Yhdysvallat evakuoi kansalaisiaan Kiinasta koronaviruksen tartuntakeskittymästä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Yhdysvallat evakuoi kansalaisiaan Kiinasta koronaviruksen tartuntakeskittymästä

Evakuointilennolla ei välttämättä ole tilaa kaikille halukkaille.

Ihmiset käyttivät hengityssuojaimia Hong Kongissa lauantaina suojautuakseen koronavirukselta.­

26.1. 6:46

Yhdysvallat on järjestämässä evakuointilentoa Kiinan Wuhanista, maan ulkoministeriö kertoo. Uutiskanava CNN:n mukaan suunnitelma koskisi Yhdysvaltain diplomaatteja ja kansalaisia. Koronavirustartuntojen leviämisen on kerrottu alkaneen Hubein maakunnassa sijaitsevasta Wuhanin miljoonakaupungista.

Lennon on määrä lähteä Wuhanista tiistaina ja lennättää ihmiset San Franciscoon, ministeriö kertoi Kiinassa oleville yhdysvaltalaisille lähetetyssä sähköpostissa. Postissa varoitettiin, että lennolla on "rajoitetusti kapasiteettia" yksityishenkilöille.

– Kapasiteetti on erittäin rajallinen, ja jos ei ole mahdollista kuljettaa kaikkia halukkaita, etusija annetaan suuremmassa koronavirusriskissä oleville, ministeriö totesi.

Wall Street Journalin mukaan Wuhanissa on noin tuhat yhdysvaltalaista. Siellä sijaitseva Yhdysvaltain konsulaatti tavoittelee kansalaisia.

Ranskalaiset suunnittelevat bussikyytiä

Ranska on suunnitellut evakuoivansa kansalaisiaan Hubeista bussilla. Uutistoimisto AFP kertoi aikaisemmin, että joitakin ulkomaiden kansalaisia saatetaan ennen lähtöä asettaa karanteeniin johonkin toiseen kiinalaiskaupunkiin.

Kiinassa viruksen leviämistä on yritetty estää esimerkiksi eristämällä kokonaisia suurkaupunkeja. Maan keskiosassa sijaitseva Hubein maakunta on lähes kokonaan karanteenissa. 11 miljoonan asukkaan Wuhanissa tuli sunnuntaina voimaan merkittäviä rajoituksia autoilla liikkumiseen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?