Joe Bidenin lipsautukset jatkuvat – kertoi pyrkivänsä Yhdysvaltain senaattiin - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Joe Bidenin lipsautukset jatkuvat – kertoi pyrkivänsä Yhdysvaltain senaattiin

77-vuotias Joe Biden pyrkii Yhdysvaltain presidenttiehdokkaaksi.

Julkaistu: 26.2. 1:34, Päivitetty 26.2. 2:46

Lipsautukset ovat polttoainetta Joe Bidenin arvostelijoille.

Yhdysvalloissa demokraattien presidenttiehdokkaaksi mielivä Joe Biden on jälleen päästellyt suustaan lipsahduksia.

Biden puhui maanantaina demokraattisen puolueen illallisella Charlestonissa Etelä-Carolinassa, jossa järjestetään esivaalit lauantaina.

– Meillä päin ei pääse pitkälle, ellei pyydä apua. Olen demokraattien ehdokas Yhdysvaltain senaattiin. Katsokaa minua. Jos pidätte siitä mitä näette, auttakaa, Biden vetosi.

Biden oli senaattorina yli kymmenen vuotta sitten yhteensä 36 vuoden ajan.

Toisessa kömmähdyksessä Biden sanoi neuvotelleensa vuoden 2015 Pariisin ilmastosopimusta Kiinan Deng Xiaopingin kanssa. Deng kuoli vuonna 1997.

– Minä olen se tyyppi, joka palasi tapaamisesta Deng Xiaopingin kanssa ja kertoi uskovansa, että Kiina tulee mukaan, jos painostamme heitä, Biden sanoi.

Biden on tunnettu lipsautuksistaan. Esimerkiksi viime vuonna hän sekoitti Britannian silloisen pääministerin Theresa Mayn ja vuosina 1979–1990 pääministerinä toimineen Margaret Thatcherin.

Biden on tunnettu lipsautuksistaan. Tuoreimmat möläytykset tulivat hankalalla hetkellä, kun Biden yrittää päästä takaisin kärkeen ehdokaskamppailussa kehnosti menneen esivaalikiertueen alun jälkeen. Biden sijoittui Iowassa vasta neljänneksi ja New Hamsphiressä viidenneksi. Nevadassa ex-varapresidentti kuitenkin petrasi ja sai toiseksi eniten ääniä senaattori Bernie Sandersin jälkeen.

Aiemmin tällä viikolla julkistetussa mielipidemittauksessa Biden oli kolmantena. Johtopaikkaa piti Bernie Sanders ja kakkosena oli senaattori Elizabeth Warren.

Bidenin kielellinen kompurointi antaa myös polttoainetta arvostelijoille, jotka ovat epäilleet 77-vuotiaan Bidenin kykyä hoitaa presidentin tehtävää.

– Rehellisesti sanottuna toivon, että hän olisi jäänyt eläkkeelle eikä lähtenyt mukaan tähän vaativaan kampanjaan, sanoi internet-persoona ja Sandersin puolestapuhuja Shaun King.

Lisää aiheesta