Mika Aaltolan kolumni: Tartuntataudit edellyttävät nöyryyttä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Mika Aaltolan kolumni: Tartuntataudit edellyttävät nöyryyttä

Julkaistu: 10.2. 8:08

Ruton saapuminen Euroopan rannoille 1300-luvulla muutti sen aikaisten ihmisten mielenmaiseman, kirjoittaa Mika Aaltola.

Kun Messinan satamaan saapui lokakuussa 1346 rahtilaiva mukanaan ruttoon sairastunut miehistö, kaikki muuttui Euroopassa. Totta on, että samana päivänä satamakaupungissa kuoli nälkään ja kurjuuteen varmastikin paljon enemmän ihmisiä kuin laivassa oli ruttoon kuolleita merimiehiä. Historian saranakohdissa vertailut vanhaan tai tavalliseen eivät kuitenkaan ole mielekkäitä.

Laiva toi Eurooppaan tartuntataudin, joka pyyhki aaltojen sarjana yli Euroopan seuraavien vuosisatojen ajan ja vei kymmeniä prosentteja kaupunkien ja kylien väestöistä. Tauti muutti eurooppalaisen mielenmaiseman. Historiallinen kokemus vaikuttaa yhä, myös tapaamme reagoida Kiinan epidemiaan.

Maailma ei toisaalta ole koskaan ollut yhtä turvassa tartuntataudeilta kuin nyt. Taudinaiheuttajat havaitaan aiemmin. Laajamittaiset seuranta- ja yhteistyöjärjestelmät toimivat. Sen osoittaa SARSin taltuttaminen tai ebolan pysyminen kurissa.

Maailma on myös ainutlaatuisen altistunut korkean leviämiskyvyn taudinaiheuttajille. Globaali arkemme perustuu logistiikan tasaiselle taustahuminalle, joka yhdistää keskukset ja kaukaiset kolkat. Heikko terveydenhuolto, missä tahansa matkanvarrella, aiheuttaa välittömiä riskejä kaikille verkostoon kuuluville. Vaikka Suomessa olisi miten edistyksellinen terveydenhuolto, meidän kehomme ovat yhtä alttiina uusille taudinaiheuttajille kuin missä tahansa muualla.

Usein taipumuksena on korostaa oman yhteisön tehokkuutta, puhtautta ja erinomaisuutta. 1800-luvun Ranskassa Pariisin lehdistö seurasi ensin mielenkiinnolla ja sitten pelolla koleran leviämistä Aasiasta kohti Eurooppaa. Keskustelun sävy oli valistuksen ajan innoittamana alkuun ongelmaa vähättelevä. Elintaso oli noussut, sivistyksen koettiin olevat korkealla. Lehdistössä oltiin melko varmoja, ettei tauti leviäisi Turkkia pidemmälle. Se kuitenkin levisi ja saapui myös Ranskaan.

Nöyryys ja varautuminen ovat parempia asenteita kuin itsevarmuuden tuntemukset. Pelissä on paljon. Jos kansalaisten luottamus terveydenhuoltoon ja sen asiantuntijuuteen vaarantuu, ollaan menetetty paljon. Koronan virusvariantin suhteen kannattaa siis olla valppaana ja varautua myös vakaviin skenaarioihin. On paljon asioita, joita me emme vielä tiedä. Harkittu ylireagointi on kestävämpää kuin todeta liian myöhään alireagoineensa.

 Kiinassa hukattiin elintärkeitä viikkoja.

Epävarmuus aiheuttaa myös korviketoimintaa. Viranomaiset resurssirikkaissa maissa saattavat tehdä näyttäviä toimenpiteitä väestön mielialan rauhoittamiseksi ja oman aseman ylläpitämiseksi. Taudit tulevat iholle. Jos tässä turvallisuuden peruslajissa epäonnistuu, seurauksena saattaa nopeita poliittisia muutoksia. Erityisesti Kiinan kaltaisissa järjestelmissä tämä peruspelko aiheuttaa helposti massiivisia toimenpiteitä ja resurssisatsauksia, jos tartuntaa ei voida kätkeä. Kiinassa hukattiin elintärkeitä päiviä ja viikkoja joulukuussa, kun tautia ei haluttu tunnustaa. Otettiin maailmanlaajuisia riskejä. Nöyrä valmius ja valppaus toimivat aina paremmin kuin ylpeys tai itsevarmuus.

Ihmisten perusrefleksi on kavahtaa uutisia kuolettavista tartunnoista. Lentoyhteyksiä katkaistaan. Ihmisiä aletaan siivilöidä rajoilla. Meistä tulee paranoidisia. Ruton aikaan poltettiin noitia, tapettiin juutalaisia, annettiin almuja ja rakennettiin vauhdilla kirkkoja.

Jonain päivänä kohtaamme elämäntavallemme liian vaikean haasteen. Taudinaiheuttajan, jonka tappavuus on tarpeeksi alhainen, oireettomuus­aika pitkä ja tarttuvuus korkea, jotta sitä ei huomata ennen kuin se on riistäytynyt pandemiaksi. Vaivihkaisen tappajan leviäminen kohti Eurooppaa todennäköisesti saisi meidät reagoimaan hyvin keskiaikaisesti. Paljon kallisarvoista olisi hetkessä pelissä.

Tutkimus, poikkirajallinen valppaus ja ennakointi sekä harkittu resurssien mobilisaatiokyky ovat keskeiset vastalääkkeet.

Kirjoittaja on Ulkopoliittisen instituutin johtaja.