Äärioikeistolaisryhmä suunnitteli Saksassa iskua moskeijoihin – ryhmällä yhteyksiä Soldiers of Odiniin - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Äärioikeistolaisryhmä suunnitteli Saksassa iskua moskeijoihin – ryhmällä yhteyksiä Soldiers of Odiniin

Saksalaismedian mukaan mallia oli tarkoitus ottaa Uuden-Seelannin moskeijaiskusta.

12 äärioikeistolaisen ryhmän jäsentä pidätettiin perjantaina Karlsruhessa Saksassa.­

17.2.2020 16:23

Saksassa äärioikeistolaisen ryhmän jäsenet ovat suunnitelleet samantyyppistä moskeijaiskua kuin Uudessa-Seelannissa nähtiin viime vuonna, kertovat saksalaisviestimet.

Viime vuoden maaliskuussa 51 ihmistä kuoli kahdessa hyökkäyksessä moskeijoihin Christchurchin kaupungissa Uudessa-Seelannissa.

Saksalaislehdet Bild ja Der Spiegel kertovat, että 12 äärioikeistolaisen ryhmän jäsentä pidätettiin perjantaina. Heidän tarkoituksenaan oli hyökätä automaattiaseiden kanssa moskeijoihin rukousaikoina.

Ryhmän oletettu johtaja on ollut viranomaisten seurannassa. Hän oli selostanut yksityiskohtaiset suunnitelmat rikoskumppaneilleen edeltävällä viikolla järjestetyssä tapaamisessa.

Saksalaislehtien mukaan viranomaiset saivat tiedon suunnitelmista henkilöltä, joka oli soluttautunut ryhmään. Virkavalta teki yllätysiskuja, joiden tarkoituksena oli selvittää, onko epäillyillä jo aseita tai muita tarvikkeita, joita voitaisiin käyttää hyökkäyksessä.

Muun muassa Deutsche Welle raportoi, että tutkijat ovat löytäneet ryhmästä yhteyksiä muun muassa Suomessa perustettuun äärioikeistolaiseen Soldiers of Odin -katupartiojärjestöön. Ryhmittymä toimii nykyään itsenäisesti useissa maissa.

Saksalaisviranomaiset ovat lisänneet maan äärioikeiston tarkkailua muun muassa lokakuisen Hallen synagogaiskun jälkeen. Alle kolmekymppinen mies ampui Hallessa kaksi ihmistä lokakuun alussa. Ennen ampumista mies oli yrittänyt rynniä synagogaan. Hän on myöntänyt, että teolla oli antisemitistinen ja äärioikeistolainen motiivi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?