Mika Aaltolan kolumni: Nettivaikuttaja saa myös äänesi

Digitaaliset influencerit poliitikkoina ovat miltei vaade vaaleissa menestymiseen, kirjoittaa Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola.

24.2.2020 8:08

Demokraattisen keskustelun siirros algoritmeihin perustuville digitaalisille alustoille on muuttamassa politiikan dynamiikkaa. Esille ovat marssimassa alustojen influencerit. Peruskaava on selvä. Se, mihin ihmiset tuntevat samaistumista, on valahtanut sivusuuntaan, pois ylhäältä alaspäin -asennosta. Luottamus on yhä enemmän jonkun mielenkiintoisen seuraamista. Horisontaalisten seuraamisverkostojen solmukohdat, vaikuttajat, muodostavat kiintopisteitä, joiden todellinen persoona jää mystiseksi ja tekemisiä ei oikein tunneta mutta joiden toilailut, profiilit ja postaukset stimuloivat.

Aikaisemmin vaikuttajia käytettiin muodin ja muiden tuotteiden myymiseen sekä nettiliikenteen ohjaamiseen. Heillä on siis rahallista arvoa. Uutta on se, että he ja heidän toimintatapansa on valjastettavissa poliittiseen ”myymiseen”.

Jos itse olisin kampanjoimassa vaaleja varten, pyrkisin kahteen vaihtoehtoiseen suuntaan. Joko tekisin itsestäni vaikuttajan, joka olisi kiinnostava, samaistuttava ja seurattava. Profiilin ympärillä olisi hyvää pöhinää, ja sana tästä liikkuisi suusta suuhun. Tämä mahdollistaisi suoran kommunikaatiokanavan mahdollisiin äänestäjiin. Ensin poliittinen vaikuttaminen olisi vaivihkaista. Vasta kun solmukohta-arvo olisi tarpeeksi suuri, pyrkisin muuntamaan seuraamista hyväksi vaalitulokseksi. Aluksi olisin henkilönä kiinnostava ja sitten poliittisesti ja yhteiskunnallisesti mahdollisimman erottuva.

 Influencerit ovat miltei vaade vaaleissa menestykseen.

Ennen julkkisehdokkaat täyttivät samaa tilaa kuin vaikuttajat nyt. Heidän ongelmansa oli se, että heidän näkyvyytensä oli paljolti kiinni ammatillisesta mediasta, joka samalla oli vallan vahtikoira. Tilanne, jossa oman onnen ehdot ovat mediasta riippuvaisia, ei ole turvattu, eikä strateginen väline ole omissa käsissä. Nyt tilanne on käänteinen, jos olet tarpeeksi seurattava netissä, media seuraa eikä kykene sinua määrittämään. Kohut eivät tiputa vaan nostavat.

Jos en omana itsenäni olisi tarpeeksi kiinnostava, kannattaisi minun valjastaa oma varallisuuteni vaikuttajien ostamiseen. Kun miljardööri Michael Bloomberg ryhtyi ehdokkaaksi Yhdysvaltojen demokraattipuolueen esivaaleissa, hän satsasi miljooniaan vaikuttajien ostamiseen. Toisin kuin Donald Trump, Bloomberg ei ole ollut julkkis sanan varsinaisessa mielessä.

Trump onnistui tekemään itsestään suurvaikuttajan luomalla Twitteristä suoran viestintäkanavan. Tässä yhteydessä kritiikki perinteistä mediaa kohtaa toimii mukavasti suoran vaihtoehtoisviestinnän tukena. Samoin epämääräinen ajatus mystisestä presidentistä, jonka aivoitukset ovat liian suuria yksittäisen äänestäjän ymmärrykselle, on tukenut kiinnostusta presidentin Twitter-tiliin. Bloombergille tämä saattaa olla mahdoton tavoite, ja demokraattien äänestäjien hyveellisyysvaade liian jyrkkä tukemaan Trumpin voittamista Trumpin keinoin. Demokraatit saattavat olla menneen maailman äänestäjiä.

Vaikuttajien käyttö politiikassa ei ole amerikkalainen ilmiö. Se on jo nyt kasvavassa roolissa Euroopassa. Digitaaliset influencerit poliitikkoina ovat miltei vaade vaaleissa menestymiseen. Britannian Boris Johnson on mielenkiintoinen ja touhukas kohujen magneetti. Hän tietää tämän varsin hyvin. Menestyy kansakunnan meeminä, jota ei voi ohittaa sohvalla tai sängyllä selatessa.

Influencerit ovat aina olleet osa politiikkaa. Nyt kansakunnan psyykeeseen voi vaikuttaa suoraan laitteiden kautta, jotka ovat kaikkien sohvilla ja taskuissa. Annamme influencereille enemmän aikaa kuin perinteisille poliitikoille, koska he ovat viihdyttäviä ja hauskoja, samalla he saavat vastineeksi valtaa. Samaistuminen heihin perustuu omiin haavoittuvuuksiimme, vähemmän ideaaliin puoleen tunteistamme ja ajatuksistamme. He tekevät kiinnostavalla tavalla salaisuuksistamme ilkikurisen hyväksyttäviä.

Kirjoittaja on Ulkopoliittisen instituutin johtaja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?