Vessapaperin katoaminen kauppojen hyllyiltä johti kuorma-auton ryöstöön Hongkongissa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Koronaviruspaniikki iski Hongkongissa: kolme aseistautunutta miestä ryösti kuorma-auton – saadakseen vessapaperia

Julkaistu: 19.2. 9:57

Koronaviruksen pelon alaisena Hongkongin asukkaat ostivat kaupoista kaiken, millä virusta voi ehkäistä.

Helmikuun 17. päivänä kolme veitsillä aseistautunutta miestä ryösti kuorma-auton Hongkongissa. Paikallisen poliisin mukaan he veivät noin tuhannen Hongkongin dollarin edestä vessapaperia. Kyseinen summa vastaa noin 120 euroa.

Ryöstö tapahtui Mongkokin työläiskaupunginosassa. Alue tunnetaan kytköksistään kiinalaiseen triadi-rikollisjärjestöön.

Hongkongin poliisin mukaan kadonneet vessapaperit on sittemmin löydetty läheisestä hostellista ja kaksi paikan päällä ollutta miestä on pidätetty, vaikkei ole varmaa tietoa siitä, liittyvätkö he kuorma-auton ryöstöön.

Vessapaperiryöstö lisäsi vain bensaa liekkeihin. Koronavirus aiheutti protestien runtelemassa Hongkongissa epidemiapaniikin, jonka seurauksena asukkaat kävivät tyhjentämässä lähikauppojen hyllyt. Ensin katosivat käsien desinfiointiaineet, sitten valkaisuaineet ja alkoholi.

Ihmiset ovat jonottaneet apteekkeihin saadakseen uusia hengityssuojia. Näiden lisäksi haluttua tavaraa ovat pastan ja riisin kaltaiset elintarvikkeet.

Hongkongin hallintojohtaja Carrie Lam kehottaa kansalaisia välttämään tarvikkeiden varastointia. Etenkin vessapaperia ei kannata olla liikaa, sillä eteläisen Kiinan kosteassa ilmastossa se homehtuu nopeasti. Lamin mukaan vessapaperia löytyy muutenkin tarpeeksi.

Vessapaperihyllyt ovat olleet tyhjinä jo viikkoja.

Kansalaisten luotto Kiinaa suosivaa hallitusta kohtaan tosin on historiallisen alhainen. Keskiviikkona 5. helmikuuta Lam ilmoitti, että kaikki Kiinasta saapuneet vierailijat pakotetaan pysymään asunnoissaan kahden viikon ajan karanteenissa virusepidemiasta johtuen.

Hongkongin kansalaiset kuitenkin vaativat, että rajat suljettaisiin kokonaan. Tuhannet terveysalan työntekijät aloittivat lakon tukeakseen tätä vaatimusta.

Lam tiukensi vaatimuksia tullin läpi pääsemisessä, mutta tämä aiheutti Hongkongin asukkaissa odottamattoman reaktion. Netissä rupesi kiertämään huhuja, joiden mukaan Kiinan manneralueelta tulevia tarvikkeita viivästytettiin tahallaan tai jopa käännytettiin rajalla. Tästä johtuen kansalaiset ryntäsivät kauppojen hyllyille.

Vuoden 2003 SARS-epidemia, tuttavallisemmin lintuinfluenssa, vaati 299 honkongilaiselta hengen. Tämäkin sairaus tuli Kiinasta, mutta Pekingissä hallitus pyrki estämään kyseisen tiedon vuotamisen. Hongkongin kansalaisilla syntyi suurta epäluottamusta hallitusta kohtaan julkisen terveyden asioissa.

Tähän mennessä Hongkongissa on ilmaantunut 57 koronavirustapausta, mutta tauti on aiheuttanut tällä alueella vain yhden kuoleman.

Ihmiset kävelivät vessapaperia myyvän marketin luona Hongkongissa helmikuun alussa.

Lisää aiheesta