Olof Palmen murha ratkeamassa? – SVT: syyte voidaan nostaa kesään mennessä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Olof Palmen murha ratkeamassa? – SVT: syyte voidaan nostaa kesään mennessä

Julkaistu: 18.2. 18:42, Päivitetty 18.2. 23:01

Ruotsin yleisradioyhtiön mukaan Olof Palmen murha saattaa olla ratkeamassa.

Ruotsissa pääministeri Olof Palmen vuonna 1986 tapahtunut murha saattaa olla ratkeamassa. Tutkintaa johtava syyttäjä SVT:lle, että tapauksessa saatetaan nostaa syyte epäilyä henkilöä vastaan ensi kesään mennessä. Muussa tapauksessa tutkinta aiotaan lopettaa.

Syyttäjä Krister Petersson sanoi SVT:n haastattelussa olevansa toiveikas tapauksen ratkeamisesta.

– Olen iloinen voidessani esittää mitä murhassa tapahtui ja kuka siitä on vastuussa, Petersson sanoi Veckans brott -rikosohjelmassa.

Palmen murha on Ruotsin historian laajin rikostutkinta. Syyttäjän mukaan tutkinta ollaan päättämässä tämän vuoden puoleen väliin mennessä. Sitä ennen tapaus tuodaan oikeuteen.

– Tavoitteenani on esitellä se vuoden 2020 ensimmäisen puoliskon aikana. Olen optimistinen. Olemme työskennelleet lujasti ja meillä on jälkiä joihin uskomme vahvasti, Petersson sanoi.

SVT:n mukaan toistaiseksi ei tiedetä, onko syytteen nostaminen tapauksessa mahdotonta esimerkiksi epäillyn kuoleman vuoksi. Haastattelussa Petersson sanoo tietävänsä jo, onko syytteen nostaminen mahdollista vai päätetäänkö tutkinta ilman syytteen nostamista.

Elokuvateatterista kotiin vaimonsa kanssa kävellyt Palme surmattiin ampumalla 28. helmikuuta vuonna 1986 Tukholman keskustassa. Murhaajaa tai teon motiivia ei tähän mennessä ole saatu selville, vaikka erilaisia teorioita ja epäiltyjä on vuosien varrella ollut runsaasti.

Tekijäksi uskottu Christer Pettersson sai murhasta elinkautistuomion 1980-luvun lopussa. Hovioikeus kuitenkin vapautti hänet vuotta myöhemmin puutteellisen näytön vuoksi.

Juttua muokattu kello 20.18: korjattu syyttäjä Krister Peterssonin nimi.