Wuhanin miljoonakaupunki sulkeutuu koronaviruksen takia – joukkoliikenne pysäytetty, lentoja ja junia ei päästetä lähtemään

Wuhanin asukkaita on kehotettu pysymään kaupungissa ja muita kiinalaisia välttämään matkustamista Wuhaniin.

Tammikuun alussa tervesviranomaiset mittasivat lentomatkustajilta kuumetta ennen lennon lähtöä Wuhanissa. Nyt liikenne kaupungista on katkaistu kokonaan.

Kiinassa viranomaiset ovat käskeneet Wuhanin miljoonakaupungin joukkoliikenteen pysäytettäväksi koronaviruksen takia, BBC kertoo. Viranomaisten mukaan poikkeustoimi koskee myös kaupungista lähteviä lentokoneita ja junia.

Wuhanista tiettävästi alkunsa saanut uusi koronavirus on tappanut Kiinassa jo 17 ihmistä. Tautitartuntoja on todettu liki 450.

Wuhanin asukkaita on kehotettu pysymään kaupungissa ja muita kiinalaisia välttämään matkustamista Wuhaniin. Wuhanissa on noin yhdeksän miljoonaa asukasta.

Viruksen arvioidaan lähteneen liikkeelle juuri Wuhanista torilta, jolla myytiin laittomasti villieläimiä.

Maailman terveysjärjestö WHO järjestää tänään hätäkokouksen viruksesta. WHO:n on määrä päättää, julistaako se viruksen takia kansainvälisen kansanterveyden hätätilan.

Kiinan lisäksi virusta on havaittu Taiwanissa, Japanissa, Etelä-Koreassa, Thaimaassa ja Yhdysvalloissa. Venäläismedian mukaan myös Pietarissa on tänään tullut tietoon ainakin yksi epäilty tartuntatapaus Shanghaista saapuneella lennolla. Sitä ei kuitenkaan ole vielä vahvistettu.

Suuri viruksen leviämistä koskeva huolenaihe liittyy kiinalaisen uudenvuoden juhlintaan. Lomat ovat alkamassa perjantaina, ja miljoonat kiinalaiset matkustavat muualle täpötäysillä junilla.

Samassa kategoriassa sarsin kanssa

Kiinan hallitus on luokitellut hengitysteitse leviävän viruksen samaan kategoriaan vuosina 2002–2003 riehuneen sars-epidemian kanssa. Tämä tarkoittaa muun muassa sairastuneiden pakollista eristämistä ja mahdollisia rajoituksia matkustamiseen.

– Tehostamme tutkimusta tunnistaaksemme taudin lähteen ja tarttumistavan, Kiinan terveysviranomaisten edustaja Li Bin totesi.

Kiinan terveysviranomaiset ovat myös varoittaneet, että virus voi muuttua ja levitä edelleen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?