Thaimaassa jälleen ammuskelu – suomalainen Erik kertoo paosta ostoskeskuksen apteekkiin - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Thaimaassa jälleen ammuskelu – suomalainen Erik kertoo paosta ostoskeskuksen apteekkiin

Ammuskelu tapahtui vilkkaassa Rattanathibet Central Plaza Shopping Centre -ostoskeskuksessa neljältä iltapäivällä paikallista aikaa.

Julkaistu: 27.2. 19:50

Paikallisen median mukaan ampuja otettiin kiinni, eikä kukaan kuollut.

Thaimaan pääkaupungissa Bangkokissa on tapahtunut jälleen ostoskeskusammuskelu. Thai Examiner kertoo, että poliisi on pidättänyt nuoren thaimiehen epäiltynä neljän laukauksen ampumisesta kohti ystäviensä seurassa ollutta tyttöystäväänsä.

Lehden mukaan kukaan ei kuollut ammuskelussa, mutta yksi henkilö on loukkaantunut. Thai Examinerin mukaan ammuskelu päättyi ostoskeskuksen vartijoiden ja ampujan väliseen käsikähmään.

Ammuskelu tapahtui vilkkaassa Rattanathibet Central Plaza Shopping Centre -ostoskeskuksessa neljältä iltapäivällä paikallista aikaa. Paikalla ollut suomalainen Erik Hakkarainen kertoo Ilta-Sanomille olleensa käymässä apteekissa, kun havahtui paniikissa ryntääviin ihmisiin.

– Yhtäkkiä parikymmentä ihmistä juoksi kiljuen sisään liikkeeseen, eikä siinä tilanteessa osannut tehdä muuta, kuin juosta mukana, hän sanoo.

Hakkarainen kertoo olevansa Thaimaassa kisamatkalla valmentajan roolissa. Mukana tilanteessa oli myös hänen alaikäinen valmennettavansa.

Hakkarainen, hänen valmennettavansa ja parikymmentä paikallista piiloutuivat apteekin takahuoneeseen. Hakkarainen kertoo, ettei hänellä ollut aluksi minkäänlaista käsitystä siitä, mitä oikein on tekeillä. Epätietoisuus oli piinaavaa.

– Se oli kaikkein pelottavinta. Kukaan ei oikein puhunut englantia. Siinä meni ehkä viisi minuuttia, kunnes joku osasi sanoa, että ulkopuolella on ammuskeltu.

Noin vartin kuluttua näytti siltä, että tilanne ostoskeskuksessa olisi rauhoittunut ja osa apteekin takahuoneeseen sulkeutuneista ihmisistä ryhtyi kurkistelemaan ulos. Sitten ostoskeskuksesta kuului voimakkaita ääniä ja Hakkarainen näki, kuinka paikallinen nainen juoksee kiljuen kohti apteekkia.

– Siinä tuli pieni hysteria ja huutaminen tarttui muihin. Taas juostiin takaisin huoneeseen ja oltiin siellä piilossa noin tunti. Se oli karmaiseva ja pelottava kokemus.

Tunnin kuluttua huoneen oveen koputettiin ja sinne toimitettiin tieto, jonka mukaan poliisi oli ottanut epäillyn ampujan kiinni. Hakkarainen kertoo, että hän ei itse kuullut tai nähnyt ampujaa, mutta ajatteli aluksi ostoskeskuksesta kuuluneiden kovien äänten olleen aseen laukauksia.

– Toisaalta siinä oli itsekin niin puolipaniikissa, että ei siinä karkuun juostessa tullut tajuttua. En kuitenkaan muista kuulleeni laukauksia, hän sanoo.

Torstaina tapahtunut ammuskelutapaus on jo toinen lyhyen ajan sisällä. Helmikuun alussa yli 40 ihmistä haavoittui ja 29 kuoli asemiehen hyökättyä ostoskeskukseen Bangkokin koillispuolella sijaitsevassa Nakhon Ratchasiman kaupungissa. Kaupunki tunnettaan myös nimellä Korat.

Sotilaat ja poliisit onnistuivat Bangkok Post -lehden mukaan pelastamaan ostoskeskuksesta satoja ihmisiä, mutta ampuja linnoittautui yön yli rakennukseen. Virkavalta yritti toistuvasti pakottaa ampujan ulos rakennuksesta, mikä johti muun muassa laukaustenvaihtoon puoli neljältä aamuyöllä paikallista aikaa. Tilanteessa kuoli poliisi.

Thai Examiner kertoo, että julkisilla paikoilla tapahtuva väkivalta ja turvallisuus on viimeaikaisten tapahtumien myötä noussut talouden ohella thaimaalaisten ykköshuolenaiheeksi.