Iran esitteli mustaa laatikkoa, jonka kerrotaan olevan peräisin turmakoneesta - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Iran esitteli mustaa laatikkoa, jonka kerrotaan olevan peräisin turmakoneesta

Julkaistu: 10.1. 13:38

Iran on kieltäytynyt luovuttamasta mustaa laatikkoa tutkittavaksi Yhdysvaltoihin.

Iranin kansallisen televisioyhtiön lähetyksessä esiteltiin mustaa laatikkoa, jonka väitettiin olevan peräisin tuhoutuneesta Ukraine International Airlinesin Boeing 737 -matkustajakoneesta. Mustalla laatikolla tarkoitetaan laitteistoa, joka tallentavaa tietoa lentokoneen tapahtumista.

Videolla tuntemattomaksi jäävä mies avaa laatikon esitellen sen sisällä olevia laitteita. Laitteiston väitetään olevan vahingoittumaton sekä pitävän sisällään lentodataa ja lentäjän ääninauhoitteen.

Iranin siviili-ilmailun viranomaiset ovat aiemmin ilmoittaneet, etteivät ne luovuta maahan pudonneen ukrainalaisen matkustajakoneen kahta mustaa laatikkoa yhdysvaltalaiselle Boeing-lentoyhtiölle tai Yhdysvaltain viranomaisille. Perjantaina Iran kuitenkin kutsui Boengin osalliseksi onnettomuustutkintaan, muun muassa Independent kertoo.

Ukrainan on kuitenkin ilmoitettu osallistuvan tutkintaan tiiviisti. Perjantaina myös selvisi, että onnettomuuden tutkintaan tulee osallistumaan Ranskan lento-onnettomuuksia tutkivan valtion viraston edustaja, Reuters kertoo.

Ukrainalainen matkustajakone putosi pian lähdettyään Iranista Teheranin lentokentältä keskiviikkoaamuna. Koneessa oli 176 ihmistä, joista yhdeksän oli miehistön jäseniä. Kaikki menehtyivät turmassa.

Lentokoneen tippumissyystä on ilmassa sankkoja epäilyksiä.

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoi perjantaina, että matkustajakoneen saattoi ampua alas ohjus, mutta asiaa ei ole vielä vahvistettu, uutistoimisto Reuters kertoo.

Tutkivan journalismin verkosto Bellingcat ja amerikkalaislehti New York Times julkaisivat aiemmin videon, jossa näkyy mahdollisesti ohjusisku ukrainalaiskoneeseen. Nimettömät amerikkalaislähteet kertoivat Yhdysvaltojen uskovan, että iranilainen ohjus pudotti koneen vahingossa.

Kanadan pääministeri Justin Trudeau puolestaan sanoi tiedotustilaisuudessa, että matkustajakoneen pudotti todennäköisesti iranilainen ilmatorjuntaohjus. Myös Britannian pääministeri Boris Johnson vahvisti, että iranilaisohjus vaikuttaa aiheuttaneen matkustajakoneen putoamisen.

Kansainvälisen median mukaan ohjuksen uskotaan olevan peräisin Tor M1 -ilmatorjuntajärjestelmästä.

Iranin ilmailuviranomaisten johtaja Ali Abedzadeh kuitenkin kiisti perjantaina tiukasti, että koneen olisi pudottanut ohjus.

Juttua päivitetty 10.1. klo 13.48. Lisätty tieto, että Iran kutsui Boeingin mukaan onnettomuustutkintaan.