Lue Trumpin puhe sanasta sanaan – tässä perustelut matkustuskiellolle - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Lue Trumpin puhe sanasta sanaan – tässä perustelut matkustuskiellolle

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump julisti viime yönä Suomen aikaa matkustuskiellon Euroopan Schengen-alueelta Yhdysvaltoihin. Käänsimme puheen kokonaan englannista suomeksi.

12.3. 9:02

”Hyvät amerikkalaiset,

Tänään haluan puhua teille maamme ennennäkemättömästä vastauksesta koronaviruksen puhkeamiseen, joka alkoi Kiinassa ja leviää nyt ympäri maailmaa.

Tänään Maailman terveysjärjestö WHO virallisesti julisti tämän olevan maailmanlaajuinen pandemia.

Olemme olleet tiiviissä yhteydessä liittolaisiimme ja valjastamme liittovaltion hallituksen ja yksityissektorin täyden voiman Amerikan kansan suojelemiseen.

Tämä on nykyhistorian aggressiivisin ja kattavin ponnistus vierasmaalaisen viruksen vastustamiseksi. Olen varma, että luottamalla näihin koviin toimiin ja jatkamalla niitä vähennämme merkittävästi uhkaa kansalaisiamme kohtaan ja tuhoamme lopullisesti ja nopeasti tämän viruksen.

Ajanlaskun alusta maat ja ihmiset ovat kohdanneet odottamattomia haasteita, mukaan lukien laajamittaisia ja erittäin vaarallisia terveysuhkia. Näin on aina ollut ja tulee aina olemaan. Vain sillä on väliä, miten siihen vastataan ja me vastaamme suurella nopeudella ja ammattitaidolla.

Meidän tiimimme on paras maailmassa. Viruksen puhkeamisen alussa asetimme laajoja matkustusrajoituksia Kiinasta tuleville ja asetimme ensimmäisen pakollisen karanteenin yli 50 vuoteen. Julistimme kansanterveydellisen hätätilan ja korkeimman luokan matkustusvaroituksia, kun virus levitti hirveää infektiotaan.

Puutuimme tilanteeseen ajoissa intensiivisillä toimilla ja näemme Yhdysvalloissa dramaattisesti vähemmän tartuntoja kuin Euroopassa.

Euroopan unioni ei ryhtynyt samoihin varotoimiin eikä rajoittanut matkustusta Kiinasta tai muista viruksen pesäkkeistä. Tämän seurauksena iso osa uusista tartunnoista Yhdysvalloissa sai alkunsa Euroopasta tulleista matkustajista.

Konsultoituani hallituksemme ylimpiä terveysammattilaisia olen päättänyt ryhtyä voimakkaisiin, mutta tarpeellisiin toimenpiteisiin suojellakseni amerikkalaisten terveyttä ja hyvinvointia.

Jotta uusia tapauksia ei pääsisi rannikoillemme, aiomme estää kaiken matkustamisen Euroopasta Yhdysvaltoihin seuraavan 30 päivän ajaksi. Uudet säännöt tulevat voimaan perjantaina keskiyöllä. Näitä rajoituksia mukautetaan olosuhteiden mukaan.

Rajoitukset eivät tule koskemaan amerikkalaisia, jotka ovat käyneet läpi tarpeelliset tarkastukset. Nämä kiellot eivät koske ainoastaan valtavaa määrää kaupankäyntiä ja rahtiliikennettä, vaan myös useita muita asioita, kun saamme hyväksynnän. Mitä tahansa, mikä tulee Euroopasta Yhdysvaltoihin, siitä me keskustelemme. Nämä kiellot eivät myöskään koske Yhdistynyttä kuningaskuntaa.

Presidentti Donald Trump piti puheensa Valkoisen talon Oval Officessa.­

Samalla tarkkailemme Kiinan ja Etelä-Korean tilannetta. Kun niiden tilanne paranee, arvioimme uudestaan kieltoja ja varoituksia, jotka ovat tällä hetkellä voimassa.

Aiemmin tällä viikolla tapasin sairausvakuutusalan johtajia, jotka ovat suostuneet luopumaan omavastuuosuuksista koronaviruksen hoidossa, laajentamaan vakuutuksia kattamaan nämä hoidot ja estämään yllättävät laskut.

Leikkaamme massiivisesti byrokratiaa, jotta antiviraalista hoitoa olisi tarjolla ennätysajassa. Nämä hoidot vähentävät merkittävästi viruksen vaikutuksia ja leviämistä.

Lisäksi viime viikolla allekirjoitin lain, joka rahoittaa 8,3 miljardilla dollarilla Yhdysvaltain tautikeskusta ja muita hallituselimiä taistelemaan virusta vastaan ja hankkimaan rokotuksia, hoitoja ja lääkintätarvikkeita. Testausta lisätään ja testausvalmiuksia laajennetaan nopeasti päivä päivältä. Etenemme erittäin nopeasti.

Suurimmalle osalle amerikkalaisista riski on erittäin alhainen. Nuorten ja terveiden ihmisten voidaan olettaa toipuvan täysin ja nopeasti, jos he saavat tartunnan. Korkein riski on vanhemmalla väestöllä, jolla on taustasairauksia. Heidän täytyy olla erittäin, erittäin varovaisia.

Kehotamme erityisesti vanhainkoteja estämään kaikki vierailut, jotka eivät koske terveydellistä hoitoa. Yleensä ottaen vanhempien amerikkalaisten tulisi välttää tarpeetonta liikkumista väkijoukoissa.

