STM: Pohjois-Italian karanteeni on yksi rauhanajan järeimmistä toimista Euroopassa: ”Paljon heijastusvaikutuksia” - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

STM: Pohjois-Italian karanteeni on yksi rauhanajan järeimmistä toimista Euroopassa: ”Paljon heijastusvaikutuksia”

Julkaistu: 8.3. 13:57

"Kyllä tällä on paljon sellaisia heijastusvaikutuksia, joita ei osata vielä tällä hetkellä nähdä."

Italiassa hallitus on päättänyt asettaa miljoonia ihmisiä karanteeniin maan pohjoisosassa. Tarkoitus on rajoittaa koronavirustartuntojen leviämistä. Ihmisten liikkumista rajoitetaan laajoilla alueilla, joihin kuuluvat esimerkiksi Milano ja Venetsia. Yllä olevalla videolla ilmakuvaa hiljenneestä Milanosta.

Sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Päivi Sillanaukee ei muista, että Euroopassa olisi lähdetty rauhan aikana rajoittamaan liikkumista vastaavassa mittakaavassa.

– Onhan se varsin järeä toimenpide. Verrattavissa ihan siihen, mitä Kiina teki omalla alueellaan, hän arvioi.

Päivi Sillanaukee.

Kiina teki koronaepidemian alettua todella kovia karanteenitoimenpiteitä omilla epidemia-alueillaan, erityisesti epidemian syntysijoilla Wuhanissa. Ilmoitetut tautimäärät ja sairastumiset ovat viime aikoina vähentyneet.

Euroopassa koronavirustartunnat ovat sen sijaan lisääntyneet viime viikkoina. Tällä hetkellä missään muussa Euroopan maassa ei ole yhtä suuria tautimääriä kuin Pohjois-Italiassa.

– Määrähän on lisääntynyt siellä nyt viime päivien aikana todella paljon. Hallitus on halunnut lähteä kiristämään toimenpiteitä, koska todella monet näistä Euroopan alueen tartunnoista ovat sieltä peräisin, sanoo Sillanaukee.

– Nythän liikenne varsinkin noilta alueilta vähenee hyvin oleellisesti. Sitä kautta tietysti sillä on vaikutusta siihen, miten paljon tauti pääsee sieltä käsin leviämään.

Sotilaita Milanon tuomiokirkon edustan aukiolla sunnuntaina.

Karanteenin pelko voi määritellä ihmisten toimintaa

Karanteenitoimenpiteitä on toisinaan kritisoitu siitä, että ne voivat jopa pahentaa tilannetta. Sillanaukeen mukaan esimerkiksi laivoissa on nähty, miten ihmisten sulkeminen samaan tilaan voi johtaa siihen, että tauti leviää karanteenin sisällä herkemmin.

– Meillähän se on täällä tehty esimerkiksi niin, että ihmiset ovat omissa kodeissaan. Kun laitetaan ihmisiä yhteen paikkaan, taudin leviämisriski on aina suurempi kuin jos ollaan sellaisissa paikoissa, missä ei olla tekemisissä tartunnan saaneiden kanssa, hän tarkentaa.

Karanteenin ollessa voimassa ei tauti kuitenkaan leviä alueelta poispäin. Italian tapauksessa laaja karanteeni rajoittaa Sillanaukeen mukaan varmasti leviämistä paitsi ulkomaille myös Italian sisällä.

Rajoittamistoimenpiteet voivat kuitenkin myös määritellä ihmisten omaa toimintaa muualla maailmassa.

– Ilman muuta karanteenin pelko on yksi asia, joka vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen, Sillanaukee kertoo.

Terveydenhuollon kannalta on kuitenkin tärkeää, etteivät tartuntaa epäilevät jätä käymättä lääkärissä mahdollisen karanteenin vuoksi.

– Silloin jos oireita on tai on voinut olla altistuneena, on tärkeää, että käy sen näytteen antamassa. Siinä on kyse muistakin kuin itsestä, Sillanaukee muistuttaa.

Milanon Porta Garibaldin rautatieasema sunnuntaina.

Karanteeneilla vaikutusta elintarvikkeisiin ja hiilijalanjälkeen

Suomen kannalta Italian tilanteessa tulee Sillanaukeen mukaan ottaa huomioon se, miten paljon suomalaisia on karanteenialueella ja mitä heidän kohdallaan tehdään, kun he tulevat sieltä aikanaan pois.

Sillanaukeen mukaan tähän on olemassa menettelytavat ja kokemusta on tuoreeltaan esimerkiksi Wuhanin yhteydestä.

Kun suomalaiset palaavat Italiasta, pitää huolehtia, että heillä on kaikki kunnossa ja varmistaa, että leviäminen on mahdollisimman pientä myös Suomessa. Sairastuneet pitää myös hoitaa, Sillanaukee lisää.

Karanteeneilla on ollut Sillanaukeen mukaan jo varsin iso vaikutus muun muassa hiilijalanjälkeen, kun ihmisten toimintatavat ovat muuttuneet ja matkustaminen vähentynyt.

Ihmisten lisäksi karanteenit vaikuttavat myös tavaroiden liikkuvuuteen. Suomeen tuodaan paljon tarvikkeita lentorahtina. Yrityksissä ei myöskään pystytä tuottamaan aiempaa määrää tuotteita ja palveluita, kun ihmisiä ei saada töihin karanteenin vuoksi.

– Kyllä tällä on paljon sellaisia heijastusvaikutuksia, joita ei osata vielä tällä hetkellä nähdä, Sillanaukee sanoo.

Sillanaukeen mukaan lääkkeiden ja hoitotarvikkeiden kohdalla vaikutusta on ollut jo nähtävissä. Lisäksi karanteeni vaikuttaa varmasti tavallisen arjen kulutustarvikkeisiin ja elintarvikkeisiin. Nämä vaikutukset eivät näy välttämättä heti, vaan tulevat näkyviin vasta pidemmällä aikavälillä.

– Tämäkin korostaa tietysti sitä, miten tärkeätä on, että meillä on myös ravinnon osalta mietitty omavaraisuusastetta.