Miksi koronavirukseen kuolee Italiassa niin moni? Asiantuntija kertoo - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Miksi koronavirukseen kuolee Italiassa niin moni? Asiantuntija kertoo

Julkaistu: 10.3. 16:27

Italian suurelle koronaviruskuolleisuudelle yritetään löytää selitystä havaitsematta jääneistä tartunnoista ja poikkeuksellisen iäkkäästä väestöstä.

Italia laajensi liikkumisrajoitukset tiistaina koskemaan koko maata koronavirusepidemian vuoksi. Italiassa oli tiistaihin mennessä todettu 9 172 virustartuntaa ja kuolleita oli 463.

Noin 5 prosenttia sairastuneista on menehtynyt. Pahiten epidemiasta kärsivässä Lombardiassa kuolleisuus on 6 prosenttia. Lukemat ovat jo korkeampia kuin Kiinassa, mistä Covid-19-virus lähti leviämään.

Maailmanlaajuisesti on todettu liki 110 000 tartuntaa ja kuolleisuus on keskimäärin 3,5 prosenttia, laskee WHO.

Viruksen tuhoisuudelle juuri Italiassa on haettu selityksiä.

– Kuolleisuusluvut ovat hankalia, jos emme tiedä kuinka moni oikeasti on infektoitunut. Luultavasti heitä on paljon enemmän kuin tiedämmekään, huomauttaa Helsingin yliopiston infektiotautien emeritusprofessori Heikki Peltola.

Italiassa on tehty virustestit noin 54 000 ihmiselle, mutta he ovat pääosin henkilöitä, joilla on jo ollut selkeät oireet tai he ovat altistuneet korkealle tartuntariskille.

– Virus on päässyt ihmisiin, mutta kuolleisuusmäärä vähenee, mitä enemmän sitä testataan, selittää Peltola Italian lukuja.

Hän nostaa esimerkiksi yhden suurimman koronaviruspesäkkeen Etelä-Korean, missä kuolleisuus on suurista tartuntamääristä huolimatta vain 0,6 prosenttia. Etelä-Koreassa on havaittu 7 500 tartuntaa ja kuolleita on 54.

– Etelä-Koreassa reagoitiin nopeasti testaamalla jopa 140 000 ihmistä.

Sairastuneet löydettiin tehokkaasti ja heidät saatiin karanteeniin tai hoitoon. Laki tartuntatautien uhasta antaa Etelä-Korean viranomaisille valtuudet päästä käsiksi kansalaisten luottokorttien käyttötietoihin, älypuhelinten dataan sekä valvontakameroiden nauhoituksiin.

Toinen Italian korkeaa kuolleisuutta selittävä tekijä on väestön ikäjakauma. Italian väestön keski-ikä on toiseksi korkein maailmassa Japanin jälkeen. Italialaiset ovat keskimäärin 44,3 vuoden ikäisiä kun Kiinassa keski-ikä on 37,4 vuotta.

Covid-19-viruksen on havaittu maailmanlaajuisesti olevan kohtalokkain iäkkäiden, perussairauksia omaavien keskuudessa.

Italiassa virukseen kuolleiden keski-ikä on 81 vuotta ja he ovat pääosin miehiä. Yli 80-vuotiaista sairastuneista 58 prosenttia menehtyi ja yli 70-vuotiaista 31 prosenttia. Lisäksi suurimmalla osalla kuolleista oli entuudestaan ainakin kolme tai useampi perussairaus.

Italian koronavirustartunnan saaneista vain viidesosa on löydetty alle 50-vuotiailta.

Italiassa taistellaan nyt aikaa vastaan ennen kuin maan sairaaloiden kapasiteetti ylittyy. Ainoaa tehokas vastalääke rokotteen yhä puuttuessa on ihmisten huolellisuus.

– Ihmisten täytyy pysytellä etäällä toisistaan ja kodeissaan. Jos näin ei tehdä, niin terveydenhoitoa uhkaa katastrofi, varoitti työtaakan alla taisteleva teho-osaston lääkäri Ivano Riva Bergamonista Wall Street Journalille.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?