Teneriffalla jo neljä ihmistä sairastunut koronavirukseen - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Teneriffalla jo neljä ihmistä sairastunut koronavirukseen

Julkaistu: 26.2. 3:29

Espanjassa on käynyt ilmi useita uusia koronavirustartuntoja.

Espanjalaiset tiedotusvälineet kertoivat tiistain ja keskiviikon välisenä yönä, että maassa on todettu useita uusia koronavirustartuntoja.

Sanomalehti El País uutisoi, että Kanariansaariin kuuluvalla Teneriffalla on todettu jo neljän ihmisen sairastuneen koronavirukseen.

Koronavirustartuntojen määrä Teneriffalla on nousussa.

Kaikki tartuntatapaukset ovat ilmenneet karanteeniin asetetussa hotelli Costa Adeje Palacessa Adejessa Lounais-Teneriffalla.

Asian on vahvistanut myös paikallinen terveysviranomainen, jonka mukaan kaikki sairastuneet ovat Italian kansalaisia.

Tartuntoja alkoi ilmetä hotellilla maanantai-iltana, kun italialaisen lääkärin todettiin sairastuneen koronavirukseen. Kaikkien sittemmin sairastuneiden kerrotaan kuuluneen Italian korona-alueelta Kanariansaarille matkustaneen lääkärin lähipiiriin.

Costa Adeje Palace -hotellissa on tuhatkunta asiakasta, jotka on asetettu toistaiseksi karanteeniin. Hotellin asiakkaisiin lukeutuu ainakin 20 suomalaismatkailijaa, joista 16 on Aurinkomatkojen asiakkaita ja neljä TUIn. Aurinkomatkojen mukaan suomalaisten karanteeni tulee kestämään kaksi viikkoa. Tiistai-iltaan mennessä TUI ei ollut vielä vahvistanut, kuinka kauan yrityksen suomalaisasiakkaat joutuvat olemaan karanteenissa.

Hotellissa kerrotaan olevan asiakkaita 25 eri maasta.

Karanteeniin asetettuja hotelliasiakkaita on kehotettu pysymään pääosin omissa huoneissaan.

Tiistaina koronavirustapauksia alettiin todeta ensimmäistä kertaa myös manner-Espanjassa. Keskiviikkoaamuun mennessä tartuntoja oli vahvistettu Espanjan manneralueilla Barcelonassa, Castellónissa Valencian koillispuolella sekä maan pääkaupungissa Madridissa.