Mika Aaltolan kolumni: Venäjä, Venäjä, Venäjä ei aina avaa silmiä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Mika Aaltolan kolumni: Venäjä, Venäjä, Venäjä ei aina avaa silmiä

Kuvituskuva
Julkaistu: 27.1. 8:08

Putkinäköisyys ilmenee myös siinä, että Venäjän kuvitellaan olevan Neuvostoliitto, kirjoittaa Mika Aaltola.

Maailmaa on Venäjän ulkopuolella ja maailma ulottuu Venäjällekin. Venäjä, Venäjä, Venäjä -lausahduksella on vinha perä, mutta se ei saisi johtaa putkiajatteluun, joka liiaksi estäisi kykyä ajoissa huomata ja hoksata Suomen etuja monessa muussa suunnassa ja asiakokonaisuudessa.

Suomelle Venäjän läheisyys on keskeinen geostrateginen fakta. Yhdysvallat-vetoinen länsi on maamme ensisijainen viiteryhmä.

Kokonaisyhtälö on kuitenkin epäsuhtainen: Yhdysvallat on tärkeä erityisesti suhteessa pohjoisen Euroopan vakauteen ja Venäjään. Yhdysvalloille Venäjä on kuitenkin yhä enemmän maan Kiinan suhteen määrittelemää. Venäjää tarvittaisiin lähemmäksi, jotta voidaan tehokkaammin operoida Kiinan lisäksi myös monella muulla valtapelilaudalla.

Pahimmillaan Venäjä, Venäjä, Venäjä -hokema tuottaa putkinäköisyyttä. Putkinäkö voi ilmetä esimerkiksi Kiinan näkemisenä niin kuin se olisi Venäjä tai Venäjän kaltainen. Kiinalla on kuitenkin omat intressinsä ja omaehtoiset strategiset kuvionsa.

Venäjä manageeraa ja manipuloi sisäisesti ja ulkoisesti käsityksiä Venäjän vahvuudesta sekä muiden heikkoudesta.

Venäjä manageeraa ja manipuloi sisäisesti ja ulkoisesti käsityksiä Venäjän vahvuudesta sekä muiden heikkoudesta. Se ei vahvistu tasavertaiseksi ilman, että muut heikkenevät.

Kiina on suhteessa muihin hyvin vahva. Kiina pikemminkin sensuroi sisäisesti ja ulkomailla mieluummin kuin suoraa kikkailisi. Venäjä haluaa roolia Euroopassa ja maailmalla siellä täällä ketterästi sekaantumalla asioihin.

Kiina taasen haluaa olla pilaamatta liikaa, mutta pyrkii pikkuhiljaa muotoilemaan vallitsevaa olotilaa itselleen suotuisaan suuntaan. Kiinassa ollaan varmoja ajan pitkien kaarien olevan heidän puolellaan. Venäjällä nähdään toisin ja toimitaan pikaisemmin.

Toisaalta putkinäköisyys ilmenee myös siinä, että Venäjän kuvitellaan olevan Neuvostoliitto. Helposti haetaan vertauskuvia kylmän sodan ajalta.

Haaveillaan yhtenäisestä ideologisesta ja arvopohjaisesta läntisestä rintamasta suhteessa Venäjään. Nähdään Venäjän hybridivaikuttaminen vähän samaan tapaan kuin tulkittiin Neuvostoliiton tuottama ideologinen haaste ja kommunistiset läntiset verkostot. Jännitetään läntisestä rintamasta lipsumisia. Pelataan sodan spekulatiivisia skenaarioita. Vaaditaan vastauksia: Mitä Suomi tekisi, jos Venäjä Neuvostoliiton lailla valtaisi Baltian? Missä tilanteessa Suomi voisi liittyä Natoon?

Venäjän voisi pikemminkin nähdä keskitettynä uusnationalistisena valtioratkaisuna, joka on toteutettu venäläiseen malliin, ylhäältä alaspäin kestävää hierarkiaa luoden.

Tämä on intellektuaalisesti helppoa mutta yksipuolistavaa. Venäjän voisi pikemminkin nähdä keskitettynä uusnationalistisena valtioratkaisuna, joka on toteutettu venäläiseen malliin, ylhäältä alaspäin kestävää hierarkiaa luoden. Venäjä on suhteellisen vahva, sillä on monta kosijaa. Tilanne on hyvä. Tietyissä rajoissa pysyvällä Venäjällä on vahva tulevaisuutensa sekä siihen johtavat toimivat niksinsä ja varjopääomien siirtoverkostonsa.

Myös kuva Yhdysvalloista on saattanut vääristyä. Maa on kahden valtameren turvallisuuden varaan rakentunut suurvalta. Näimme sen usein omasta Venäjä-kuvastamme käsin.

Mutta Yhdysvallat pärjää aina, myös ilman pienempien maiden sille asettamien toiveiden täyttämistä. Transatlantinen suhde ei ole romanttinen avioliitto.

Yhdysvallat haastaa meitä ideologisesti enemmän kuin Venäjä.

Yhdysvallat haastaa meitä ideologisesti enemmän kuin Venäjä. Yhdysvaltojen draamaa seurataan henkeä pidätellen Euroopassa. Huomaamatta jää, että olemme altistuneita suhteessa yhdysvaltalaiseen draamavaltaan.

Yhdysvallat hakee omaa uutta ratkaisuaan, joka ulko- ja kauppapoliittisesti on todennäköisesti yhä nationalistisempi. Sisäisesti erot ovat pikemminkin siinä, säilyvätkö muut instituutiot vahvasti presidentin valtaa tasapainottavina vain siirrytäänkö presidenttikeskeisempään ratkaisuun. Ulkopoliittisesti erot valtapuolueiden välillä eivät välttämättä ole suuret. Uusnationalismille haetaan, joko etnisnationalistiset oikeutukset, tai sitten teollisuus-, kauppa-, työllisyys- ja ilmastopoliittiset.

Kysymysmerkit suhteessa Yhdysvaltojen puolustussitoumuksiin, joka tapauksessa suurenevat jännitteiden kasvaessa Kiinaa ympäröivillä merialueilla.

Kirjoittaja on Ulkopoliittisen instituutin johtaja.

Tuoreimmat osastosta