Suomalaispariskunnalla on nyt edessä karanteeni asuntoautossa – tällaista oli ajaa halki koronan sulkeman Euroopan - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Suomalaispariskunnalla on nyt edessä karanteeni asuntoautossa – tällaista oli ajaa halki koronan sulkeman Euroopan

Suomeen autoilla ja asuntoautoilla pyrkiviä riittää yhä. Travemünden lautalle oli sunnuntaina jonoa.

Julkaistu: 23.3. 6:35

Euroopan halki ajaneet suomalaiset automatkailijat kehottavat matkaa vasta suunnittelevia starttaamaan kohti Suomea mahdollisimman pian.

Palvelut Keski-Euroopassa vähenevät päivä päivältä. IS on seurannut kolmen automatkailijan kulkua Etelä-Euroopasta Suomeen.

Vielä torstaina asuntoautoilijat Hjalte ja Pirkko Karlsson odottivat Portugalissa Espanjan puolelle pääsyä voidakseen startata kotimatkan Suomeen. Sunnuntai-iltana pari oli jo Saksassa, Travemünden satamassa jonottamassa Finnlinesin Helsingin lautalle.

Karlssonien päästyä matkaan Portugalista matka Euroopan halki taittui joutuisasti.

– Jatkoimme sunnuntaiaamuna matkaa Pariisin läheltä, Aire de Tilloloy Esten levähdyspaikalta. Päätimme, että yritetään ajaa kertaheitolla Travemündeen asti, Hjalte Karlsson kertoo.

Hjalte Karlsson pääsee pian Suomen kamaralle. ”Matka sujui alkuvaikeuksien jälkeen yllättävän hyvin.”

Asuntoautoilijat pääsivät sujuvasti rajojen yli Espanjasta Ranskaan, Ranskasta Belgiaan ja Belgiasta Saksaan. Kauttakulkumaista ainoastaan Belgian rajat ovat auki, mutta muutkin maat sallivat kauttakulkuliikenteen koti- tai asuinmaahan ajaville. Poliisikontrollit ovat yleisiä, sillä esimerkiksi Ranskassa autoilu sallitaan nyt vain pakottavasta syystä.

Viimeisellä rajanylityspaikalla, Saksan Aachenissa ei ollut minkäänlaista rajakontrollia.

– Ranskassa oli todella autiota, kolmekaistaisilla teillä ei näkynyt auton autoa. Belgian puolella oli jo liikennettä. Näimme paljon poliisiautoja, mutta meitä ei pysäytetty missään vaiheessa.

Travemündessa lauttamatkaa Helsinkiin odotti sunnuntai-iltana useita asuntoautoja, muutama henkilöauto ja rekkoja. Lautta starttasi kohti Helsinkiä aamukolmelta.

Karlssonien karavaanarielämä jatkuu Suomessa, sillä pari myi kotinsa Vantaalla juuri ennen Etelä-Eurooppaan lähtöä. Heidän tarkoituksenaan oli oleskella Portugalissa ja Espanjassa toukokuuhun asti, mutta koronavirusepidemian vuoksi matka kutistui kolmeen viikkoon.

– Olemme jonkin aikaa pakostakin nomadeja, ja Suomeen paluuta seuraavan karanteeninkin vietämme asuntoautossa. Se on ihan hyvä paikka, koska auton paikkaa voi muuttaa, Hjalte sanoo.

Karlssonit ovat tyytyväisiä päästessään pian kotimaan kamaralle.

– On suorastaan onnellinen fiilis. Tiistaiaamuna olemme jo kotona Suomessa.

Henkilöautoilijoille tiedossa ankeita ajoja

Etelä-Espanjasta keskiviikkona henkilöautolla startanneet eläkeläiset Tuula ja Eko Räsänen olivat sunnuntaina Travemünden ja Helsingin välisellä lautalla. Kotiin Hämeenlinnaan he saapuvat maanantaina.

– Lautalla kaikki paikat ovat kiinni ravintolaa lukuun ottamatta, Tuula Räsänen kuvailee.

Tuula Räsänen pääsi nauttimaan sunnuntaina Travemünden lautalla tyynestä merestä ja auringonpaisteesta.

– Mietimme että, onpa täällä hiljaista, mutta illalliselle ihmiset ilmestyivät hyteistään. Laivalla on siis porukkaa, mutta kaikki ovat omissa oloissaan. Käsihuuhdepisteitä on lisätty, mutta muita varotoimia emme ole laivalla koronaviruksen suhteen nähneet.

Matkalla Ranskan rajalta kohti Saksan pohjoisosia Räsäset näkivät, miten yhä useammat Saksan hotellit sulkivat oviaan. Maan ravintolat on pääsääntöisesti suljettu, mutta kotiinkuljetus sallitaan.

– Viimeinen hotelli, jossa Saksan puolella yövyimme, meni sekin kiinni lähtömme jälkeen. Lauantaina Travemündessa löysimme yhden paikan, josta saimme kahvin ja kahvileivät pussiin. Ne sai nauttia kahvilan terassilla.

Saksassa ravintolat ovat nyt pääsääntöisesti kiinni. Tuula Räsänen löysi Travemündesta yhden auki olevan ravintolan, mutta kahvin sai nauttia ainoastaan terassilla.

Räsänen uskoo, että alkavalla viikolla Keski-Euroopan läpi ajaville on tarjolla erittäin niukat palvelut.

– Sosiaalisen median mukaan Espanjasta lähtee vielä lähipäivinä suomalaisia autolla kohti Suomea, mutta jatkossa ajamisesta tulee varmasti ankeaa. Omat eväät mukaan.

Automatkailijoiden kannattaa nyt varautua autoiluun Keski-Euroopassa omin eväin, Eko ja Tuula Räsänen vinkkaavat.

Räsäset sulkeutuvat kahden viikon karanteeniin kotiinsa Hämeenlinnaan.

– Karanteenista tulee toistaiseksi niin sanottu uusi normaali. Eihän sitä tiedä, miten pitkään virusta pitää varoa.

Suomessa odotti autio Helsinki

Nora Kumpulainen ja Aleksi Heiskanen taittoivat matkan Espanjan Aurinkorannikolta Suomeen noin neljässä päivässä. Viimeinen etappi, lauttamatka Ruotsin Kapellskäristä Naantaliin, sujui ongelmitta.

– Kävi hyvä tuuri, että ajoimme haipakkaan Espanjasta pois. Nyt on vielä paljon ihmisiä liikenteessä, mutta palveluja rajoitetaan ja muutoksia tapahtuu nopealla aikataululla, Kumpulainen sanoo.

Finnlinesin lautta Kapellskäristä Naantaliin kuljetti vielä viikonloppuna Suomeen palaavia maan kansalaisia henkilö- ja matkailuautoineen, mutta nyt henkilöliikenne on Finnlinesin mukaan ainakin toistaiseksi lakkautettu.

Suomeen saapuville ei annettu lautalla toimintaohjeita.

– Matkalla Naantalista Helsinkiin pysähdyimme vanhempien pihassa hakemassa postit. Hekin olivat juuri tulleet ulkomailta. Olihan se hassua, ettei voitu käydä edes kahvilla.

Kumpulainen ja Heiskanen ovat karanteenissa kodissaan Helsingissä. Ruokaostokset he tilasivat kotiinkuljetuksella lähikaupasta.

– Asumme ihan Helsingin ydinkeskustassa, ja täällä on tosi hiljaista. Nyt sitten tiedossa oleilua, opiskelua ja etätöitä, Kumpulainen summaa.