Viilentyneessä maailmanajassamme valta ja status ovat keskeisiä tilanteiden ajureita. Niin on ehkä aina ollut, mutta nyt asiaa ei paljoa peitellä. Valtapeli voi olla hyvin loogista, mutta nyt kehityskulut eivät tuota selkeyttä. Sumeus ja hämäryys vallitsevat. Kun Iranin pääkaupungin yllä tapahtui lentoturma, jossa kuoli kymmeniä iranilaisia, kanadalaisia ja lukuisia ruotsalaisia, spekulaatiot johtivat heti monille eri poluille. Yhdet tulkitsivat asian heti teknisenä vikana, toiset tuottamuksellisena tekona ja kolmannet vahinkona. Kaikki vaihtoehdot tuntuvat epätodennäköisiltä. Vaikea nähdä, että millään niistä olisi selkeää faktaperustaista mieltä. Toisaalta tämä vaikeaselkoisuus kuvastaa hyvin maailmanpolitiikka Lähi-idässä.
Kone oli suhteellisen uusi. Lentoturvallisuudeltaan luotettavaa tyyppiä. Katastrofaalinen onnettomuus olisi erittäin epätodennäköinen, vaikkakin mahdollinen. Vaikka lentäminen on hyvin turvallista, koneita putoaa. Uusia konetyyppejä on asetettu lentokieltoon onnettomuuksien takia. Iranissa lento-onnettomuudet ovat valitettavan yleisiä. Maa on ollut sanktioiden kohteena jo vuosia. Varaosien saanti on ollut hyvin vaikeaa. Arkijärjellä ja -kokemuksella ajateltuna lento-onnettomuus saattaa sattua milloin tahansa ja missä tahansa. Erittäin huono tuuri saattaa ajoittua myös geopoliittisesti jännittyneen tilanteen yhteyteen.
Oma ensireaktioni oli, että mielenkiintoista, mutta asia ei todennäköisesti ole keskeinen elementti tapahtumien virrassa. Tapahtuihan Iranissa myös samalla kohtalokkaalla hetkellä kaksi maanjäristystä, joiden voimakkuus oli juuri ydinkokeen luokkaa. Nämä olivat kuitenkin luonnollisia maanjäristyksiä. Iranissa tapahtuu lentoturmia ja maanjäristyksiä. Huomio kohdistui valtiotason siirtoihin, vaikka mieleen tuli erilaiset konfliktien yhteydessä tapahtuneet epäselvät lentoturmat tai alas ampumiset.
Ruandan kansanmurha käynnistyi maan presidentin salamurhalla. Häntä kuljettanut kone pudotettiin. Monet varmasti muistavat, kun Neuvostoliitto 1980-luvulla pudotti korealaisen matkustajakoneen. Listalla on myös YK:n pääsihteeri, Dag Hammarskjöld, jonka kone putosi vuonna 1961 rauhanvälitysmatkalla hyvin epäselvissä olosuhteissa nykyisen Sambian alueella. Vielä kauempaa historiasta löytyy myös suomalainen tapaus. Neuvostoliitto ampui Aero Oyn Kaleva-koneen välirauhan aikana. Kone oli matkalla Tallinnasta Helsinkiin. Lista on pitkä. Iranilainen, ilman transponderia lentänyt kone ammuttiin alas Yhdysvaltojen toimesta vuonna 1988. Uhreja oli 290. Selkeästi konflikti ja globaali ilmaliikenne kietoutuvat toisiinsa. Siviili-ilmailun olisi syytä reagoida herkemmin siihen, mitä poliittisella tasolla on tapahtumassa.
Jos Teheranin turma ei ollut onnettomuus, jää kaksi vaihtoehtoa. Koneen pudottamisesta on vahvistuvaa näyttöä. Ihan arkijärjellä ajatellen se, että liipaisinsormi oli jännittyneinä tunteina herkkä, kuulostaa uskottavalta. Iranilaiset pelkäsivät Trumpin tulevaa ”lausuntoa”. Iskuja oli luvassa. Pääkaupunki olisi varmasti ollut kohdelistalla. Iranin ilmatorjunta oli huippuunsa virittyneenä. Virheitä sattuu tekevälle. Ehkäpä sama huolimattomuus oli syynä tapahtumille Itä-Ukrainassa, kun hyvin ammattitaitoiset sotilaat ampuivat ala malesialaisen koneen. Hutilointi voi olla myös tuottamuksellista. Vahinkoja sattuu, jos toimintaympäristö sallii, eikä seurauksilla ole niin väliä.
Arkijärkeä voidaan myös käyttää hyväksi. Aikamme on kyyninen ja laskelmoiva. Tapahtumaketjut saattavat edetä loogisesti. Mutta hybridiaikana signaaleja voidaan lähettää myös epäloogisin ja odotusarvoja hyväksikäyttävin tavoin. Kun Iranin ilmatorjunnan eliitti möhlii, kyseessä voi olla ammattitaidottomuus tai sitten arkijärjen huijaus ja signalointi maan kyvystä kyynisesti iskeä pehmeisiin kohteisiin tavalla, joka on kiistettävissä, kuten on tapahtunut aikaisemminkin.
Loppujen lopuksi maailmassamme on yhä vähemmän selkeyttä, mutta myös paljon vainoharhaisuutta tai hätääntynyttä spekulaatiota. Reaktiot voivat johtaa herkkään liipaisinsormeen, vahinkojen lukemiseen juonina tai juonien laittamisena vahinkojen piikkiin.
Kirjoittaja on Ulkopoliittisen instituutin johtaja.