Koronaviruksen runtelema Italia sulkee kaikki koulut ja yliopistot maaliskuun puoliväliin asti. Asiasta kertoo muun muassa Corriere Della Sera.
Euroopassa tartuntoja on löydetty eniten juuri Italiasta.
– Tämä on erittäin dramaattinen toimenpide, pääministeri Giuseppe Conte sanoo lehdessä.
Hän kertoo, että kaikki koulut suljetaan maaliskuun puoliväliin saakka. Tavoitteena on hidastaa uuden koronaviruksen tartuntojen etenemistä.
Italian pääministeri Giuseppe Conte antoi dramaattisen ilmoituksen koulujen sulkemisesta keskiviikkona.
Pääministeri Conte kertoi lisäksi, että tehostetun hoidon sairaalapaikkoja lisätään koronaviruksen takia.
Hallitus suunnittelee lisäksi laajempia toimia taudin pysäyttämiseksi.
Il Fatto Quotidiano -lehti kertoo, että hallitus pyrkii siihen, italialaisten pitää muuttaa radikaalisti elämäntapojaan koronaviruksen takia.
– Halaamisia ja kättelyjä pitää vähentää, hallitus sanoo lehden mukaan.
Säännöt iskevät myös jalkapalloon, sillä Italian cupin välierä Interin ja Napolin välillä on siirretty koronaviruksen takia.