Entisen FBI-agentin uskotaan kuolleen vankeudessa Iranissa –  Iran kiistää - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Entisen FBI-agentin uskotaan kuolleen vankeudessa Iranissa –  Iran kiistää

Julkaistu: 26.3. 13:36

Iran on kiistänyt tietävänsä mitään Levinsonin kohtalosta.

Yhdysvaltain FBI:n entinen agentti Bob Levinson on kuollut vankeudessa Iranissa, kertovat hänen omaisensa. Perheen mukaan hiljattain on saatu tietoa, joka vakuutti heidät ja yhdysvaltalaisviranomaiset Levinsonin kuolemasta.

Perhe ei tarkentanut, milloin tai miten vuonna 2007 kadonnut Levinson kuoli. Poismeno tapahtui omaisten mukaan kuitenkin jo ennen Iranissa jylläävää koronaepidemiaa.

Iran on kiistänyt tietävänsä mitään Levinsonin kohtalosta. Iranin mukaan mies on kyllä vieraillut Iranissa mutta myös poistunut maasta, eikä hänen liikkeistään ole sen jälkeen tietoa.

Levinson katosi 13 vuotta sitten Iranille kuuluvalla Kishin saarella. FBI:stä eläkkeelle jääneen miehen on kerrottu olleen tutkimassa savukkeiden väärentämistä, mutta Washington Postin mukaan hän työskenteli salaa CIA:lle.