Boris Johnson kihloihin yli 20 vuotta nuoremman rakkaansa kanssa – vauva tulossa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Boris Johnson kihloihin yli 20 vuotta nuoremman rakkaansa kanssa – vauva tulossa

Carrie Symonds ja Boris Johnson kuvattiin Manchesterissa 28. syyskuuta 2019.

Julkaistu: 29.2. 20:00

Parin ensimmäisen yhteisen lapsen on määrä syntyä alkukesästä.

Britannian pääministeri Boris Johnson, 55, ja hänen kumppaninsa Carrie Symonds, 31, kertoivat lauantaina ilouutisen tiedottajansa välityksellä:

– Pääministeri ja neiti Symonds ovat erittäin iloisia kertoessaan kihlauksestaan ja että he odottavat alkukesällä syntyvää lasta, parin tiedottaja kertoi The Telegraphin mukaan.

BBC kertoo, että Symonds on yksityisellä Instagram-tilillään kertonut parin menneen kihloihin viime vuoden lopulla ja että hän tuntee itsensä ”uskomattoman siunatuksi”.

Johnsonille lapsi on kuudes ja Symondsille ensimmäinen.

Pariskunta kotiovellaan Downing Street 10:ssä joulukuussa.

Kyseessä on ensimmäinen kerta sitten 1700-luvun, kun maan pääministeri astelee avioon virassa ollessaan. Carrie Symonds on ollut ensimmäinen pääministerin virka-asuntoon muuttanut avopuoliso. Brittimediassa Symondsia onkin kutsuttu maan ”ensimmäiseksi tyttöystäväksi”. Julkisuudessa pääministerien tyttöystäviä ei ole aiemmin nähty kuin elokuvassa Rakkautta vain.

Pari tuntee toisensa ainakin kuuden vuoden takaa töiden kautta. Symonds on työskennellyt konservatiivipuolueen viestintäpäällikkönä ja nykyään hän työskentelee Oceana-mertensuojelujärjestössä vanhempana neuvonantajana.

Johnson sai suukon pitämänsä puheensa jälkeen konservatiivipuolueen kokouksessa Manchesterissa lokakuussa.

Romanttisesti Johnson ja Symonds ovat pitäneet yhtä jo ainakin vuoden päivät, mutta pari ei edustanut yhdessä julkisuudessa ennen kuin Boris Johnson valittiin heinäkuussa pääministeriksi. Symonds ei muuttanut Downing Streetin virka-asuntoon Johnsonin kanssa yhdessä kameroiden edessä, vaan muutamaa päivää myöhemmin, mikä julkisuudessa pantiin merkille. Jo aiemmin pari omisti yhdessä 1,3 miljoonan punnan asunnon Lontoosta.

Johnson kertoi syksyllä 2018 eroavansa pitkäaikaisesta vaimostaan Marina Wheeleristä. Pari ehti olla yhdessä 25 vuotta ja saada neljä yhteistä lasta. Johnson on tunnustanut salasuhteesta taidekonsultti Helen MacIntyreen syntyneen tyttären omakseen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?