Antti, 38, lähti Espanjaan puhelinmyyjäksi – sitten hän sai tuta, millainen on Aurinkorannikon pimeä puoli

Antin, 38, koko omaisuus mahtuu reppuun ja muovikassiin.


1.2.2020 11:05

Fuengirolan rantakadulla on tammikuun puolivälissä kostean kalseaa. Tumma pilvipeitto tiputtaa tasaista sadetta. Lämpöasteita on alle kymmenen, lähes saman verran kuin samaan aikaan Etelä-Suomessa. Espanjaa riepotteleva Gloria-myrsky uhkaa tuoda mukanaan pakkasöitä.

Se huolettaa Anttia. 38-vuotias mies on yksi Aurinkorannikon asunnottomista suomalaisista. Tilastotietoja asunnottomien suomalaisten määrästä ei ole, mutta arvioiden mukaan heitä on joitakin kymmeniä.

Viime viikot Antti on nukkunut kebabkioskin kulmalla, jossa hänellä on tapana kerjätä rahaa. Joskus yösija löytyy puistosta, rannalta tai kirkon portailta.

– Paljon on tullut aikaa kadulla vietettyä. Se ei ole mitään herkkua. Se on kuitenkin ollut oma valinta mulle – jossain määrin ainakin, Antti sanoo karhean käheällä äänellä.

Antti esittelee varusteitaan. Kylmällä kadulla selvitäkseen hänellä on takki, sen alla villapaita. Koko omaisuus mahtuu reppuun ja muovikassiin.

– Repussa on mun elämä. Ei ole sillä tavalla sidoksissa mihinkään. Ei kannata omistaa enempää kuin jaksaa kantaa, Antti naurahtaa.

Ulkona nukkuvaa uhkaa ryöstön uhriksi joutuminen ja summittainen väkivalta. Ryöstössä voi menettää henkilöpaperit, pankkikortin, puhelimen.

Siksi Antilla ja hänen suomalaisilla kadulla asuvilla kavereillaan on tapana, että joku pitää vahtia. Antilla on muutama läheisempi kaveri, joita hän kutsuu veljikseen. Päivän aikana kerjätyt rahat jaetaan tasan.

– Meillä on tiivis yhteisö. Yritetään katsoa, että kaikki pärjäisivät, Antti sanoo.

Kaikki eivät kuitenkaan pärjää. Kavereita on kuollut huumeisiin. Antti kertoo suomalaisesta nuoresta naisesta, jonka kanssa hän asui edellisen talven vallatussa talossa.

– Sellainen ihan nuori likka. Oltiin kavereita. Sekin kuoli.

Asunnoton Antti viettää paljon aikaa Fuengirolan rantakadulla eli El Paseolla. Hän sanoo katuelämän olevan oma valinta.

Antti sanoo, ettei elämä kadulla ole helppoa, –Jos sulla ei ole mitään mestaa, niin sitä istuu kuppi maassa ja kerjää rahaa. On täällä suomalaisille töitä, mutta kaikki ei pysty niitä tekemään.

Itä-Helsingin Kontulassa kasvanut Antti lähti Aurinkorannikolle 2012. Suomessa asiat olivat menneet solmuun ja seinät nousivat pystyyn.

– Tuli ongelmia poliisin ja oikeusjärjestelmän kanssa, ja sosiaalituet rupesivat tökkimään, Antti kertoo.

– En nähnyt mitään järkeä jäädä sinne.

Sisko vinkkasi puhelinmyyntitöistä Aurinkorannikolla. Se tuntui mahdollisuudelta. Niinpä Antti lähti, eikä hän ole sittemmin palannut Suomeen.

Puhelinmyyntitöitä tuli tehtyä useampi vuosi, kunnes Antti kyllästyi. Hän työskenteli provisiopalkalla, joka ei riittänyt asuntoon. Tuli nukuttua kadulla ja joskus kaverien nurkissa.

– Tuossa viereisellä toimistolla tuli oltua kaksi vuotta. Nukuin viereisessä puistossa, ja sieltä suoraan tuli mentyä töihin. Pomo oli reilu. Se tiesi mun tilanteen, ja sain pitää kamat toimistolla.

 Nukuin viereisessä puistossa, ja sieltä suoraan tuli mentyä töihin. Pomo oli reilu. Se tiesi mun tilanteen, ja sain pitää kamat toimistolla.

Aurinkorannikolla juominen voi lähteä helposti käsistä. Alkoholi on halpaa niin baareissa kuin kaupoissa. Supermarketista voi saada halpaa pahvitölkkiviiniä kymmenen litraa kahdeksalla eurolla.

Antti kertoo olleensa aikaisemmin päihteiden suhteen ”kaikkiruokainen”. Liian moni kaveri on menehtynyt huumeisiin, siksi hän ei halua sekaantua koviin huumeisiin enää. Nykyään hän käyttää alkoholia, kannabista tulee polteltua välillä.

