Luonto sekosi lämmöstä: kirsikkapuut kukkivat ja mustarastas pesii jo Tukholmassa – ”Näen tällaista ensimmäistä kertaa” - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Luonto sekosi lämmöstä: kirsikkapuut kukkivat ja mustarastas pesii jo Tukholmassa – ”Näen tällaista ensimmäistä kertaa”

Mustarastas ja kukkiva kirsikkapuu arkistokuvissa.

Mustarastas ja kukkiva kirsikkapuu arkistokuvissa.

Julkaistu: 20.1. 9:42

Oletko itse todistanut lämpimästä säästä johtuvia outoja luonnonilmiöitä?

Eteläisessä Suomessa talvi on ollut poikkeuksellisen lämmin eikä talvisen sään ja lumipeitteen saapumista ole vieläkään näköpiirissä. Tuoreen ennusteen mukaan Pohjois-Atlantilta tuleva lämmin virtaus on tuomassa Suomeen uuden lauhan virtauksen ja paikoitellen jopa yhdeksän plusasteen lämpötilat.

Lauhaa säätä ja sen aiheuttamia ilmiöitä on ihmetelty myös länsinaapurissa. Ruotsin radion lauantaina julkaiseman uutisen mukaan mustarastas on ryhtynyt pesimään Tukholman Mariatorgetin läheisyydessä olevassa joulukuusessa. Poikasten kuoriutuminen jo tammikuussa on äärimmäisen harvinaista.

– Näen tällaista ensimmäistä kertaa. Aikaisimmat koskaan nähneeni mustarastaan poikaset olivat huhtikuun puolivälissä ja munimisen on pitänyt tapahtua maaliskuussa. Sitä aikaisempia tapauksia en tiedä, ihmettelee Birdlife Ruotsi -järjestön asiantuntija Anders Wirdheim uutistoimisto TT:lle.

Aiemmin samalla viikolla ruotsalaismedia kertoi Tukholman Södermalmilla ja Kuninkaan puutarhassa sijaitsevien kirsikkapuiden alkaneen jo kukkia noin kolme kuukautta etuajassa. Asiasta kertovat Mitti-uutissivuston haastattelema biologi sanoo puun kukinnan alkavan normaalisti vasta huhtikuun lopussa.

Oletko itse todistanut lämpimästä säästä johtuvia outoja luonnonilmiöitä? Kerro meille niistä tai lähetä kuva WhatsApp-viestinä numeroon 040-6609019 tai uutiset@iltasanomat.fi.

Tuoreimmat osastosta