Kommentti: Trump voi joutua vielä maksamaan – Iranilla on valttikortit - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Kommentti: Trump voi joutua vielä maksamaan – Iranilla on valttikortit

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump poistumassa keskiviikkona Valkoisessa talossa järjestetystä tiedotustilaisuudestaan.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump poistumassa keskiviikkona Valkoisessa talossa järjestetystä tiedotustilaisuudestaan.

Julkaistu: 8.1. 23:34

Yhdysvaltain ja Iranin asetelma ei muutu, mutta se voi muuntua, kirjoittaa Ilta-Sanomien ulkomaanuutisten tuottaja Jari Alenius.

Sota on helpompi aloittaa kuin lopettaa. Tai tätä vanhaa sanontaa mukaillen: aseiden kalistelu on helpompaa kuin perääntyminen ilman kasvojen menetystä. Siksi Yhdysvaltain ja Iranin vaarallisessa, verisessä nokittelussa keskiviikkona ainakin hetkeksi saavutettu välirauha oli kaikin puolin arvostettava saavutus.

Presidentti Donald Trumpin lähipiiristä löytyi kuin löytyikin lopulta se ”aikuinen”, joka vihelsi pelin poikki. Järjen äänen oli pelätty saaneen potkut ja Trumpin ympäröineen itsensä vain joojoo-miehillä. Onneksi epäilijät, kuten allekirjoittanut, olivat väärässä.

Taustatukea tarjosi Iran. Se oli varoittanut toissa yön ohjusiskuistaan yhdysvaltalaistukikohtiin niiden irakilaisväkeä. Kukaan ei taittanut edes hiustaan. Iranin johtajat saivat haluamansa hyvityksen oman kansan silmissä, Yhdysvallat ei joutunut todella maksamaan iranilaiskomentajan tappamisesta.

Nyt sai riittää

Hetken ehti näyttää jo siltä että deja-vu. Yhdysvallat hyökkäämässä ison Lähi-idän valtion kimppuun. Mutta paljon on muuttunut Persianlahden ja Irakin sotien päivistä.

Yhdysvallat on jäämässä Irania vastaan täysin yksin, tukea ei eurooppalaisilta liittolaisilta juuri heru, kun konfliktin perussyynä pidetään Trumpin kutomaa Iranin ydinsopimuksen alasajoa.

Yhdysvallat olisi uusilla ohjusiskuilla voinut eristää itseään yhä enemmän muusta kansainvälisestä yhteisöstä. Tämä saattoi painaa puntarissa, sillä puheessaan keskiviikkona Trump korosti nimenomaan kansainvälistä yhteistyötä Iranin uhan patoamiseksi.

Tukea Trumpille ei herunut kotoakaan. Ristiriitaiset, horjuvat perustelut Iranin kurmoottamiseksi näyttivät alkavan jo syödä luottamusta hallintoon. Oikeastaan kaikki puhui sitä vastaan, että aseellista nokittelua olisi jatkettu. Osa Trumpia varauksetta tukevista republikaaneistakin alkoi viestiä, että nyt saisi riittää.

Ei pidä väheksyä tämän merkitystä Trumpin perääntymisessä. Hän tavoittelee ennen kaikkea uudelleenvalintaa tämän vuoden valeissa ja laski nyt todennäköisesti niin, että oli jo saavuttanut kaiken mitä tällä erää halusi.

Asetelma voi muuntua

Tässäkö tämä oli? Mitä vielä.

Yhdysvallat ajaa edelleen vallanvaihtoa Iranissa, vaikka sitä ei julkilausutakaan. Iran ajaa edelleen Yhdysvaltain ajamista Välimereen Lähi-idästä. Asetelma ei muutu, mutta se voi muuntua.

Konfliktin vaara pysyy, ja se on kasvanut. Pommituksilla ja tappoiskulla Trump usutti liikkeelle voimia, jotka voivat hautoa kostoa rauhassa Irakissa, Libanonissa ja laajemmallakin. Hybridisodankäynnin hallitsevat muutkin kuin Venäjä. Kyberiskut ovat todellinen vaara. Nykyaikaista sotaa voidaan käydä muutenkin kuin aseilla.

Trump voi maksaa Iran-kriisistä vielä monella tapaa. Yhdysvaltain asema Irakissa murenee, Isis voi pulpahtaa pintaan uudelleen. Niissä olisi selittämistä.

Oikeastaan Iranilla on valttikortit. Sopivasti ensi marraskuun vaalien alle ajoitettu uusi kriisi voi sinetöidä Trumpin vaalitappion, jos se onnistutaan toteuttamaan niin että presidentti näyttää yhtä holtittomalta ja sekavalta kuin eilen tauonneessa kriisissä.

Tuoreimmat osastosta