Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump aloitti ajallaan kello 4 Suomen aikaa perinteisen Kansakunnan tila -puheensa. Trump puhuu edustajainhuoneen salissa – samassa salissa, jossa häntä vastaan hyväksyttiin virkasyyte viime vuoden lopussa.
Ennen puhetta nähtiinkin tilanne, jossa Trump vaikutti torjuvan edustajainhuoneen puhemiehen, demokraattien Nancy Pelosin käden. Pelosi vaikutti tarjoutuvansa kättelemään presidenttiä, mutta Trump sivuutti eleen täysin.
Pelosi näytti yllättyneeltä ja olevansa ihmeissään.
Trump puhui jakaantuneelle kongressille. Virkarikosoikeudenkäynnin odotetaan päättyvän huomenna siihen, että senaatti hylkää syytteet. Oikeudenkäynti, samoin kuin Trump presidenttinä, on kuitenkin repinyt puolueita. Senaatin demokraatit kannattavat pääosin Trumpin viraltapanoa, enemmistössä olevat republikaanit vastustavat sitä.
Pelosin reaktio tallentui kuviin, kun Trump ohitti hänet nopeasti.
Puheen ensimmäisen puolituntisen aikana demokraatit eivät taputtaneet republikaanien mukana presidentin puheelle. Yhteiset aplodit lopulta saatiin, kun Trump otti puheeksi rikosoikeusjärjestelmän uudistamisen.
Trump ei kätellyt Pelosia.
Tämän jälkeen yhteisiä aplodeja tuli vain harvakseltaan. Trumpin käsitellessä terveydenhuoltoa demokraattien riveistä kuului vastalauseita. Demokraatit myös huusivat reseptilääkelakialoitteen nimeä, kun Trump pyysi hyväksymään lain, joka alentaisi reseptilääkkeiden hintoja.
Edustajainhuone on jo hyväksynyt demokraattien aloitteen, jonka tarkoituksena on alentaa reseptilääkkeiden hintoja.
The Guardian huomauttaa, että Trump puolestaan jätti mainitsematta täysin demokraattien roolin esimerkiksi Yhdysvaltojen, Meksikon ja Kanadan kauppasopimuksen aikaansaamisessa. Pelosin nähtiin pudistelevan päätään, kun Trump hehkutti pitäneensä lupauksen Nafta-vapaakauppasopimuksen korvaamisessa. Demokraattien tuki oli kuitenkin uuden sopimuksen kannalta tärkeää.
Trump myös verhoillusti syytti demokraatteja terveydenhuoltojärjestelmän tuhoamisesta sosialismilla ja suojan tarjoamisesta rikoksia tehneille laittomille siirtolaisille. Demokraatit protestoivat väitteitä pään pudistuksilla ja välihuudoilla.
Trumpin puheen päätyttyä Nancy Pelosi repi oman kopionsa presidentin puheesta.
Trumpin puheen päätyttyä edustajainhuoneen demokraattipuhemies Nancy Pelosi repi oman kopionsa presidentin puheesta.
Juttua päivitetty kello 5.41: Nancy Pelosi repi Trumpin puheen.