaajuiseen talouskurimukseen.

Saudi-Arabian isännöimä kokous järjestettiin videolinkin välityksellä, ja kokoukseen osallistuivat muun muassa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Venäjän presidentti Vladimir Putin. Mukana oli myös muita koronaviruksen kanssa kamppailevia maita ja kansainvälisiä järjestöjä.

– Maailmaa on kohdannut covid 19 -pandemia, joka haastaa niin terveydenhuoltojärjestelmät kuin koko maailmantalouden. Poikkeuksellisesti G20-maat kokoontuvat nyt löytämään yhteisiä ratkaisuja virusuhkaan vastaamiseen, Saudi-Arabian kuningas Salman kirjoitti Twitterissä.

Kuningas Salman: Velvollisuus ojentaa auttava käsi

Maailman terveysjärjestön WHO:n johtaja Tedros Adhanom Ghebreyesus on vedonnut talousmahteihin, jotta ne tarjoaisivat tukea myös vähemmän kehittyneille talouksille.

G20-ryhmää on kritisoitu siitä, etteivät maat ole reagoineet yhdessä globaaliin kriisiin. Esimerkiksi Yhdysvallat on ainoastaan kertonut kansallisesta 2 000 miljardin dollarin elvytyssuunnitelmastaan.

Torstaina G20-maiden johtajat lupasivat tarjota apua myös vähemmän kehittyneille valtioille. Heidän on määrä tehdä yhteistyötä muun muassa Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n kanssa toimittaakseen mittava talouspaketti kehittyvien valtioiden tukemiseksi.

Kuningas Salmanin mukaan talousmahdeilla on velvollisuus ojentaa auttava käsi kehittyville maille. Niiden on hänen mukaansa autettava näitä maita muun muassa kehittämään infrastruktuuriaan, jotta ne voisivat selvitä nykyisestä kriisistä ja sen seurauksista.

"Vahva signaali rahoitusmarkkinoille"

Aloite hätäkokoukseen tuli Ranskalta ja Kiinalta. Ranskan presidentin Emmanuel Macronin esikunnasta kerrottiin ennen kokousta, että kokouksessa on terveyspoliittisen koordinoinnin lisäksi määrä antaa vahva, rauhoittava signaali maailman rahoitusmarkkinoille.

Luottoluokittaja Moody's arvioi keskiviikkona, että G20-maiden yhteenlaskettu bruttokansantuote supistuu puoli prosenttia koronakriisin myötä. Esimerkiksi Yhdysvaltain bkt:n uskotaan supistuvan kaksi prosenttia ja euroalueen 2,2 prosenttia.