Presidentti Niinistö tapasi presidentti Trumpin syksyllä. Vierailu valmisteltiin hyvin ja Niinistö sai maailmalla kiitosta mallikkaasta esiintymisestään. Käsite, joka mainittiin Suomen presidentin julkisen esiintymisen, yhteydessä oli stoalaisuus. Keskustelussa stoalaisuus liitettiin yleisemmin myös Suomeen ja suomalaisiin. Mihin tällä viitattiin, oli tiukan vähäeleiseen mutta painavasti sanovaan tyyliin, mikä ulkopoliittisessa puheessa onkin Suomessa pääsääntöistä.
Stoalaisuuden juuret menevät antiikin Kreikan filosofiaan ja oppiin hyveellisestä tavasta elää. Kreikassa ja myöhemmin Roomassa arvostettiin henkilöitä, jotka suhtautuivat asioihin rauhallisesti ja tyynesti. Tapahtumien vyöryn keskellä stoalainen henkilö pysyy kylmän viileänä juuri, koska tilanteen vakauttaminen sitä vaatii.
Stoalainen Rooman keisari, Marcus Aurelius, kirjoitti, että: ”Jos olet paineen alla jostakin ulkoisesta syystä johtuen, stressi ei liity itse asiaan, vaan sinun omaan arvioosi siitä. On sinun vallassasi peruuttaa kauhistuksesi, milloin haluat”. Paniikkiarviot lisäävät vain painetta. Ärsyyntyminen aiheuttaa vai lisä-ärsyyntymistä. Jyrkkyys ruokkii jyrkkyyttä. Käyttäydy siis tyynesti, kun sinua loukataan. Hymyile viisaasti, kun naapurimaan edustaja solvaa sinua.
Kun Risto Rytiä talvisodan syttyessä pyydettiin pääministeriksi, hänestä tuntui kuin seinät olisivat olleet kaatumassa päälle. Mutta hän tiesi velvollisuutensa ja pysyi tyynenä. Päättäväisyys on tarttuvaa, samoin kuin paniikki. Kylmänviileällä asenteella selvitään kauhistuttavien ja inhottavien realiteettien edessä. Suomalaiseen inhorealismiin on aina liittynyt strategista osaamista, jolla on osittain stoalaiset juuret. Itsensä kontrollointi ei siis ole ainoastaan hyve, vaan tärkeä piirre suomalaisessa geostrategiassa. Se on vähäeleistä kykyä kertoa paljon omasta asenteesta ja halusta tasapainottaa rauhattomia liikahduksia.
Aatehistoriallisesti Suomen ulkopoliittista vähäeleisyyttä asennetta ei kannata liittää Kreikan kaupunkivaltioihin, Rooman valtakuntaan tai edes suuriin stoalaisiin ajattelijoihin. Oppi ei ole siirtynyt kirjoista, vaan juontuu olosuhteista ja historiallisesta kokemuksesta. Olen aikaisemmin kirjoittanut, Suomesta Pohjolan Spartana. Se, että olemme tasa-arvoinen, vakaa ja yhteismielisyyteen taipuvainen maa, ei ole Spartasta juontuvaa vaan olosuhteiden perheyhtäläisyydestä. Suomessa on jouduttu pakon alla aika-ajoin mobilisoimaan koko väestö. Se luonut otollisen pohjan, jota voidaan nimetä erilaisten ideologioiden tai ulkoisten aatevaikutusten mukaan. Mutta Suomessa maantieteelle ei ole mitään voitu, tai paremminkin se mitä ollaan voitu ja opittu on juontunut karuista olosuhteista.
Suomalaiselle inhorealismilla on siis positiivinen sisältönsä. Se kertoo pitkää tarinaa mielenrauhan merkityksestä. Lakoninen, tiivistetty ulkopoliittinen puhe on tapa kertoa tätä pitkää tarinaa. Se saattaa olla monimerkityksellistä ja vaikeaselkoista. Mutta Suomen historiallinen tarinakin on sitä. Kotoiseen inhorealismiin sisältyy toive. Optimistinen vivahde. Loppujen lopuksi, jotkin asiat säilyvät särkymättöminä. Kaikki menetykset, traumat ovat osa pitkää tarinaa, joka jatkuu, korjaten ja parantaen itseään. Tästä merkittävää tietää, kertoa ja muistuttaa.
Suurvaltatodellisuuden jälleen korostuessa sekä eurooppalaisen intressierkaantumisen ehkäpä vahvistuessa on hyvä muistaa tämä optimistinen oppi. Oli inhorealismi sitten stoalaista tai spartalaista se opettaa hyveinä särkymättömyyttä ja kansan mielen eheyttä. Tämä asenne on Suomessa vahva. Sisäisen jakautumisen ja ulkoisen epävakauttamisen aikakaudella Suomi on todennäköisesti vastustuskykyisempi osa Eurooppaa ja maailmaa kuin moni läntinen demokratia.
Kirjoittaja on Ulkopoliittisen instituutin johtaja.