NYT: Valkoisen talon entinen lääkäri kertoo piilottaneensa Trumpin perunamuusiin kukkakaalia, jotta tämä söisi terveellisemmin - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

NYT: Valkoisen talon entinen lääkäri kertoo piilottaneensa Trumpin perunamuusiin kukkakaalia, jotta tämä söisi terveellisemmin

Entinen Valkoisen talon lääkäri, kontra-amiraali, Ronny Jackson ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump maaliskuussa 2018.

Julkaistu: 28.2. 4:42

Entisen Valkoisen talon lääkärin Ronny Jacksonin mukaan Trump lupautui elämäntapamuutokseen, mutta laihdutus tyssäsi terveellisen ruokavalion lisäksi kuntoiluun.

Kukkakaalia perunamuusin sekaan sekä epäonnistunut kuntoilusuunnitelma – muun muassa nämä asiat ovat olleet läsnä yrityksissä saada roskaruokaa rakastava Yhdysvaltain presidentti Donald Trump laihtumaan. Entinen Valkoisen talon lääkäri, kontra-amiraali, Ronny Jackson kertoi New York Timesille, millä konsteilla hän on yrittänyt saada presidenttiä parantamaan elintapojaan.

Haastattelussa hän paljastaa, että presidentin laihdutusyritykset tyssäsivät etenkin siihen, kun Trumpin kuntoilusuunnitelmat eivät ottaneet tulta alleen.

Lisäksi Trump rakastaa jäätelöä. Jacksonin mukaan myös Trumpin jäätelönsyöntiä yritettiin karsia tekemällä sen saamista vaikeammaksi presidentille – huonolla menestyksellä. Presidentin laihdutussuunnitelma ei tuottanut tuloksia.

”Hänellä on erinomaiset geenit”

Jackson muistetaan erityisesti hänen vuonna 2018 pitämästään tiedotustilaisuudesta, jossa hän kertoi presidentin terveydentilan olevan ”erinomainen”.

Paikalla ollut toimittaja kysyi tuolloin, miten ihminen, joka syö McDonald'sissa eikä liiku, voi olla niin terve.

– Sitä kutsutaan genetiikaksi. Hänellä on erinomaiset geenit. Hän on todella terve noista asioista huolimatta, Jackson sanoi tuolloin.

Lääkäri kuitenkin suositteli Trumpille 4,5–7 kilon painonpudotusta ruokavalion muutoksen ja liikunnan avulla. Jackson myös lohkaisi medialle, miten Trump ”saattaisi elää 200-vuotiaaksi” terveellisemmällä ruokavaliolla.

Trumpin kerrottiin tuolloin olevan laihdutussuunnitelmista samaa mieltä, mutta hän on tunnetusti syömisissään jopa jääräpäinen. Lihaa rakastavan presidentin ruokavalion kerrotaan koostuvan lähinnä hampurilaisista ja pihveistä.

Trump vieraili hiljattain Intiassa hindivaltaisella alueella, jossa pyhänä pidetyn lehmän lihaa ei syödä. Trumpin suhtautumista kasvisruokaan arvuuteltiin kovasti etukäteen. Mielipidettä ruuasta ei kuitenkaan kuulla, sillä Trump jätti Washington Postin mukaan juhla-ateriansa syömättä.

Entinen lääkäri päätyi kohun jälkeen kampanjapolulle

Ronny Jackson jätti Valkoisen talon pestinsä viime joulukuussa. Trump valitsi Jacksonin yllättäen ehdolle Yhdyvaltain veteraanihallinnon johtoon, mutta hän joutui vetäytymään, kun häntä syytettiin epäasiallisesta ja epäammattimaisesta käytöksestä. Jacksonin väitettiin olleen juovuksissa töissä ja kirjoittaneen potilaille reseptejä tietämättä näiden potilashistoriaa.

Nyt Jackson pyrkii kongressiin Texasissa. Lääkäri pitää Trumpia yhä läheisenä ystävänään. Presidentti ei ole kuitenkaan osoittanut tukeaan Jacksonille julkisesti, mutta hänen kerrotaan kannustaneen henkilökohtaisesti entistä lääkäriään pyrkimään kongressiin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?