Presidenttiehdokkaaksi haluavat käyvät tiukkaa kilpailua kampanjarahasta – suurimman potin on kuitenkin kerännyt presidentti Trump - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Presidenttiehdokkaaksi haluavat käyvät tiukkaa kilpailua kampanjarahasta – suurimman potin on kuitenkin kerännyt presidentti Trump

Joe Biden (vas.), Bernie Sanders ja Elizabet Warren ovat mukana demokraattien presidenttikisassa.

Joe Biden (vas.), Bernie Sanders ja Elizabet Warren ovat mukana demokraattien presidenttikisassa.

Julkaistu: 14.1. 21:25

Bernie Sanders onnistui keräämään suurimman potin tärkeää kampanjarahaa ennen demokraattien esivaalien alkamista.

Yhdysvalloissa kilpailu demokraattipuolueen presidenttiehdokkuudesta käy jännittävänä vain viikkoja ennen ensimmäisiä esivaaleja. Kisassa on mukana edelleen kaksitoista ehdokasta, joista poikkeuksellisen moni on onnistunut keräämään viime kuukausina merkittävästi rahaa kampanjaansa ja pitämään toiveet ehdokkaaksi pääsystä elossa.

Kisan voittaa ehdokas, joka onnistuu parhaiten varainkeruussa. Kampanjakassalla ehdokkaat voivat palkata kampanjatyöntekijöitä ratkaiseviin osavaltioihin ja ostaa televisiomainoksia tärkeille alueille. Poikkeuksena ovat ehdokkuudesta kisaavat miljardöörit, jotka kaivavat tarvittavat rahat omasta taskustaan.

Päättyneen vuoden lokakuun ja joulukuun välillä eniten rahaa onnistui keräämään Vermontin senaattori Bernie Sanders, joka haali kassaansa muhkeat 34,5 miljoonaa dollaria eli 31 miljoonaa euroa. Luvut kertovat Sandersin olevan ratkaisevalla hetkellä kovassa nosteessa, sillä hänen keräämänsä summa kasvoi lähes kymmenellä miljoonalla edellisestä vuosineljänneksestä.

Kuvituskuva

Suuryritysten ja varankeruukomiteoiden lahjoituksista kieltäytyvän Sandersin tiimin mukaan rahat tulivat 1,8 miljoonalta yksityiseltä lahjoittajalta. Keskimääräisen lahjoitussumman kerrotaan olleen 18 dollaria. Kampanjasta myös kerrottiin lahjoituksia sadelleen erityisesti opettajilta sekä Amazonin, Starbucksin, Walmartin ja Yhdysvaltojen postilaitoksen työntekijöitä.

Senaattori Bernie Sanders on onnistunut demokraattien ehdokkaista parhaiten kampanjakassan kartuttamisessa viime kuukausina.

Senaattori Bernie Sanders on onnistunut demokraattien ehdokkaista parhaiten kampanjakassan kartuttamisessa viime kuukausina.

Sosialistiksi julistautunut Sanders näyttää olevan viemässä voiton kisasta liberaalien nuorten ja vasemmistolaisten amerikkalaisten suosikkina. Samansuuntaisilla teemoilla kampanjoiva senaattorikollega Elizabeth Warren keräsi vuoden lopussa 21,2 miljoonaa dollaria, joka on yli kolme miljoonaa vähemmän kuin aiemmalla neljänneksellä.

Sanders on saanut merkittävää tukea vasemmiston supertähdeltä Alexandria Ocasio-Cortezilta, joka on kampanjoinut hänen puolestaan.

Demokraateista toiseksi eniten rahaa onnistui keräämään indianalaisen South Bendin kaupungin 37-vuotias pormestari Pete Buttigieg, joka on Sandersin tapaan kuulunut suosikkeihin ensimmäisenä äänestävissä Iowan ja New Hampshiren osavaltioiden mielipidemittauksissa.

Bernie Sandersin (oik.) lisäksi myös Joe Biden ja Elizabeth Warren kisaavat edelleen demokraattien presidenttiehdokkuudesta.

Bernie Sandersin (oik.) lisäksi myös Joe Biden ja Elizabeth Warren kisaavat edelleen demokraattien presidenttiehdokkuudesta.

Kolmantena tulee entinen varapresidentti Joe Biden, joka onnistui loppuvuonna petraamaan varainkeruutaan huonosti sujuneen alkusyksyn jälkeen. RealClearPolitics-sivuston laskemassa mielipidekyselyjen keskiarvossa Biden on edelleen amerikkalaisten suosikki demokraattien ehdokkaaksi lähes 30 prosentin kannatuksella. Toisena tuleva Sanders yltää reiluun 20 prosenttiin.

Varainkeruukisan yllättäjiin kuuluu Kalifornian Piilaakson ehdokkaaksi kutsuttu Andrew Yang, joka haali kassaansa oman ennätyssummansa 16,5 miljoonaa dollaria. Perustulolla kampanjoiva Yang on viime aikoina saanut nostetta esimerkiksi Buzzfeed-uutissivuston kirjoituksesta, jossa hänen arvioitiin voivan jopa voittaa koko kisan.

Osa ehdokkaista kohtaa Suomen aikaa varhain keskiviikkoaamuna tv-väittelyssä, joka on viimeinen ennen Iowan vaalihuoneistojen aukeamista 3. helmikuuta. Ehdokkuudesta kamppaillut senaattori Cory Booker kertoi maanantaina jäävänsä pois kisasta, koska häntä ei hyväksytty mukaan kaapelikanava CNN:n ja Des Moines Register -sanomalehden järjestämään väittelyyn.

Pete Buttigieg on ollut yksi kisan yllättäjiä.

Pete Buttigieg on ollut yksi kisan yllättäjiä.

Viimeisellä neljänneksellä ainoa vielä mukana ollut afroamerikkalainen ehdokas Booker onnistui keräämään kassaansa 6,6 miljoonaa dollaria.

– Olemme tulleet pisteeseen jossa me tarvitsemme lisää rahaa rakentaaksemme kampanjan, jonka voimme voittaa – rahaa jota meillä ei ole ja jota on vaikeampaa kerätä, koska en osallistu seuraavaan väittelyyn, Booker perusteli pois jättäytymistään.

Demokraattien esivaaliehdokkaiden tasaisuuden ennustetaan voivan johtaa siihen, ettei selkeää voittajaa selviä helmikuussa järjestettävissä neljän osavaltion esivaaleissa. Näin olleen ehdokkuus ratkeaisi vasta maaliskuun alun supertiistaiksi kutsuttuna päivänä, jolloin ehdokkaasta äänestetään 14 osavaltiossa.

– Kiinnittäkää turvavyönne, sillä uskon edessä olevan pitkittynyt kisa kohti maaliviivaa, kommentoi demokraattipuolueen johtoon kuuluva kongressiedustaja Hakeem Jeffries sanomalehti New York Timesille.

Andrew Yang keräsi demokraattiehdokkaista viidenneksi eniten.

Andrew Yang keräsi demokraattiehdokkaista viidenneksi eniten.

Voittaja tulee saamaan vastaansa istuvan presidentin Donald Trumpin, jonka kampanja kertoi torstaina onnistuneensa keräämään viime vuoden viimeisellä neljänneksellä peräti 46 miljoonaa dollaria – enemmän kuin yksikään demokraateista.

Tällä viikolla käynnistyvä virkasyyteoikeudenkäynti näyttää herättäneen Trumpin tukijat lahjoittamaan, sillä viime kuukausina kerätty summa oli ennätyssuuri.

Tuoreimmat osastosta