– Mä olen opetellut elämään sen kanssa, että okei, mä olen alkoholisti. Alkoholi vei yhdessä vaiheessa aika pahastikin pohjalle.

Antti kertoo myös muiden kadulla elävien suomalaisten käyttävän päihteitä.

– Jos sataa vettä, niin kyllähän se helpottaa, kun vetää kännit, hän sanoo.

– Kadulla liikkuu kaikenmaailman sotkuja ja vaarallisia juttuja, joihin ei kannata lähteä sekaantumaan.

Haastattelupäivän iltana Antti aikoo palata töihin. Hän on saanut parin viikon keikan maalarina majoitusta ja ruokaa vastaan. Tuttu mies tuli etsimään Antin kadulta. Mies katsoi silmiin ja sanoi, että tajuatko, nyt on talvi eikä kadulla pärjää.

– Se sanoi, että jos sulla pysyy tuoppi kädessä, niin pysyy sulla maalitelakin, Antti sanoo.

Hän on silmin nähden tyytyväinen työkeikastaan ja sen suomasta majoituksesta. Antti suorastaan huokuu optimismia. Työkeikka rajoittaa juomista ja tuo muutenkin ryhtiä elämään.

– Töiden kautta olen joutunut opettelemaan sellaista kontrollia. Sekin on hyvä, että tulee taas sellaista normaalia rytmiä, eikä ole ihan holtitonta menoa. On se parempi tehdä jotakin elämisensä eteen, Antti pohtii.

Antti sanoo, ettei elämä kadulla ole helppoa.”Jos sulla ei ole mitään mestaa, niin sitä istuu kuppi maassa ja kerjää rahaa. On täällä suomalaisille töitä, mutta kaikki ei pysty niitä tekemään.”

Etelä-Espanjassa yölämpötilat laskevat talvisin muutamaan asteeseen.

”Herra, kädelläsi asua mä saan, turvallisin käsi päällä maan...”

Tuttu virsi raikaa Aurinkorannikon suomalaisen seurakunnan Seurakuntakodilla. Talviaikaan Aurinkorannikolla asuu noin 25 000 suomalaista. Yhteisö on aktiivinen, ja Seurakuntakodillakin vierailee päivittäin muutama sata suomalaista.

– Sitten on se porukka, jolla ei ole mennyt ihan putkeen, kun he ovat tulleet Fuengirolaan, turistipappi Ulla Lumijärvi sanoo.

Lumijärvi nostaa esiin Aurinkorannikolla toimivat puhelinmarkkinointifirmat, jotka lupaavat kovia palkkioita ja asunnon. Sellaisen perässä Anttikin lähti Espanjaan. Monelle puhelinmyyntityö voi sopia, mutta toisille ei. Tulosta on synnyttävä, tai rahaa ei tule. Silloin asuntokin lähtee alta.

Aurinkorannikon elämänkirjoa nähnyt pappi kertoo, että lähes kuka tahansa voi joutua kadulle, kun tapahtuu tarpeeksi monta huonoa asiaa.

– Joku sairaus, avioero ja työpaikan menetys, ja se voi olla siinä.

Turistipappi Ulla Lumijärvi on nähnyt, kuinka asunnottomien ihmisarvoa väheksytään.

Seurakunta auttaa suomalaisia asunnottomia eri tavoin. Seurakuntakodille voi tulla ihan vain juttelemaan. Tarjolla on myös ruoka-apua. Pikkusummia rahaa voidaan antaa pesulaan tai esimerkiksi junalippuun konsulaattikäyntiä varten. Seurakunnalla on myös diakoniarahaa, ja isommista avustussummista päätetään vapaaehtoisista koostuvan diakoniatyöryhmän keskuudessa.

Antti saa seurakunnalta apua muun muassa pyykinpesussa. Seurakunta auttoi Antin myös sairaalaan. Myöhemmin he katsoivat, että mies menee kontrollikäynnille.

Antti kertoo, että aina pitää ylittää kynnys, että kehtaa pyytää apua.

– Joku vuosi sitten seurakuntalaiset jalkautui kaduille ja tuli meidän luokse kyselemään, että mikä on meininki. Kun ne itse tuli sanomaan, että olisi tällaista apua tarjolla, niin oli helpompaa mennä pyytämään jeesiä. Ne on tosi rentoja, vaikka onkin sellaisia Jeesus-ihmisiä.

Jos elämässä on ollut ongelmia Suomessa, ne eivät mystisesti katoa Aurinkorannikolla. Päinvastoin ongelmat saattavat pahentua, kun ei ole olemassa tuttuja tukiverkostoja, ei läheisiä eikä yhteiskunnan tarjoamia palveluita.

Päihdeongelmainen suomalainen voi jäädä Espanjassa heitteille. Asenteet ulkomaalaisia asunnottomia kohtaan voivat olla melko kovia.

