Poliisi uskoo löytäneensä joulukuussa kadonneen 14-vuotiaan pojan savupiipusta Yhdysvalloissa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Poliisi uskoo löytäneensä joulukuussa kadonneen 14-vuotiaan pojan savupiipusta Yhdysvalloissa

Julkaistu: 15.1. 8:01

Pojan henkilöllisyys ja kuolinsyy pyritään vielä varmistamaan ruumiinavauksella.

Poliisi uskoo löytäneensä lähes kuukausi sitten koulumatkallaan kadonneen 14-vuotiaan Harley Dillyn ruumiin savupiipusta Port Clintonin kaupungista Yhdysvaltain Ohiosta, kertoo uutiskanava CNN.

Viimeiset havainnot pojasta ovat joulukuun lopulta viime vuonna, kun hän lähti koulumatkalleen aamulla.

Pojan etsinnät ovat joulukuun lopulta lähtien kohdistuneet yli 60 hehtaarin alueelle.

Kun etsintäpartio maanantaina astui sisään tyhjillään ja remontissa olevaan kesäasuntoon Harleyn koulumatkan varrella, odotti sisällä järkyttävä näky.

Pojan takki ja silmälasit löytyivät talon toisesta kerroksesta tiilistä rakennetun savupiipun viereltä.

– Näyttää siltä, että Harley kiipesi radiomastoa pitkin talon katolle ja astui sisälle savupiippuun. Hänen takkinsa ja silmälasinsa putosivat hormin kautta talon toiseen kerrokseen. Savupiippu oli kuitenkin ummessa ensimmäisen ja toisen kerroksen välillä, minkä vuoksi Harley jäi jumiin, Port Clintonin poliisipäällikkö Robert Hickman kertoi tiistaina.

Poliisilla ei ole tietoa siitä, miksi Harley oli päätynyt kiipeämään savupiippuun.

Tapauksessa epäilläänkin kuitenkin olevan kyse pelkästä onnettomuudesta, eikä talosta löytynyt murtautumisen jälkiä.

Pojan henkilöllisyys ja kuolinsyy pyritään vielä varmistamaan ruumiinavauksella.

Tuoreimmat osastosta