Sanders ja Warren maltillisten ehdokkaiden tähtäimessä: ”Meidän pitää olla vilpittömiä äänestäjille” - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Sanders ja Warren maltillisten ehdokkaiden tähtäimessä: ”Meidän pitää olla vilpittömiä äänestäjille”

Bernie Sanders (oik.) ja Elizabeth Warren haluaisivat kaikille amerikkalaisille valtion sairausvakuutuksen. Joe Biden (kesk.) kysyi suunnitelman hinnasta.

Bernie Sanders (oik.) ja Elizabeth Warren haluaisivat kaikille amerikkalaisille valtion sairausvakuutuksen. Joe Biden (kesk.) kysyi suunnitelman hinnasta.

Julkaistu: 15.1. 6:09

Terveydenhuolto jakaa demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivien mielipiteitä.

Terveydenhuollosta väännettiin aiempien väittelyiden tavoin kiivaasti demokraattien viimeisessä väittelyssä ennen Iowan esivaaleja. Bernie Sanders ja Elizabeth Warren kannattavat Medicare for All -ehdotusta, jonka myötä yksityisiä sairausvakuutuksia ei tarvittaisi. Toisin kuin Sanders, Warren kuitenkin kannattaa Barack Obaman aikana tehtyä Affordable Care Actia, joka pakotti ihmiset ottamaan sairausvakuutuksen ja vakuutusyhtiöt kattamaan kaikki.

Muiden ehdokkaiden suunnitelmissa yksityisen sairausvakuutuksen saisi yhä ottaa, mutta muuten kaikki olisivat valtion taholta vakuutettuja.

Warrenin mukaan ”Medicare niille, jotka haluavat” -suunnitelmat olisivat parannus nykytilanteeseen. Hänen mielestään parannus jäisi kuitenkin liian pieneksi. Maltillisemmat ehdokkaat kuitenkin kritisoivat Warrenin ja Sandersin suunnitelmia siitä, ettei niille löydy demokraattien keskuudessa enemmistön kannatusta ja Medicare kaikille tulisi kalliiksi.

– Ei ole totta, että ehdottamani suunnitelma on pieni, Pete Buttgieg vastasi Warrenille.

Buttgieg sanoi hänen suunnitelmansa olevan ”isoin asia, jonka olemme saavuttaneet terveydenhuollon saralla viimeisen puolen vuosisadan aikana”. Twitterissä kiinnitettiin huomiota Joe Bideniin, joka oli mukana luomassa Affordable Care Actia Obaman varapresidenttinä.

Biden vastasikin omassa vastauksessaan Affordable Care Actin olevan isoin asia vuosikymmeniin terveydenhuollossa Yhdysvalloissa.

Biden myös piikitteli Sandersia siitä, ettei tämä ollut avannut terveydenhuoltosuunnitelmansa kustannuksia.

– Mielestäni meidän pitää olla vilpittömiä äänestäjillemme ja kertoa heille, mitä se maksaa.

Tuoreimmat osastosta