– On ollut sellaisia tapauksia, että ambulanssit eivät ota päihtynyttä ulkomaalaista kyytiin. Ambulanssimiehet voivat sanoa, että viimeksi kun otimme humalaisen ulkomaalaisen kyytiin, espanjalainen mies kuoli. Se on aika kovaa, Lumijärvi kertoo.

 On ollut sellaisia tapauksia, että ambulanssit eivät ota päihtynyttä ulkomaalaista kyytiin.

Kesällä puhtaanapitolaitos tuli pesemään Los Bolichesin kirkon portaita, joilla moni asunnoton viettää yönsä. Puhtaanapitolaitoksen työntekijät olisivat surutta suihkuttaneet vedellä myös asunnottomat, jos nämä eivät olisi ehtineet siirtyä pois alta.

– Tällaista ihmisarvon mitätöintiä on nähtävissä, Lumijärvi kertoo.

– Kuitenkin nämä kadulla elävät ihmiset, kuten Antti, ovat tosi symppiksiä. He ovat ihania ihmisiä, mutta heidän tilanteensa on vienyt heidät huonoon asemaan.

Lumijärvi toivoo, että huono-osaisia kohdatessaan ihmiset osaisivat noudattaa yhtä ohjenuoraa: kuinka toivoisin itseäni kohdeltavan, jos minulla olisi mennyt kaikki asiat pieleen?

– Kaikilla ihmisillä on aikoja, kun tapahtuu huonoja asioita, mutta osalla tukiverkko toimii ja kannattelee.

Lumijärven mukaan paras ratkaisu olisi, että ongelmiin joutuneet ihmiset pääsisivät palaamaan Suomeen ja suomalaisen sosiaalihuollon piiriin.

Suomen viranomaiset voivat auttaa ulkomailla pulaan joutuneita suomalaisia konsulilain puitteissa. Mikäli esimerkiksi asunnoton suomalainen haluaa apua viranomaisilta, hänen on itse oltava yhteydessä suurlähetystöön tai konsulaattiin.

– Me emme lähde kadulle tekemään työtä, vaan henkilön on itse otettava meihin yhteyttä. Pyrimme siihen, että autamme henkilöä auttamaan itseään, Eeva Helminen Madridin suurlähetystöstä kertoo.

Madridin suurlähetystö tai Malagan kunniakonsulaatti voi esimerkiksi ottaa yhteyttä apua tarvitsevan suomalaisen omaisiin tai ystäviin ja kysyä, pystyisivätkö he auttamaan vaikka lentolippujen muodossa.

Helminen arvioi, että kadulla asuvat ihmiset ottavat melko harvoin yhteyttä.

– Kadulla asuvat harvoin haluavat tulla autetuiksi.

Suomesta omaisilta tulee konsulaattiin jonkin verran kyselyitä ihmisistä, joihin ei ole saatu yhteyttä. Viranomaisilla on silloin vain vähän toimintamahdollisuuksia. Viranomaiset voivat lähinnä odottaa, että kadonneeksi ilmoitettu henkilö ottaa itse yhteyttä, tai että Espanjan viranomaisilta saadaan tieto, että henkilö on sairaalassa tai pidätettynä.

– Pääsääntöisesti täysi-ikäinen ihminen saa olla kadoksissa, jos niin haluaa.

Pahinta katuelämässä on Antin mukaan sade. Silloin kaikki omaisuus pääsee kastumaan.

Antti on miettinyt useasti Suomeen palaamista. Hän tulee kuitenkin aina lopputulokseen, että hänen elämänsä on Espanjassa. Hänellä ei ole enää siteitä Suomeen.

Antti on kuitenkin silloin tällöin yhteydessä isäänsä ja siskoonsa, jotka asuvat osittain Aurinkorannikolla. Antin isä on parhaillaan Espanjassa, ja he ovat tavanneet muutaman kerran. Isä on ostanut Antille uuden repun. Rahaakin isä on tarjonnut, mutta Antti ei halua ottaa rahaa vastaan.

– Mä en halua pyytää siltä yhtään mitään.

Sisko puolestaan auttoi Anttia hankkimaan uuden passin. Antti oli elänyt viisi vuotta ilman henkilötodistusta. Paperittomana joutui usein ongelmiin poliisin kanssa.

Läheiset auttavat Antin mukaan silloin, kun hän sitä todella tarvitsee. Mutta jos he arvelevat, että annetut rahat menevät juomiseen, niin tukea ei heru.

– Ja niin sen pitääkin mennä.

Antti ei mieti omaa tulevaisuutteen sen kummemmin. Hän sanoo pärjäävänsä päivä kerrallaan.

Eräs suomalainen mies oli tullut kysymään, josko Antti haluaisi tulla käymään AA-kokouksessa nyt, kun hänellä menee vähän paremmin.

– En mä sitten tiedä. Kyllä mä lopulta haluan ottaa illalla ne pari bisseä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?