Tällaista jälkeä Dennis on tehnyt Ruotsissa – tuulta jopa 30 metriä sekunnissa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Tällaista jälkeä Dennis on tehnyt Ruotsissa – tuulta jopa 30 metriä sekunnissa

Dennis-myrskyn aallokkoa Malmössä Ruotsissa.

Julkaistu: 16.2. 23:17

Dennis-myrsky on työllistänyt viranomaisia myös länsinaapurissamme Ruotsissa.

Dennis-myrsky on huolehtinut siitä, että viranomaisilla on ollut kiire niin Suomessa kuin Ruotsissa.

Ruotsalaislehti Expressen kirjoittaa, että myrsky on aiheuttanut monin paikoin tuhoja.

Esimerkiksi tulvavedet ovat peittäneet monia taloja Länsi-Ruotsissa sijaitsevassa Boråsissa.

Länsi-Götanmaan läänissä sijaitsevassa Uddevallassa tuuli on puhaltanut niin kovaa, että yli 1 700 metriä pitkä vinoköysisilta jouduttiin sulkemaan. Se on osa E6-tietä Oslon ja Kööpenhaminan välillä. Tiedossa ei ollut, milloin silta saadaan taas avattua liikenteelle.

– Nyt puhaltaa 30 metriä sekunnissa, joten se (silta) on suljettu liikenteeltä. Paljon puita on kaatunut Värmlannista (läntinen Keski-Ruotsi) Västkusteniin, Ruotsin Liikenneviraston lehdistöedustaja Katarina Wolffram sanoi Expressenille.

Sen lisäksi paljon puita on kaatunut muun muassa Örebrossa, Taalainmaassa ja Västmanlandissa. Myös junaliikenne on ollut monin paikoin poikki. Niin ikään lauttaliikenne on takkuillut. Kulkuyhteyksien odotetaan palaavan normaaleiksi maanantaina.

Ruotsissa myrsky ei ollut sunnuntai-iltana aiheuttanut kuitenkaan toistaiseksi vakavia loukkaantumisia. Länsirannikolla se aiheutti katkoksia sähkönjakelussa ja liikenteessä.

Esimerkiksi Vattenfallin ja Ellevion asiakkaat ovat kärsineet sähkökatkoksista. Monet sähköyhtiöt ovat lisänneet valmiuttaan tuhojen varalle, uutisoi muun muassa Ruotsin yleisradioyhtiö SVT.

– Asia on koskenut 17 000 asiakastamme Dalslandissa, Bergslagenissa ja Södermanlandissa. Mutta monet ihmiset ovat saaneet sähköt takaisin suhteellisen nopeasti, Vattenfallin lehdistösihteeri Markus Fischer kertoi.