Israelilaiset väittävät keksineensä rokotteen koronavirusta vastaan: ”Valmis muutaman viikon kuluessa”

Rokotteen kehittelyprosessi on tällä hetkellä puolivälissä, The Jerusalem Post kertoo.

28.2.2020 20:49

Israelilaiset tutkijat väittävät, että he olisivat pikavauhtia kehittämässä rokotetta koronavirusta vastaan. The Jerusalem Post uutisoi aiemmin tänään, että rokote on nyt valmistumaisillaan.

– Jos kaikki menee niin kuin on suunniteltu, rokote on valmis muutaman viikon kuluessa ja saatavilla 90 päivän päästä, Israelin tiede- ja teknologiaministeri Ofir Akunis kertoi lehdelle.

Yllä olevalla videolla YK:n alaisen Maailman terveysjärjestön WHO:n johtajat kertovat koronaviruksen leviämisen estämisestä ja rokotteiden sekä hoitomuotojen kehittämisen etenemisestä.

”Puhdasta tuuria”

Vastalääkettä suunnitellaan MIGAL Galilee -tutkimusinstituutissa, josta kuvaillaan rokotteen keksimisen olleen ”puhdasta tuuria”. Instituutin kerrotaan kehittäneen viimeiset neljä vuotta rokotetta lintukarjaan tarttuvaa keuhkosairautta vastaan. MIGALin mukaan uusi koronavirus muistuttaa suuresti tuota virusta, joten uusi rokote pystyttäisiin rakentamaan tuon tutkimuksen pohjalle.

– Tarkoituksenamme oli vain kehittää teknologiaa, eikä erityisesti rokotetta tämänkaltaiselle virukselle.

– Olemme tällä hetkellä kehittelyn puolivälissä, ja toivottavasti muutamassa viikossa meillä on rokote käsissämme, tutkimuslaitokselta kerrotaan.

Kun rokote saadaan kehitettyä, sitä testataan vielä klinikoilla, minkä jälkeen lääke siirtyy laajempaan tuotantoon. Kyseessä on suun kautta otettava lääke.

The Jerusalem Postin ohella myös muut mediat ovat uutisoineet tapauksesta.

Yhdysvallat: vie ainakin vuoden

IS kertoi aiemmin, että lääkehoitoja ja rokotetta koronavirusinfektiota vastaan kehitetään parhaillaan tiedeyhteisöissä ympäri maailman.

Bioteknologiayhtiö Moderna on lähettänyt erän kokeellisia koronavirusrokotteita Yhdysvaltain hallituksen tutkijoille.

Vaikka koetulokset olisivat myönteisiä, amerikkalaiset ovat aiemmin todenneet, että rokotteen laajemman potilaskäytön salliminen vie joka tapauksessa ainakin vuoden.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?