Taistelu moottoritiestä ja koko sodan voitosta: Näin Syyrian Idlibin tilanne kiristyi Turkin ja Venäjän konfliktiksi

Turkin joukot ovat joutuneet venäläishävittäjien tähtäimeen ja Venäjä syyttää Turkin sotilaita yrityksistä pudottaa hävittäjiä ohjuksilla.

28.2.2020 13:57 | Päivitetty 28.2.2020 15:02

Syyrian sisällissodan viimeisenä polttopisteenä pidetyn Idlibin maakunnan taistelut ovat kiihtyneet viime joulukuusta lähtien, jolloin Venäjän ja Iranin tukemat Syyrian hallinnon joukot alkoivat moukaroida kapinallisten asemia ja siviilikohteita.

Taisteluiden lasketaan YK:n mukaan ajaneen jopa miljoona ihmistä kodeistaan. Syyrialaisjoukkoja on perusteita epäillä sotarikoksista, sillä pommituskohteina on ollut myös sairaaloita ja kauppoja. Bashar al-Assadin joukkojen tavoitteena on aiemminkin sisällissodan aikana ollut murtaa vastarinta äärimmäisen kovilla keinoilla.

Vastassa Idlibissä on ollut jihadistiryhmiä, ja Syyria on perustellut toimiaan terroristien kukistamisella. Hallinto haluaa Idlibissä murtaa viimeisenkin vastarinnan ja päättää sisällissodan voittoonsa.

Turkin tukemat syyrialaistaistelijat etenivät tankilla Saraqebin kaupunkiin Idlibissä torstaina.

Idlibissä etenkin Turkin vastaisella rajalla on paljon myös Turkin tukemia vahvasti aseistettuja kapinallisryhmiä. Turkki vastustaa Assadin hallintoa ja pelkää rajan takaisten tapahtumien aiheuttavan valtavan pakolaisaallon, joka horjuttaisi maan hallintoa. Siksi Turkki on sekaantunut Syyrian sotatapahtumiin koko ajan voimakkaammin.

Tämä puolestaan on nyt luonut tilanteen, jossa Turkki haluaa länsimaiden puuttuvan tilanteeseen ja uhkaa painostuskeinona avata rajansa pakolaisvyörylle Eurooppaan.

Taistelu M5-moottoritiestä

Syyrian joukot ovat alkuvuodesta pikku hiljaa edenneet yhä syvemmälle Idlibiin ja aiemmin sovittu Turkin ja Venäjän valvoma puskurivyöhyke hallinnon ja kapinallisten joukkojen välillä on käytännössä hävinnyt.

Viime viikolla Syyrian hallinnon joukot juhlivat toistaiseksi suurinta voittoaan Idlibissä ja jopa koko kahdeksanvuotisessa sisällissodassa: ne valloittivat takaisin maan historiallisena elämänlankana tunnetun M5-moottoritien.

M5-moottorie oli ennen sotaa tärkeä kauppaväylä Syyrian ja pohjois- ja eteläosan välillä.

Pääkaupunki Damaskoksesta maan toiseksi suurimpaan kaupunkiin Aleppoon kulkeva tie on erittäin keskeinen strateginen kauppaväylä, josta osa oli vuodesta 2012 lähtien ollut eri kapinallisryhmien hallussa. Kapinallisryhmät eivät lupauksista huolimatta olleet sallineet moottoritien käyttöä, vaikka asiasta oli yritetty sopia Turkin ja Venäjän neuvotteluissa 2018.

Riemu tien valloituksesta jäi lyhyeksi.

Turkin tukemat kapinalliset valtasivat torstaina M5-tien varrella sijaitsevan Saraqebin kaupungin takaisin syyrialaisjoukoilta vain viisi päivää sen jälkeen, kun se oli avattu siviililiikenteelle.

Kapinallisotilas juhli Saraqebin valtausta torstaina kaupungin kadulla.

Saraqeb on myös tärkeä liikenteen solmukohta, sillä siellä M5-moottoritiehen yhtyy lännestä tuleva M4-moottoritie.

Kaupunkiin saapuneet kapinallisjoukot kertoivat Middle East Eyen mukaan Syyrian joukkojen ryöstelleen kaupungissa ja sytyttäneen rakennuksia palamaan ennen vetäytymistään.

Työntekijät urakoivat M5-tietä kuntoon toissa viikolla Aleppon maakunnassa.

Olalta ammuttavia ohjuksia?

Syyrian sisällissota on Idlibissä ollut lähellä kehittyä myös Turkin ja Venäjän avoimeksi konfliktiksi.

Venäjän hävittäjät ovat pommittaneet aluetta yhdessä Syyrian ilmavoimien kanssa ja niillä on käytännössä täydellinen ilmaherruus, sillä kapinallisjoukoilla ei ole ollut keinoja uhata koneita.

Saraqeb sijaitsee tärkeässä liikenteen solmukohdassa.

Turkki on kuitenkin aseistanut tukemiaan kapinallisia ja tuonut paljon myös omia joukkojaan Syyriaan. Torstaina Venäjän valtiontelevisio syytti turkkilaisten ”spesialistien” yrittäneen ampua hävittäjiä alas olaltalaukaistavilla ohjuksilla. Väitteen todenperäisyyttä on mahdoton tarkistaa.

Turkin joukot ovat kuitenkin joutuneet venäläishävittäjien tähtäimeen tuhoisin seurauksin. Jopa 29 turkkilaissotilaan kerrottiin kuolleen ilmaiskussa myöhään torstaina Idlibissa. Venäjä syytti turkkilaisjoukkojen muodostaneen asemia aivan ”terroristiryhmien” tuntumaan ja joutuneen siksi iskun kohteeksi.

Turkki puolestaan on tehnyt lennokki- ja tykistöiskuja Syyrian armeijan kohteisiin Idlibissä kostoiskuna sotilaidensa kuolemasta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?