Hallitukseni tekee suoraa yhteistyötä yhteisöjen kanssa, joissa on eniten tartuntoja. Olemme antaneet ohjeistusta koskien koulujen sulkemista, sosiaalista etäisyyttä ja isojen yleisötilaisuuksien vähentämistä.

Älykkäät toimet tänään estävät viruksen leviämistä huomenna.

Jokainen yhteisö kohtaa eri riskejä ja on ratkaisevaa, että noudatat paikallisten viranomaisten ohjeistuksia. He työskentelevät läheisesti liittovaltion asiantuntijoiden kanssa. Ja nämä asiantuntijat ovat parhaita työssään.

Kaikille amerikkalaisille on tärkeää, että kaikki ryhtyvät varotoimiin ja ylläpitävät hyvää hygieniaa. Kaikilla meistä on rooli viruksen päihittämisessä. Pese kätesi, puhdista usein käytettyjä pintoja, peitä kasvosi ja suusi jos aivastat tai yskit ja ennen kaikkea, jos olet sairas tai tunnet olosi huonoksi, pysy kotona.

Jotta työtä tekevät amerikkalaiset voivat pysyä kotona ilman pelkoa taloudellisista vaikeuksista, aion pian päättää ennennäkemättömistä hätätoimista, jotta tarjolla olisi taloudellista apua. Tämä tulee koskemaan työntekijöitä, jotka ovat sairaita, karanteenissa tai huolehtimassa muista ihmisistä koronaviruksen takia.

Aion pyytää kongressia säätämään lain jatkamaan tätä apua.

Kuluneen kolmen vuoden aikana ajamamme talouspolitiikan ansiosta meillä on ylivoimaisesti mahtavin talous maailmassa.

Pankkimme ja taloudelliset instituutiomme ovat täysin pääomitettuja ja uskomattoman vahvoja. Työttömyys on historiallisen alhaista. Tämä valtava taloudellinen vauraus antaa meille joustavuutta, varastoja ja resursseja kohdata mikä tahansa uhka, joka eteemme sattuu.

Tämä ei ole finanssikriisi, tämä on vain tilapäinen ajan hetki, jonka selvitämme yhdessä kansakuntana ja maailmana.

Kuitenkin, tarjotakseni amerikkalaisille työntekijöille, perheille ja yrityksille lisätukea ilmoitan tänään seuraavista toimista: määrään pienyritysten hallintoa (Small Business Administration) käyttämään nykyistä valtaansa tarjotakseen pääomaa ja maksuvalmiutta yrityksille, joihin koronavirus vaikuttaa.

Tämä astuu voimaan välittömästi. SBA tarjoaa lainoja osavaltioissa ja alueilla, joihin koronavirus vaikuttaa. Nämä matalakorkoiset lainat auttavat pienyrityksiä selviytymään viruksen aiheuttamista tilapäisistä taloudellisista häiriöistä. Pyydän kongressia lisäämään tämän ohjelman rahoitusta 50 miljardilla.

Määrään valtiovarainministeriötä lykkäämään verojen perimistä tietyiltä henkilöiltä ja yrityksiltä ilman korkoa tai rangaistuksia. Tällä toimella lisäämme 200 miljardilla dollarilla maksuvalmiutta.

Viimeiseksi, pyydän kongressia tarjoamaan amerikkalaisille helpotuksia koskien verojen ennakkopidätystä. Toivottavasti he harkitsevat tätä vakavasti.

Olemme kriittisessä hetkessä viruksen vastaisessa taistelussa. Teimme henkiä pelastavan liikkeen, kun puutuimme Kiinan tilanteeseen ajoissa. Nyt toimimme samoin Euroopan kohdalla. Emme aio lykätä toimia. En koskaan epäröi ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin, jotka suojelevat amerikkalaisten elämää, terveyttä ja turvallisuutta. Laitan aina Amerikan hyvinvoinnin etusijalle.

Jos olemme valppaita ja saamme vähennettyä tartunnan mahdollisuutta, minkä teemme, estämme merkittävästi viruksen tarttumista. Tällä viruksella ei ole toivoa meitä vastaan.

Mikään maa ei ole yhtä valmistautunut ja yhtä sinnikäs kuin Yhdysvallat. Meillä on paras talous, kehittynein terveydenhuolto ja lahjakkaimmat lääkärit, tiedemiehet ja tutkijat missään päin maailmaa.”

Olemme kaikki tässä yhdessä. Meidän täytyy siirtää politiikka syrjään, lopettaa puolueellisuus ja yhdistyä yhdeksi kansaksi ja perheeksi.

Historia on osoittanut kerta toisensa jälkeen, että Amerikka vastaa aina haasteeseen ja voittaa vastoinkäymiset.

Tulevaisuutemme on kirkkaampi kuin kukaan voi kuvitella. Toimien myötätunnolla ja rakkaudella parannamme sairaat, huolehdimme apua tarvitsevista, autamme kansalaisiamme ja selviydymme tästä haasteesta vahvempina ja yhtenäisempinä kuin koskaan.

Luoja siunatkoon teitä ja luoja siunatkoon Amerikkaa. Kiitos.”

Myöhemmin presidentti twiittasi, että kielto koskee ihmisiä eikä tuotteita, ja että kielto ei vaikuttaisi kauppaan. Viranomaiset täsmensivät myös, että matkustuskielto koskee Euroopan Schengen-maita, ei koko Eurooppaa. Muun muassa Britannia jää kiellon ulkopuolelle.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?