IS SEURAA

Tätä Trumpin asettama matkustuskielto tarkoittaa – useita poikkeuksia

Presidentti Donald Trumpin julistama matkustuskielto Euroopan Schengen-alueelta Yhdysvaltoihin sallii kuitenkin amerikkalaisten Euroopan-matkat.

12.3.2020 6:39 | Päivitetty 12.3.2020 8:20

Presidentti Trump julisti torstaina yöllä Suomen aikaa matkustuskiellon, joka ”koskee kaikkea matkustamista Euroopasta Yhdysvaltoihin 30 seuraavan päivän ajan”, lisäten, että ”poikkeuksena ovat amerikkalaiset, joille on tehty tarvittavat testaukset”.

Yhdysvaltain sisäministeriön lausunnon mukaan poikkeukset matkustuskiellosta ovat paljon laajempia, kuin Trump esitti. CNN huomauttaa, että matkustuskiellon ehdot vastaavat suurin piirtein samaa, mikä on aiemmin asetettu Kiinaa kohtaan.

Ei koske koko Eurooppaa

Matkustuskielto ei koske koko Eurooppaa eikä kaikkia EU-maita. Se on rajattu vain Schengen-alueen maihin. Näiden 26 maan joukkoon kuuluu myös Suomi.

Kielto ei koske muun muassa Britanniaa ja Irlantia. Britanniassa on todettu 460 koronatartuntatapausta.

Schengen-maihin eivät kuulu myöskään Bulgaria, Kroatia, Kypros ja Romania. Matkustuskiellon ulkopuolelle jää lisäksi suurin osa Balkanista, eli Albania, Serbia, Bosnia, Pohjois-Makedonia, Montenegro ja Kosovo.

Rajoitus koskee lähes kaikkia ulkomaalaisia, jotka ovat 14 päivää ennen suunniteltua saapumista oleskelleet joissakin matkustuskieltoalueen maista.

Sen sijaan amerikkalaiset ja Yhdysvaltoihin pysyvän oleskeluluvan saaneet voivat edelleen matkustaa Yhdysvaltain ja Euroopan välillä seuraavien 30 päivän ajankin. Palatessaan Euroopasta Yhdysvaltoihin joutuu matkustaja terveystarkastukseen ja karanteeniin 14 päivän ajaksi.

Kielto ei siis koske Yhdysvaltain kansalaisia, sinne pysyvän oleskeluluvan saaneita, Yhdysvaltain kansalaisten perheenjäseniä sekä eräitä muita henkilöitä, joita ei tarkemmin vielä määritelty.

Trumpin mukaan rajoituksista voidaan joustaa olosuhteiden mukaan.

Ei koske kauppaliikennettä

Trumpin puheen mukaan kielto ei koskisi ainoastaan matkustamista vaan kaikkea Euroopasta tulevaa, esimerkiksi kauppaa ja rahtia.

– Keskustelemme kaikesta, joka tulee Euroopasta, hän sanoi.

Muutamaa minuuttia myöhemmin Trump kuitenkin korjaili sanomisiaan Twitterissä tarkentaen, että kielto koskee ihmisiä eikä tuotteita, ja että kielto ei vaikuttaisi kauppaan.

Presidentti kuvaili toimia järeiksi, mutta välttämättömiksi.

”Viruksen leviäminen Euroopan syytä”

Trump syytti Eurooppaa siitä, että virus on päässyt leviämään Yhdysvaltoihin. Trumpin mukaan virus on levinnyt Euroopassa, koska maanosan valtiot eivät pysäyttäneet matkustamista Kiinasta, josta pandemia sai alkunsa.

– Euroopan unioni epäonnistui varautumaan ja rajoittamaan matkustamista Kiinasta ja muista ”kuumista kohteista”. Sen seurauksena Yhdysvaltoihin on ilmaantunut paljon tartuntarykelmiä, jotka matkustajat Euroopasta ovat aiheuttaneet, Trump sanoi.

Todellisuudessa useissa Schengen-alueen maissa on vähemmän koronavirustartuntoja ja viruksen aiheuttamia kuolemia kuin Yhdysvalloissa. Schengen-maihin tosin kuuluu myös Italia, jossa tilanne on Euroopan vakavin.

Yhdysvalloissa on Guardianin mukaan todettu noin 1 300 koronavirustartuntaa ja kymmeniä on kuollut. Määrien odotetaan kasvavan, kun maassa tehdään lisää virustestejä

Puheessaan Trump kehotti vanhuksia välttämään välttämätöntä matkustamista Yhdysvalloissa. Pian sen jälkeen 73-vuotias presidentti perui varotoimena matkansa Nevadaan ja Coloradoon.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?