WP: Trump ei kuunnellut neuvonantajien huolta koronasta – antoi viikonloppuna myös potentiaalisesti vaarallisen hoito-ohjeen

Washington Postin lähteiden mukaan presidentti Donald Trump ei halunnut uhata uudelleenvalintaansa.

23.3.2020 9:33

Yhdysvaltain tiedustelupalvelut varoittivat presidentti Donald Trumpia koronasta jo tammikuussa, mutta presidentti ei ottanut uhkaa vakavasti, kertoo yhdysvaltalaislehti Washington Post.

Lehden mukaan tiedustelupalvelut kuvasivat jo tuolloin viruksen luonnetta ja varoittivat mahdollisesta leviämisestä sekä tarjosivat mahdollisia toimenpiteitä koronan estämiseksi, mutta Trump ei kuunnellut tai ottanut asiaa vakavasti.

Juttuunsa Washington Post on haastatellut hallinnon virkamiehiä, jotka ovat tutustuneet virastojen laatimiin raportteihin ja varoituksiin.

Hallituslähteen mukaan moni hallinnon ihmisistä osasi ennakoida koronan leviämisen maahan, mutta Trumpia ei saatu toimimaan.

CNN:n mukaan tiedustelupalvelut eivät kuitenkaan osanneet arvioida, milloin virus iskisi Yhdysvaltoihin tai ehdottaneet, kuinka koronavirukseen tulisi vastata, mutta sen leviämistä seurattiin tarkasti.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump.

Washington Postin lähteiden mukaan Trump pelkäsi, että koronavirus valtaa keskustelut kuukausiksi, mikä taas voisi riskeerata Trumpin uudelleenvalinnan presidentiksi.

Lehden mukaan Trump ei myöskään uskonut, että virus olisi levinnyt Yhdysvalloissa ainakaan laajasti.

Sen sijaan presidentti uskoi Kiinan presidentti Xi Jinpingin välittämiä tietoja siitä, kuinka hyvin koronavirus on saatu haltuun, vaikka osa hänen neuvonantajistaan varoitti, etteivät tiedot taudin leviämisestä ja kuolleisuudesta ole välttämättä vedenkestäviä.

Washington Postin lähteiden Trump vähätteli viruksen vakavuutta vielä silloinkin, kun ensimmäiset tapaukset Yhdysvalloissa todettiin.

Viikonloppuna Trump puolestaan säikäytti lääkärit, kun hän ehdotti koronan hoitamiseksi kahden sellaisen lääkeaineen yhteiskäyttöä, joiden yhteiskäyttö voi pahimmillaan pysäyttää sydämen.

Trump twiittasi, että hydroksiklorokiini ja atsitromysiinin yhteiskäyttö voisi olla yksi suurimmista käänteistä lääketieteen historiassa.

Hydroksiklorokiinia käytetään muun muassa nivelreuman hoitoon, atsitromysiiniä puolestaan infektioiden, kuten keuhkoputkentulehduksen, hoitoon.

Niiden yhteiskäytöstä on saatu lupaavia tuloksia koronaviruksen hoitamisessa, mutta Trump vetää lääkäreiden mukaan mutkia suoraksi.

Moni lääkäri onkin muistuttanut, ettei lääkkeiden yhteiskäytön toimivuudesta ole vielä suuren kokoluokan kliinisiä kokeita, mutta sen sijaan lääkeaineiden yhteisvaikutus synnyttää vakavia rytmihäiriöitä, jotka voivat olla pahimmillaan kuolettavia.

Erityisen vaarallista lääkkeiden yhteiskäyttö on henkilölle, jolla on ennestään ongelmia sydämensä kanssa.

Trumpia myös puolustettiin. Hänen neuvonantajansa korosti, että Trump ei puhu tieteestä vaan haluaa luoda toivoa.

Muistutettiin myös, ettei presidentti ole aivan väärässä: 20 henkilön kokeessa yhteiskäyttö vähensi koronaviruksen esiintyvyyttä potilaiden veressä.

Toistaiseksi lääkäreiden näkemys oli yhdestä asiasta yhtenevä: hoitoneuvot tulee ottaa omalta lääkäriltään, ei presidentiltä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?